Maanantai 18. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Kaino
Julkaistu 11.8.2016 00:00

”Kuoro on upea sosiaalinen yhteisö”

Kuorolaulu on kuulunut Iso Kirja -opiston opiskelijoiden ohjelmaan jo pitkään. Kuva on Juhannuskonferenssista vuodelta 2003.Opiston opiskelijakuorosta on oikeastaan syntynyt oma tuotemerkkinsä, ja sen lisäksi musiikkityö pitää sisällään useita opiskelijoista koottuja musiikkiryhmiä.

– Isoon Kirjaan on aina tullut hyviä muusikoita, ja heistä on ollut ilo koota mainioita musiikkiryhmiä ja bändejä sekä myös iso kuoro. Usein on käynyt niin, että kuorolaulu koetaan aluksi vieraaksi ja oudoksi varsinkin, jos kuorossa laulaminen ei ole ennestään tuttua. Ajatus voi kuitenkin muuttua, kun pääsee kuoroon mukaan, kertoo vuoteen 2015 asti musiikinopettajana Isossa Kirjassa toiminut Markku Sandberg.

– Ikähaitari on musiikkiryhmissä laaja. Musiikin tekeminen ei ole iästä kiinni, ja eri-ikäisillä on paljon annettavaa toisilleen. Kuoro on upea sosiaalinen yhteisö. Isossa Kirjassa on lisäksi ollut paljon hyviä yksinlaulajia, duoja, kvartetteja, isompia lauluyhtyeitä ja bändejä sekä ylistysryhmiä, Sandberg luettelee.

Suurtapahtumalavalle

Lauluryhmät ovat esiintyneet seurakuntien lisäksi erilaisissa tapahtumissa, kuten Iso Soitto -festivaaleilla ja Juhannuskonferenssissa. Esiintymismatkoja on tehty myös ulkomaille.

– Iso Soitto tarjoaa kristityille artisteille hyvän foorumin tuoda esille musiikin lahjansa sekä matalan kynnyksen ei-uskoville ja seurakuntaelämästä vieraantuneille saada kosketusta uskon asioihin hengellisen musiikin kautta. Ison Kirjan opiskelijoita on osallistunut tapahtumaan jonkin verran joko yksin artisteina tai ryhmänä, Iso Kirja ry:n johtaja Marko Halttunen kertoo.

Levyllä vuosien kirjo

Ison Kirjan ryhmien musiikkia julkaistaan muutaman vuoden välein myös levyllä. Uusin kokoelmalevy Sana on kooste 20:n viime vuoden ajalta ja sisältää muun muassa kuorojen, bändien ja lauluryhmien esittämiä käännöskappaleita. Mukana levyllä on myös suomalaisten gospelartistien, kuten Pekka Simojoen, tekemiä lauluja sekä Ison Kirjan opiskelijoiden säveltämiä ja sanoittamia uusia kappaleita.

– Aiemmilla levyillä on ollut mukana erilaisia ryhmiä, bändejä, solisteja ja kuoroja. Uusi Sana-levy on kahdeksan edellisen levyn pohjalta koottu ”parhaat palat -kokoelma”, Sandberg kertoo.

Sandbergin valitsemien kappaleiden lisäksi levylle valikoitui Ison Kirjan edellisen musiikinopettajan, diplomiurkuri Matti Pesosen suosikkeja.

Uusimmat tulkinnat ovat aivan tuoreita.

– Ison Kirjan opiskelijoista vuonna 2011 koottu Almost There -yhtye äänitti viisi täysin uutta  biisiä tätä levyä varten. Vaikka suuri osa yhtyeeseen kuuluvista muusikoista ei enää opiskele Isossa Kirjassa, yhtye on edelleen koossa ja keikkailee, Sandberg kertoo.

Hän on varma, että Sana-levyltä löytyy musiikkia joka makuun, ja suositteleekin levyä kaikenikäisille.

– Toivon, että musiikki tuo kuuntelijoille iloa, siunausta ja elämyksiä. Tämä levy on upea kooste, ja se on myös ikkuna Isossa Kirjassa tehtyyn laadukkaaseen musiikkityöhön. Muusikot ovat olleet satasella mukana ja halunneet antaa oman panoksensa  evankeliointiin, Sandberg kertoo.


Johanna Hurtig

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!