Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 26.5.2016 00:00

Kun ihanteesta tulee taakka

Aikataulutetut ihmiset kulkevat kiireisinä paikasta toiseen. Toisen ihmisen kohtaamiselle ei löydy aikaa. Toinen on saanut kiireensä aikaan itse, toisen kiire johtuu ulkopuolisten asettamista paineista. Kasvot eivät paljasta kipuja, haavoja tai täyttymättömien toiveiden tuomaa pettymystä. Vaikka sydän olisi särkynyt ja sisällä sattuisi häpeä, ei heikkoutta ja epäonnistumista voi paljastaa. Silloinhan totuus epätäydellisyydestä tulisi esiin.

Helena Kärkkäinen kirjoittaa esikoisteoksessaan tuhoavasta täydellisyyden tavoittelusta ja siitä vapautumisesta.

– Kaikki eivät tiedosta tarvettaan pyytää apua. Vasta sitten, kun on lopen uupunut, heittäydytään Jeesuksen jalkojen juureen ja ikään kuin viimeisenä oljenkortena pyydetään apua. Olen kuullut paljon koskettavia kertomuksia, kun ihmiset ovat avautuneet peloistaan ja pettymyksistään. Niiden taustalla on paljon tukahdutettuja tunteita. Voimattomana ja särkyneenäkin ihminen kysyy usein edelleen itseään syyllistävän kysymyksen: ”Mikä minussa on vikana, kun sattuu?”

Haavojen sitojia tarvitaan

Vapautuminen liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta on usein prosessi. Kun ihminen tunnustaa, että on epätäydellinen ja tarvitsee apua, matka eheämpään ihmisyyteen alkaa.

– Tarvitaan haavojen sitojia, heitä, jotka vapauttavat Jumalan kansan palvelemaan häntä levosta käsin. Usein sanotaan, että olemme suorittajakansaa. Kohtaamani ihmiset ovatkin kertoneet niin äidin vaatimuksista johtuvasta taakasta kuin puolison suorittamisen pakosta nousevista avioelämän ongelmista.

– Joku kamppailee sen kanssa, ettei koskaan täytä isänsä vaatimuksia, toinen on puolestaan kyvytön hakemaan apua, koska täydellisyyden tavoittelusta johtuva ylpeys estää sen.

Helena Kärkkäinen painottaa, että ihmisen osuus on raivata tilaa elämäänsä niin, että Jumala voi antaa uutta.

– Täysi ”pöhinäpönttö” ei kykene ottamaan vastaan, ennen kuin pahimmat höyryt on päästetty ulos.

Kärkkäinen muistuttaa myös seurakunnan tärkeydestä. Uskovien keskinäisillä rakkaudellisilla ihmissuhteilla on suuri merkitys.

– Seurakunta on paikka, jossa vapauttava ja armollinen Jumala saa eheyttää ja parantaa jokaista meistä. ”Tulkaa minun tyköni, te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon”, Jeesus sanoisi tänäänkin ihmiselle, joka pinnistää kaikkensa ollakseen täydellinen.

On vain yksi, joka on täydellinen

Käydessään puhujavierailuilla uutuuskirjansa kanssa Helena Kärkkäinen rohkaisee kanssamatkaajiaan antautumaan Jumalan täydelliseen rakkauteen. Vain silloin ihminen voi päästä täydellisyydestä vapauttavaan ihmisyyteen.

– On ollut suuri etuoikeus julistaa, että on vain yksi, joka on täydellinen. Hänen kaltaisuuttaan me voimme toki tavoitella kristittynä kasvamisen kautta. Täydellisyyden me saavutamme kuitenkin vasta perillä taivaassa. Tämän tiedostaminen on auttanut monia heittäytymään kasvuprosessiin levosta käsin, Kärkkäinen iloitsee.

– Jumalalla on vain rakkaita lapsia, jotka hän on Poikansa verellä lunastanut omikseen. Hänellä ei ole lellikkejä. Sinä kelpaat sellaisena kuin olet, ja Isän täydellinen rakkaus tulee osaksemme lapsioikeuden ennakkoperintönä, jonka Jeesus on sovitustyöllään hankkinut jokaista lastaan varten.


Hanna-Kaisa Rahikainen

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!