Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Lastensuojelussa on ongelmia myös Suomessa

Suomen laki antaa liikaa valtaa yhdelle sosiaalityöntekijälle puuttua perheiden elämään, väittää kirjoittaja. Hän kertoo rankan esimerkkitapauksen Oulusta. Kuva: ShutterstockRistin Voitossa uutisoitiin romanialais-norjalaisen perheen lasten huostaanotosta Norjassa (RV 5). Valitettavasti lastensuojelun ongelmat eivät ole vieraita Suomessakaan. Itse olen joutunut seuraamaan paria tapausta Oulussa.

Yli neljä vuotta sitten tutustuin Oulun helluntaiseurakunnassa afrikkalaiseen maahanmuuttajaan Esteriin (nimi muutettu). Hän oli paennut Suomeen Etelä-Euroopasta, jossa hän oli joutunut ihmiskaupan uhriksi. Pahin koettelemus oli kuitenkin tapahtunut Oulussa, jossa hän oli menettänyt viiden vuoden ja viiden kuukauden ikäiset tyttärensä sosiaaliviranomaisten huostaan. Syynä oli vanhemman lapsen aiemmin  kotimaassaan kokema kaltoinkohtelu, joka paljastui Suomessa.

Suomen poliisi tutki asiaa ja lopulta totesi sen tapahtuneen perheen kotimaassa aikana, jolloin lapsi asui vielä mummonsa luona äidin ollessa jo Euroopassa. Vaikka samalla tuli todistettua, ettei äidillä ollut asian kanssa mitään tekemistä, poliisitutkinnan valmistuminen ei muuttanut mitään. Äidin ja lasten kanssakäymistä on rajoitettu ankarasti jo yli neljä vuotta.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklat 20 ja 30 korostavat jokaisen lapsen oikeutta omaan kulttuuriin, äidinkieleen ja uskontoon, joista tulisi huolehtia erityisesti silloin, kun ne poikkeavat maan valtakulttuurista. Nyt Esterin lapset ovat kuitenkin kadottaneet afrikkalaisen äidinkielen ohella myös englannin kielen taidon, koska viranomaiset ovat kieltäytyneet järjestämästä heille kielenopetusta.

Tiedossamme ei ole, että lasten lähipiirissä olisi ketään tummaihoisia. Suurimman osan huostassaoloajasta äiti on saanut tavata lapsiaan kolme tuntia kuukaudessa. Lapset eivät ole koskaan saaneet vierailla äitinsä kotona, jonne hän pääsi muuttamaan vastaanottokeskuksesta yli kolme vuotta sitten. Äiti on pyrkinyt yhteistyöhön viranomaisten kanssa, mutta hän ei ole saanut neuvoa, miten voisi saada lapsensa takaisin. Häntä on vain pyydetty tukemaan lasten elämistä sijaisperheessä. Tämä on kuitenkin ainut pyyntö, jota normaali, terve ja lapsiaan rakastava äiti ei voi täyttää.

Suomen laki antaa liikaa valtaa yhdelle sosiaalityöntekijälle puuttua perheiden elämään. Perheet voivat valittaa hallinto-oikeuteen, mutta valitettavasti se ei useinkaan anna perheille tai perheitä tunteville tahoille tilaisuutta tulla kuulluiksi. Hallinto-oikeus pitää totena sosiaaliviranomaisten väitteet vaatimatta heiltä todisteita niiden tueksi.

Perhepolitiikkaan erikoistunut ihmisoikeusjärjestö Lokakuun liike on tehnyt Esteristä dokumentin, joka on käännetty myös englanniksi. Sen oheen on liitetty ihmisoikeusvetoomus.

Valitettavasti viranomaisia kritisoivaa viestiä on vaikea saada kuuluviin Suomessa, jossa kaikki olettavat, ettei viranomainen voi olla väärässä tai ainakaan toimia tarkoituksellisesti väärin. Näin ajattelin itsekin ennen kuin tutustuin Esterin tarinaan, tapasin hänen sosiaalityöntekijänsä ja luin hänen paperinsa. Sittemmin olen tutustunut myös monien muiden perheiden tarinoihin, joita on tuotu päivänvaloon muun muassa Lokakuun liikkeen kautta.

Toivomme muutosta sekä Esterin perheen tilanteeseen että Suomen lastensuojelulakiin, jotta maahamme saataisiin laki, joka takaisi perheille paremman oikeusturvan ja mahdollisuuden puolustautua viranomaisten mielivaltaa vastaan. Esterin tarinaan voi tutustua osoitteessa: www.lokakuunliike.com/ester. Suomenkielinen dokumentti löytyy pääsivun dokumentit-linkin kautta.

Heli Alanen
Oulu


Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!