Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 12.5.2016 00:00

Kenelle vapputapahtuma oli suunnattu?

Helsingissä vapunpäivänä järjestetty Jeesus-marssi ja etenkin siihen liittyvä yhteiskristillinen vapputapahtuma Senaatintorilla on herättänyt keskustelua.

Radio Dein ja Kristityt yhdessä ry:n järjestämässä tilaisuudessa oli paljon hyvää rukousta muun muassa kristittyjen yhteyden, esivallan ja perheiden puolesta. Samalla ohjelmaan sisältyi myös elementtejä, joita normaalisti tapaa vain kristittyjen sisäpiiritilaisuuksissa.

Tällaisia olivat etenkin rukousosuuksissa esiintynyt sodankäyntiretoriikka, kuten ”Kaikki pimeyden voimat: väistykää tästä kaupungista!”, sekä tapahtuman musiikin koostuminen käytännössä pelkästään ylistyslauluista. Etenkin lauluissa taistelu- ja voittoterminologia toistui.

Toisaalta annettiin ymmärtää, että lastenohjelma oli tarkoitettu kaikille Helsingin lapsille.


Kenelle Rukous Suomen puolesta -tapahtuma oli suunnattu, tapahtuman pääkoordinaattori Jorma Lahikainen?

– Tapahtuman teemaksi oli tänä vuonna valittu ”Rukous Suomen puolesta”, ja mukana oli toistakymmentä rukoilijaa eri kirkoista. Oli nimenomainen tarkoitus, ettei tapahtumaan tällä kertaa sisälly evankelioivia puheita.

– Järjestäjien kesken olemme keskustelleet viime vuosina siitä, että kun tapahtumassa aikaa viettävistä yli 90 prosenttia on jo uskossa, tarvitseeko heitä enää evankelioida, vai voisimmeko sen sijaan juhlia ja rukoilla yhdessä.


Miten arvelet torilla liikkuneiden eikristittyjen kokeneen ylistyslaulut ja hengellisen sodankäyntirukouksen?

– Sodankäyntiretoriikkaa ei omasta mielestäni ollut paljon. On vaikea sanoa, kuinka paljon ei-uskovia oli ja miten he sen kokivat. Itse olin tapahtumapaikalla koko päivän ja sain musiikista ja rukouksista pelkästään hyvää palautetta. En muista positiivista palautetta tulleen vuosiin näin paljon.


Tämän lehden mielipidepalstalla esitetään, että Jeesus-marssit tulisi siirtää esimerkiksi helluntaisunnuntaille, koska vappuna niihin liittyy väistämättä vastakkainasettelua muiden esillä olevien aatteiden kanssa. Mitä mieltä olet tästä?

– En ole kuullut tuontyyppisistä kokemuksista. Esimerkiksi tänä vuonna demareiden marssijat vilkuttivat meille ja me heille.

– Kerran alkuaikoina Jeesus-marssi oli helluntaina, ja siihen osallistui todella vähän uskovia ja kaupunki oli tyhjä.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!