Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 16.3.2016 22:29

Kenialaispiispat: ”Pyrimme vaalimaan hyviä kansanperinteitä”

Kenian Full Gospel -kirkon piispat Charles Kokombo, Eli Rop ja Samuel Kathita kävivät äsken Suomessa. Kolmikko osallistui Tellus2016 -lähetyskonferenssiin, vieraili seurakunnissa ja tutustui Iso Kirja -opistoon. Kuva: Anna LehtinenKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomusten vaalimiseen, kertoivat hiljattain Suomessa vierailleet Full Gospel -kirkon johtajat, piispat Samuel Kathita, Eli Rop ja Charles Kokombo.

Samalla yhteisössä halutaan kuitenkin pitää kiinni siitä, mikä perinteisessä afrikkalaisessa kulttuurissa on hyvää.

– Emme hyväksy negatiivisia käytänteitä, kuten mustaa ja valkoista magiaa ja tyttöjen ympärileikkausta, mutta myönteiset hyväksymme. Myönteistä on esimerkiksi se, että perheen esikoispoika menee ensimmäisenä naimisiin. Tai se, että perhettä ja sukua arvostetaan ja jopa naapureista pidetään huolta. Häitä ja hautajaisia vietetään yhdessä isossa ryhmässä. Muita autetaan, Rop ja Kokombo toteavat.

Korruptiota vaikea kiertää

Menestysteologian vaikutusta kolmikko kommentoi varovaisesti.

– Tietysti tarvitsemme rahaa, ja Raamatussa on lupauksia siitä, että jos antaa Jumalalle, saa myös takaisin. Henkilökohtaisesti ajattelen, että ongelma on siinä, jos omaisuuden kartuttamisesta tulee julistuksen pääasia ja se korvaa oikean evankeliumin, Eli Rop pohtii.

– Monet katselevat televisiota ja siellä opetetaan menestysteologiaa. Ihmisille pitää opettaa antamisen raamatullisia periaatteita. Tässäkin usko on laajaa mutta pinnallista. Opetamme ihmisille esimerkiksi työnteon ja suunnittelun periaatteita, Kokombo jatkaa.

Korruptiota tai moniavioisuutta kolmikko pitää vääränä, mutta käytäntöjen kitkemistä vaikeuttaa niiden asema kenialaisessa yhteiskunnassa.

– Keniassa parlamentti on tehnyt moniavioisuudesta laillista. Se on ongelmallista, koska häpeä on otettu pois. Korruptio on vaikea poistaa, koska ”virallisen, systeemiin kuuluvan” korruption hyväksyminen on lähes ainoa keino elää, Samuel Kathita toteaa.

Piispojen mukaan Full Gospel -kirkko edustaa voimakkaasti ajatusta, että jokaisella kuuluu olla vain yksi aviopuoliso.

– Jos joku seurakuntalaisistamme ottaa toisen puolison, hänet erotetaan seurakunnasta. Toisaalta meidän pitää hyväksyä moniavioiset uskoon tulleet, mutta he eivät voi ottaa uusia puolisoita, Charles Kokombo kertoo.

– Korruptio on hirviö, vaikeimpia ongelmia Kenian kirkolle. Puhumme sitä vastaan avoimesti ja olemme valmiita kestämään seuraukset. Jumala ei alenna standardejaan, koska yhteiskunta on korruptoitunut. Kristittyjen johtajien vastuulla on se, ettei Raamatun periaatteissa tehdä kompromisseja. Kirkon kuuluu muuttaa yhteiskuntaa eikä mukautua johonkin kulttuuriin.


Anna Lehtinen, Heikki Salmela

Lue myös:

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!