Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 25.8.2016 00:00

Kristittyjen tulee varoa animistista maailmankuvaa

Kiitän Sirpa Erhoa asiallisesta kysymyksestä, joka liittyi Pokémon Go -pelin pelaamisen ja kristillisen uskon suhteeseen (RV 33).

Erhon tavoin suhtaudun vakavuudella kulttuurin ilmiöihin, enkä ajattele, että asioita tulisi omaksua kritiikittömästi. En suhtaudu kevytmielisesti myöskään itämaiseen filosofiaan. On  kuitenkin eri asia pyrkiä saavuttamaan sen kautta ”valaistusta” ja esimerkiksi harrastaa kuntoilumielessä kamppailulajia, jossa taustafilosofia ei korostu. En tarkoita tällä, etteikö myös kamppailulajeihin liittyvien taustojen tiedostaminen olisi paikallaan, mutta asioissa on eri tasoja.

Pokémon Go -pelin kohdalla katson monien uskovien kiinnittävän huomiota vääriin asioihin. Peliin liittyy toki kriittisiä näkökohtia, joita eri alojen asiantuntijat ovat nostaneet keskusteluun, kuten sen mahdolliset vaikutukset sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sen luoma ”vaihtoehtoinen todellisuus”. Vaikka näitä asioita on syytä pohtia jopa teologisesti, kristittyjen ei tule mielestäni omaksua tai ylläpitää animistista maailmankuvaa, jossa esimerkiksi nähdään demoneja ja pahojen henkien vaikutusta lähes joka paikassa – myös Pokémon Go -pelin pikseliötököissä.

Kaikkea tulee arvioida, mutta Pokémon-pelin kohdalla on syytä kysyä, miten se eroaa esimerkiksi lasten mielikuvitusleikeistä, joissa luonnostaan seikkailee monenlaisia otuksia.

Sikäli kun itse olen tutustunut kyseiseen peliin, pidän sitä monien muiden pelien tapaan viattomana, kunhan sitä pelataan kohtuudella. Pelillä on uutisoitu olevan monia positiivisia vaikutuksia.

Jos kuitenkin peliin liittyvä kauhisteleva uutisointi mietityttää, on syytä muistaa, että kaikesta löytyy ääritapauksia. Maailmasta löytyy aina ihmisiä, jotka pokémoneja jahdatessaan tai tekstiviestiä kirjoittaessaan tai Facebookia selatessaan juoksevat auton alle.

”Relax”-kommentillani viittasin vain siihen, että kyseessä on peli, kunhan sen annetaan pysyä vain pelinä. Kunnioittavasti


Tuomas Harri
Keuruu

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!