Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 18.8.2016 00:00

Kuinka auttaa päihdeongelmaista?

Päihde- ja rikosmaailmasta vapautunut voi addiktoitua kohtalotovereidensa auttamisesta. Siksi innokkaimmatkin auttajat tarvitsevat Uupunut ja epätoivoinen äiti kysyy puhelimessa apua päihderiippuvaiselle pojalleen, joka nytkin makaa sammuneena keittiössä. Auttaja kertoo, että parasta, mitä äiti voi tehdä, on huolehtia omasta jaksamisestaan, sillä poika ei hyödy mitään siitä, että äitikin uupuu. Hän pyytää äitiä ottamaan yhteyttä päihdeklinikan tai sosiaalitoimiston virkailijoihin, jotta poika saadaan pois kotoa eikä äiti joudu itse sairaalaan. Puhelun loppupuolella selviää, että poika on 65- ja äiti 90-vuotias.

Suomessa päihdeongelmaa sanotaan ”henkilökohtaiseksi ongelmaksi”. Kuten edellä kerrottu tosielämän esimerkki osoittaa, sitä se ei kuitenkaan ole: yhden ihmisen riippuvuus koskettaa keskimäärin noin kahtakymmentä ihmistä. Varsinkin vastuuntuntoisten vanhempien on vaikea lopettaa lastensa auttamista, ja näin he joskus jopa mahdollistavat päihteiden käytön jatkumisen.

Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellstenin mukaan ihminen ei muutu ennen kuin on pakko, sillä me mieluummin jatkamme entistä elämäämme kuin näemme muutoksen vaatiman vaivan. Kaikki riippuvaiset pitävät kiinni addiktiostaan niin kauan kuin se on mahdollista. Vasta kun jatkaminen on tuskallisempaa kuin muutos, muutos on mahdollinen.

Pyyteettömän rakkauden osoittaminen ihmisille on aina hyvä asia, mutta auttajan on muistettava, että ihmisellä on myös oikeus jatkaa tuhoisaakin elämäntapaansa. Jos henkilö kääntyy puoleemme ja etsii parempaa elämää, on hyvä tiedostaa, että niin kauan kuin riippuvaisen elämässä mikään ei muutu – mikään ei muutu. Puheet tai lupaukset ovat täysin merkityksettömiä; vain teot kertovat, mikä on totta.

Mistä sitten voi tietää, haluaako apua etsivä todellista muutosta vai pelkästään hetkellistä helpotusta oloonsa? Ei välttämättä mistään. Siitä huolimatta auttajan ensimmäinen tehtävä on ohjata henkilö ammattiavun piiriin.

Suomessa on hyvä päihdeongelmaisten auttamisen tueksi rakennettu viranomaisjärjestelmä. Jos henkilö ei halua sitoutua tarjottuun apuun, kuten katkaisuhoitoon, avohoitoon tai päihteiden käytön seurantaan, on syytä epäillä, onko motivaatio muutokseen todellinen.

Vertaistuki on tehokasta

Tukeakseen toisia ei tarvitse olla päihdetaustainen, vaikka oma kokemus auttaakin ymmärtämään päihdekulttuuria. Rinnalla kulkijan tärkein ominaisuus on kokemus arjesta, jossa on rajat ja kohtuus ja jossa asioita tehdään yhteiskunnan ehdoilla – eli kokemus siitä maailmasta, johon ihmistä ollaan viemässä. Jotta riippuvainen pystyy jättämään päihde- ja rikosmaailman, hänen elämässään tulee olla ihmisiä, jotka auttavat häntä sopeutumaan normaaliin yhteiskuntaan.

Helluntaiseurakunnissa on upea perinne, jossa päihde- ja rikoskierteestä selvinneet haluavat auttaa kohtalotovereitaan. Vertaistuki onkin yksi tärkeimpiä selviytymiskeinoja, koska se mahdollistaa kuulumisen yhteisöön, joka ymmärtää päihdeongelmaisen tilanteen ja ottaa hänet vastaan. Vertaistukijan tehtävä onkin tuoda ihminen uuteen elämään, ei mennä itse mukaan vanhaan.

Vertaistukiryhmä ei saisi kuitenkaan muodostua ainoaksi yhteisöksi, jossa henkilö kokee olonsa kotoisaksi, vaan hänen tulisi tuntea luontevuutta myös ihan tavallisten ihmisten joukossa. Jos näin tapahtuu, tervehtyminen on jo pitkällä.

Tällainen tervehtymisprosessi on merkki myös seurakuntayhteisön rakkaudellisuudesta ja sellaisesta kulttuurista, jossa uskoon tulleen identiteettiä ei rakenneta vain menneisyyden surullisten tapahtumien varaan. On parempi, että meidät tunnetaan Jeesuksen todistajina kuin niistä menneisyytemme leimoista, joista Jumala haluaa viedä meidät pois.

On suurta Jumalan armoa, että hän käyttää keskeneräisiä ihmisiä valtakuntansa työssä. Jokainen uskova on täysin kelvollinen ja oikeutettu todistamaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta seurakuntaa opettavien hengellistä kypsyyttä tulisi koetella  ensin. Rikos- ja päihdemaailmassa eläminen tekee ihmisestä ammattimaisen hyväksikäyttäjän, ja jos ihminen ei ole tervehtynyt sellaisesta, hänelle ei tule antaa johtamisvastuuta. Vastuun antaminen ja luottamuksen osoittaminen ovat erittäin tervehdyttäviä kokemuksia, mutta niiden annosteleminen on seurakunnan johtajien vaativa tehtävä.

Rajattomuus voi jatkua

Addiktioiden yksi perusongelma on kohtuuttomuus ja rajattomuus. On paljon surullisia esimerkkejä siitä, että uskoon tulleet riippuvaiset ovat muutoksen koettuaan lähteneet sydämen innolla auttamaan kohtalotovereitaan ja unohtaneet kohtuuden. Tällöin he ovat addiktoituneet auttamiseen. Kun he sitten ovat väsyneet ja turhautuneet sekä kokeneet ehkä  yksinäisyyttäkin seurakunnassa, he ovat palanneet hakemaan lohdutusta samoista asioista kuin ennen uskoontuloaan.

Jokainen kaipaa tulla hyväksytyksi. Kun seurakuntiimme tulee alakulttuureihin kuuluvia ihmisiä, heihin tulee suhtautua ystävällisesti ja heistä iloiten. Samalla tavalla kuin Jeesus poisti pakanoiden ja juutalaisten väliltä erottavan väliseinän (Ef. 2:4), hän haluaa poistaa kaikki muutkin sosiaalisesti erottavat tekijät seurakunnasta.

Paavalin sanat ”–– jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2. Kor 5:17) ei tarkoita, että meidän menneisyytemme katoaisi, kun tulemme uskoon. Mutta kun luemme edellisen jakeen, jossa sanotaan ”me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan”, ymmärrämme, että seurakunnassa meidän entinen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asemamme katoaa. Siellä meitä ei tunneta enää sen mukaan, olemmeko olleet rikollisia, narkkareita, putkimiehiä tai pankinjohtajia.

Kristuksen seurakunnassa olemme kaikki uusia luomuksia.


Sakari Pihlaja, Vesa Rautasaari ja Risto Huttunen

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!