Sunnuntai 31. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Helka, Helga, Helge, Helga
Julkaistu 17.11.2016 07:00

Kristoforos-yhtye kiittää

Juhlimme 30.10. neljääkymmentä yhteistä vuottamme. Alajärven Siion-temppeli täyttyi ystävistä, sukulaisista, työtovereista ja tuntemattomista musiikkimme kuuntelijoista.

Olemme todella kiitollisia kaikille niille, jotka osallistuivat panoksellaan tilaisuuden onnistumiseen. Kiitos myös Ristin Voitto -lehdelle, joka antoi meille palstatilaa. Erityisesti meitä rohkaisivat ne kertomukset, joissa laulujemme kerrottiin vaikuttaneen uskon syntymiseen. Sehän on kaiken toimintamme päämäärä!

Rohkaiskoot nämä kertomukset myös muita hengellisen musiikin saralla työtä tekeviä. Kannattaa kylvää evankeliumin selkeää sanomaa tämän ajan ihmisille. Sanoma Jeesuksen rististä on lopultakin se oleellisin asia, tulkoon se esille lauluissa vastakin. Ristin sanomaa ei tarvitse peitellä eikä pukea vertauskuviin. ”Elossa kuolossa, riemussa tuskassa, veisailen kiitosta lunastetun!”


Kristoforos

Jaa
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
”Koronasairaalan ikkunasta näkyi risti”– sairaanhoitaja kertoo toipumisestaan
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!