Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 1.12.2016 00:00

Lämmin ystävä ja itseään säästelemätön työnarkomaani

Aki Hintsan elämäntyönä oli terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen. Kutsumustaan hän toteutti myös lähetystyössä. Kuva: Hintsa PerformanceUrheilulääkäri Aki Asseri Hintsa kuoli 15. marraskuuta 2016 Sveitsissä. Hintsa taisteli vuosien ajan vakavaa syöpää vastaan, parantuikin jo lupaavasti viime keväänä, mutta menehtyi lopulta syövän äidyttyä hyvin aggressiiviseksi syksyllä.

Aki Hintsa lienee kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuin suomalainen helluntailainen, vaikka hän ei toki tullutkaan tunnetuksi hengellisen taustansa vuoksi.

Hintsan nostivat esiin menestyneet Formula 1 -kuljettajat, jotka voitonhetkillään muistivat mainita hyvinvointiaan vaalineen asiantuntijalääkärin. Myöhemmin Hintsa Performance -yrityksen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ohjaava menetelmä teki Hintsasta maailmankuulun huippu-urheilijoiden lisäksi yritysjohtajien keskuudessa.

Aki Hintsa syntyi Soinissa ja kasvoi Ähtärissä. Hän opiskeli lääkäriksi Turun yliopistossa ja erikoistui traumatologiaan. Hintsa työskenteli perheineen Etiopiassa lähetyslääkärinä 1990-luvulla.

Suomessa Hintsa toimi muun muassa Mehiläisen, Pohjolan ja Suomen olympiakomitean lääkärinä. Varikkolääkärinä eri F1-tallien palveluksessa hän työskenteli kaikkiaan 11 vuotta.

Aki Hintsa oli kahdesti naimisissa. Hänellä on kuusi lasta.

Urheilija ja lääkäri

Opiskeluaikoina Turussa Aki Hintsa oli kova urheilija. Hän voitti muun muassa yliopiston squashturnauksia. Taustaa löytyi myös juniorijääkiekkoilijana.

Hintsa toi esiin usein, että oli luvannut Jumalalle lähtevänsä lähetystyöhön, mikäli ovet lääketieteelliseen tiedekuntaan avautuisivat. Hintsan työ lähetyslääkärinä nautti Fidan hallituksen puheenjohtajan Timo Martiskaisen mukaan arvostusta lähettien parissa.

– Lähetystyöntekijänä hän oli kutsumustietoinen, kokonaisvaltainen ja sitoutunut. Hän oli ensisijaisesti lähetyslääkäri, jolle oli tärkeää, että kaikki saavat apua, myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat.

Hintsassa oli myös pastorin ominaisuuksia.

– Puhujana Aki oli ennen kaikkea aito ja ihmisläheinen. Hänellä oli karismaa ja elämänkokemusta, joka herätti kunnioitusta ja antoi painoarvoa hänen sanoilleen, kehitysjohtaja Matti Kontsas Hintsa Performancesta sanoo.

– Hän ei ehkä ollut pastori siinä mielessä että olisi ollut raamatunopettaja, mutta toisaalta hänelle lukuisat ihmiset avautuivat elämästään ja hänen vaikutuksensa moniin oli merkittävä.

Toimittaja Keijo Leppäsen mielestä ”Aki ei lähtökohtaisesti ollut puhuja ollenkaan”.

– Hän oli pikemminkin juttelija ja kehittyi huippuesiintyjäksi vasta viimeisinä vuosinaan. Hän puhui vähän mutta asiaa – ja aina ymmärrettävästi. Akilla oli synnynnäinen kyky saada muut kuuntelemaan.

Lähetystyö ei lähtenyt Hintsan sydämestä koskaan.

– Työ lähetystyön hyväksi ei päättynyt hänen Suomeen paluuseensa, vaan se jatkui aina viime kuukausiin saakka. Hintsan elämän merkitys tulee jatkumaan Fidan näkökulmasta myös tulevaisuudessa: verkostot, jotka ovat syntyneet Akin välityksellä ovat olemassa edelleen, Timo Martiskainen toteaa.

Formulat kutsuvat

Etiopian jakson jälkeen Aki Hintsan työtehtävät laajenivat, kun huippuosaaminen huomattiin eri puolilla.

– Aki rakasti työtään eli oli jonkinasteinen työnarkomaani, Hintsan kanssa työskennellyt konsultti ja ystävä Tapani Sopanen kertoo.

Sopanen ja Hintsa rakensivat olympiaurheilijoille henkisen hyvinvoinnin mallin ja tekivät työtä yli kolme vuotta huippu-urheilijoista ja heidän valmentajistaan muodostetun pilottiryhmän kanssa. Myös Suomen mäkihypyn maajoukkue oli jossain vaiheessa kaksikon asiakkaina.

Sitten alkoi elämänvaihe, josta Aki Hintsa muistetaan.

– Satuin olemaan paikalla, kun tallipäällikkö Ron Dennis soitti Akille ja herrat neuvottelivat McLareniin tulosta. En tietenkään ystävänä levitellyt asiaa ja tiesin, että Aki luotti siihen. Ei siitä mennyt kovinkaan kauaa, kun asia julkistettiin.

Sittemmin monet huippukuljettajat tekivät tiettäväksi, että Hintsan lääketieteellinen osaaminen sekä elämäntapavalmennus olivat olleet avaintekijöitä heidän menestyksessään.

Julkisuuden hinta

Kiehtova formulamaailma teki suomalaislääkäristä julkkiksen. Hänestä tuli mies, jonka monet halusivat mainita tuttujen ihmisten listalla.

– Aki suhtautui julkisuuteen mielestäni hyvin kypsästi ja mikä hienonta, hän ei muuttunut julkisuuden myötä, vaan oli sama mutkaton ystävä, Tapani Sopanen sanoo.

– Toki ympärillä pyöri ihmisiä, jotka halusivat paistatelle julkkiksen valossa ja hyötyä hänestä. Käsittääkseni Aki hoiteli nämäkin ihmiset tyylikkäästi.

Toimittaja Keijo Leppäsen mukaan Hintsalla oli terve itsetunto, mikä auttoi pitämään pään kylmänä menestyksen kasvaessa.

– Hän tiesi, mitä oli ja osasi, ja kun tilaisuus formuloissa tuli, hän oli sielläkin valmis tekemään töitä ympäri vuorokauden.

– Julkisuus ei noussut Akilla päähän, mutta ei se häntä mitenkään rasittanutkaan. Tutut maailmantähdet vilahtelivat joskus sivulauseissa, monelle muulle ne olisivat olleet tarinoiden ydin.

Loppu häämöttää

Aki Hintsan sairastuminen talvella 2015 oli läheisille ja ystäville luonnollisesti surullinen uutinen. Sairastavalla lääkärillä on ammattinsa puolesta tavallista sairastujaa enemmän tietoa – tuskallistakin sellaista – todennäköisestä tulevaisuudestaan.

– Olihan se melkoista keskustelua, kun lääkäri-Aki hyvin analyyttisesti kertoi tilanteesta ja ystävä-Aki eli elämänsä kovinta taistelua ihmisenä, Tapani Sopanen muistelee.

– Kaikki ennusteet antoivat hänelle korkeintaan kolme kuukautta elinaikaa.

Sitten tapahtui käänne. Hintsan puolesta rukoiltiin ja syöpä alkoi laantua. Lopulta se pystyttiin pääosin leikkaamaan kokonaan pois. Toukokuussa 2016 Hintsa puhui Helsingissä Saalemin miestenpäivässä viidelle sadalle osallistujalle todeten, että toipuminen oli edellyttänyt hyvää lääketieteellistä hoitoa, taisteluasennetta ja esirukousta.

Hintsa oli aloittanut korostetun terveellisen elämäntavan lisäämällä liikuntaa ja huolehtimalla ravinnon terveellisyydestä. Kaikki näyttikin olevan hyvin.

Sitten syöpä uusiutui, ja syksyn edetessä toivo alkoi hippua. Taistelu päättyi 15. marraskuuta.

– Vaikka uutinen olikin odotettavissa, niin luonnollisesti se silti tuli yllätyksenä ja pysäytti monella tavalla, Matti Kontsas kertoo.

– Ennen kaikkea koen surua Akin perheen puolesta, mutta tietysti myös henkilökohtaisesti hänen poismenonsa on suuri menetys.

Viimeisen julkisen tervehdyksen Hintsa jätti yrityksensä työntekijöille neljä päivää ennen kuolemaansa.

– Luotan Jumalaan. Tiedän olevani hyvissä käsissä, ja tehtävämme jatkuu.


Anssi Tiittanen

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!