Lauantai 6. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Kustaa, Kyösti, Kustavi, Gustav, Gösta, Gustava
Julkaistu 8.5.2020 09:27

Korona ei ole sulkenut leirintäalueita

Koronavirusepidemia on vaikuttanut laajasti yhteiskuntaan. Suomen hallitus on kevään aikana tehnyt tiukkoja rajoituksia hillitäkseen tartuntataudin etenemistä. Esimerkiksi koulut siirtyivät etäopetukseen, yli 10 hengen kokoontumiset kiellettiin ja ravintolat määrättiin suljettaviksi. Sittemmin rajoituksia on alettu purkaa ja yhteiskuntaa avata kohti normaalimpaa arkea.

 

Leirintäalueiden toimintaan valtioneuvoston linjaukset eivät ole ottaneet suoraan kantaa. Alueet ovat lähtökohtaisesti saaneet pitää porttinsa auki. SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilosen mukaan leirintäalueen pitäminen auki ei ole lain tarkoittamaa julkista kokoontumista. Yhdistys suosittaa kuitenkin huomion kiinnittämistä puhtauteen ja siivouksen pitämiseen korkealla tasolla.

 

Hygienia ja puhtaanapito kuuluvat leirintäalueen pitäjän vastuualueeseen. Toisaalta myös leirintäalueen käyttäjän täytyy osaltaan pitää huolta hyvästä hygieniasta. Siitä tarvitaan hyvät ohjeet näkyville leirintäalueelle. Kaikkien pitää tietää, että nyt suojellaan itseä, muita leirintäalueen asiakkaita ja leirintäalueen henkilökuntaa. Kaikkien pitää olla vastuullisia.

 

Iso Kirja Campingin kesäleirintäkausi alkaa varsinaisesti kesäkuussa, mutta alue on periaatteessa auki läpi vuoden. Ympärivuotisia asiakkaita ovat lähinnä niin sanotut vuosipaikkalaiset, joilla on oma asuntovaunu alueella. Varsinkin keväällä vuosipaikkalaiset tulevat jo mielellään vaunulleen ja alkavat laittaa paikkaansa kesäkuntoon. He odottavat leirintäalueelta myös tiettyjä minimipalveluita.

 

Oppilaitoksena Ison Kirjan tilat ovat olleet suljettuina 18. maaliskuuta alkaen. Leirintäaluetta on sen sijaan pidetty auki, mutta tarkoin ohjein. Toukokuun alusta vastaanottorakennus SiCafen WC-tilat ja vesipiste ovat leirintämatkailijoiden käytössä. Ison Kirjan siistijät huolehtivat tilojen tehostetusta siivouksesta. Iso rantasauna miesten ja naisten osastoineen on auki vain lauantai-iltaisin. Saunoa voi vain viisi henkilöä kerralla. Myös saunatiloissa suoritetaan käytön jälkeen koronasiivous.

 

Ison Kirjan mökit ja hotellihuoneet ovat myös läpi vuoden vuokrattavissa. Sen sijaan Iso Pata -ruokala ja SiCafe-kahvila on jouduttu sulkemaan Suomen hallituksen linjausten mukaisesti toukokuun loppuun asti. Mökkimajoituksen etuna ovat mökin omat keittomahdollisuudet.

 

Kesäleirintäkausi on vielä arvoitus. Lähtökohtaisesti IK Camping on avoinna. Alueella palvelee myös jo viime kesänä käyttöön otettu isäntärinki, joka koostuu joistakin pitkäaikaisista vuosipaikkalaisista, jotka haluavat kantaa vastuuta alueen toimivuudesta. IK Campingin harrastusmahdollisuuksista erityisesti frisbeegolf on suuressa suosiossa. Ison Kirjan radoilla järjestettiin viime vuonna jopa Frisbeegolfin SM-kilpailut.

 

Selvää on kuitenkin se, että kaikessa toiminnassa tulee noudattaa viranomaisten ohjeita ja suosituksia, joista toiminnanharjoittajan tulee tiedottaa asiakkaitaan. Sairaana tai riskiryhmään kuuluvana ei pidä lähteä matkalle edes Isoon Kirjaan. Myös hyvä käsihygienia ja turvaetäisyydet – niin asuntovaunujen kuin niiden asukkaiden välillä - ovat nyt tärkeitä.

 

Marko Halttunen


Kirjoittaja on Ison Kirjan konferenssikeskuksen johtaja.



Jaa
Fida aloittaa työn Jemenissä – humanitaarisen kriisin lisäksi maata uhkaa nyt myös korona
Aikamedian lehdet
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!