Lauantai 6. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Kustaa, Kyösti, Kustavi, Gustav, Gösta, Gustava
Julkaistu 14.7.2016 07:00

”Keski-ikäisyys on tehnyt minut pelottomaksi”

Hanna Ranssi-Matikainen on Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja. Yhdistyksen järjestämillä kristillisillä avioliittoleireillä käy vuosittain yli 1 200 pariskuntaa.

Perheeseeni kuuluvat
mieheni Pekka ja kolme lasta: Mimosa, 20, Joel, 18, ja Pyry 12. Joel opiskelee rumpujensoittoa, ja Mimmu pääsi juuri opiskelemaan varhaiskasvatusta Helsingin yliopistoon. Se on meille iso juttu.

En koskaan unohda hetkeä, kun nuorin lapseni syntyi kuusi viikkoa etuajassa 1 450-grammaisena. Lähdin normaalisti töihin ja palasin viikon päästä kotiin nyytti kainalossa.

Kristittyjen avioliitot kohtaavat samat haasteet kuin kaikki muutkin. Kristilliset arvot eivät itsestäänselvästi suojaa parisuhdetta aikamme ongelmilta, kuten uskottomuudelta tai erilaisilta riippuvuuksilta. Jokainen pariskunta tarvitsee arkista suhteen hoitamista.

Suomalainen yhteiskunta ja vallitseva kiireinen elämäntapa eivät tue perheen hyvinvointia. Yhtenäiskulttuurin aikana oli toki myös niitä, joiden liitto voi huonosti, mutta toisaalta yhteiset arvot ja hitaampi elämisen tahti suojelivat perhettä.

Tein väitöskirjan, koska halusin tietää, miksi Suomessa niin moni avioliitto päättyy eroon. Tutkimukseni mukaan aviokriisiin vaikuttivat henkilökohtainen turvattomuus ja nykyajan
ylikuormittava elämäntyyli.
 
Nuorena pelkäsin ja murehdin monia asioita, mutta keski-ikäisyys on tehnyt minut pelottomammaksi. Huoli on hellittänyt, kun olen huomannut, ettei se auta yhtään ja että vaikeistakin tilanteista selviää.

Unelmoin perheemme ikiomasta kesämökistä. Unelma kannattelee arkea, kun puhumme siitä yhdessä.

Kun kaipaan piristystä, keitän vahvat kardemummakahvit. Minulla on iso purkki kardemummaa, josta holautan maustetta kahvinpurujen joukkoon.

Tänään rukoilen kesän avioliittoleirien puolesta. Rukoilen, että Jumala kohtaisi jokaisen leirille tulevan. Vain hän tietää perheiden tarpeet ja ne salaisetkin toiveet, joita pariskunnilla on.
 
Parasta kesässä on kasvun ihmeen  seuraaminen. Piha ja 150-neliöinen puutarhapalsta ovat kesäharrastukseni.

Lempijäätelöni on mansikkasoftis.

Inhokkijäätelöni on suklaatuutti.

Jeesus toimii historiaan sidottuna. Minua puhuttelee se, kuinka vaikuttavaa Jeesuksen työ oli, vaikka hän toimi arkisesti ja ihmisen kokoisesti. Jeesus vaikuttaa nykyäänkin meidän
kauttamme ruohonjuuritasolla. Vasta jälkikäteen näemme, miten arkisista kohtaamisista muodostuu se suurempi kokonaisuus, jota voi nimittää kutsumukseksi.

Jaa
Fida aloittaa työn Jemenissä – humanitaarisen kriisin lisäksi maata uhkaa nyt myös korona
Aikamedian lehdet
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!