Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 22.12.2016 00:00

Koeteltua opetusta uskosta

Sirpa Törmä (toim.), Uskon askelissa.Aikamedia 2016, 127 sivua.Uskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Törmä on koonnut siihen kaikkiaan kymmenen kirjoittajat tekstit. Toisaalta itse ainakin luen mieluummin tiivistä opetustekstiä kuin monisanaista selitystä.

Takakannen mukaan usean kirjoittajan yhteistyönä syntynyt teos on tarkoitettu ”työkaluksi ja avuksi niin yksilöuskovan kuin pienryhmienkin hengellisessä kasvussa. Opetus tähtää käytännönläheiseen ja sovellettavaan uskossa vaeltamiseen.”

Sisällysluettelo on erinomaisen selkeä. Alkusanoissa selvitetään vielä kirjan syntyhistoriaa: kokonaisuus on alun perin suunniteltu Tampereen helluntaiseurakunnan opetuslapseuskurssin materiaaliksi. Opetus on siis jo käytännössä punnittua.

Alkusanoille ei ole mainittu niiden kirjoittajaa, ikään kuin kyseessä olisi kaikkien kymmenen kirjoittajan yhteinen viesti lukijalle. Laittaisin kuitenkin teoksen alkusanat toimittaja Sirpa Törmän piikkiin: ”Usein hengellinen kasvu koetellaan juuri arkisissa toiminnoissa, työssä ja läheisissä ihmissuhteissa. –– Kristityn ei tarvitse olla kaikilta osin valmis lähtiessään Jeesuksen seuraajaksi, vaan koko elämä on kasvun aikaa.”

Heti teoksen alusta huomaa, että opetuksen vahvuus on se tiiviydessä. Kirjoittajat eivät jaarittele, vaan lukeminen sujuu ilahduttavan juohevasti. Opetus lähtee liikkeelle Raamatun ihmiskäsityksestä ja etenee kronologisesti aina uskovan asemaan Kristuksessa ja  itsetunnon rakentumiseen. Opetusta viitoittavat kontekstiin kuuluvat raamatunkohdat. Lukujen lopussa on teemaan liittyviä kysymyksiä, joita voi käsitellä pienryhmissä. Kulloinkin käsiteltävää aihetta varten on oheen liitetty opetuskirjallisuusvinkkejä.

Seksuaalisuus ja ihmisenä eheytyminen -luku yllättää avoimella opetustyylillään. Jeesus ja seksuaalisuus ja Seksimyönteinen Paavali -otsikot herättelevät lukijaa. Harvoin törmää opetukseen Jeesuksen tai Paavalin seksuaalisuudesta. Aihe on herkkä, mutta opetus on tasapainoista ja asiallista.

Tärkeät aiheet seuraavat toisiaan: perhe, avioliitto, naimattomuus, homosuhteet ja niin edelleen. Elämän ja talouden hallinta sekä raamatullisiin arvoihin sitoutuminen ohjaavat kestävälle tielle. Teos pureutuu myös ansiokkaasti uskon ja tieteen väliseen suhteeseen.

Toisessa osassa opetetaan hengellisen kasvun tienviittoja uskon perusasioissa. Vaikeitakaan teemoja ei sivuuteta, kuten kristityn kärsimys. Opetus kärsimyksestä on kirjan parasta antia!

Uskon askelissa -teos on pieni suuri kirja, jossa on paljon asiaa pähkinänkuoressa. Suosittelen tätä käytännössä testattua opetusmateriaalia kaikenikäisille ja erityisesti pienryhmille.


Kari Honkanen

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!