Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 22.12.2016 00:00

Kanssitaan yhdessä

Kuva: ShutterstockMenneen syksyn olen ollut sapattivapaalla. Se on ollut elämäni mukavimpia ajanjaksoja.

Kun kesällä irtauduin viimeisimmästä työpaikastani, koin jättäväni sinne kaikki sisäiset  voimavarani.  Enempää ei olisi ollut esiin puristettavissa, vaikka kuinka olisin vääntänyt. Tunne oli yhtä aikaa kamala ja ihana. Kamala, koska oli pakko kysyä, onko minusta enää koskaan tähän työhön. Ihana siksi, että tiesi jotain tehneensä.

Myös hengellinen työ kuluttaa. Se on vaativaa ihmissuhdetyötä, ja kysymyksessä on enemmän elämäntapa kuin työ. Työstä voi yleensä irtautua tietyllä kellonlyömällä, elämästä ei.

Lähes neljäkymmentä vuotta erilaisissa hengellisen kentän tehtävissä ovat opettaneet, että pitäisi osata sanoa myös ei. Tämä läksy sisäistyy hitaasti ja se opitaan kantapään kautta. Joskus tukiopetukseen tarvitaan sairaalan sydänvalvontaosastoa ja nitropurkkia.

Vanha viisaus: jos on väsynyt, on levättävä. Rajat pitää ensin tunnistaa, sitten tunnustaa, ja lopulta niitä tulisi alkaa kunnioittaa.


*******


Nyt olen saanut levähtää. Sapattijakson seuralaiseksi Jumala on lahjoittanut minulle verrattoman sielunhoitajan. Hän on Lilja, ikää kaksi ja puoli – ja omasta mielestään iso tyttö.

Lilja, suloisen tyttären suloinen tytär, on lähes Jeesuksen vertainen opettaja. Hän opettaa elämisen taitoa ja pyhää huolettomuutta omalla esimerkillään. Rakkaus ja totuus asuvat hänessä. Liljan kirkkaat silmät asettavat eteeni peilin, jossa näen oman onttouteni, ulkokultaisuuteni ja pelkoni.

Liljan harjoittama sielunhoito on käytännönläheistä. Välillä ollaan hippasilla, sitten leikitään nukeilla, kootaan palapelejä, rakennellaan palikoista, luetaan satukirjoja, ollaan piilosilla, kontataan pitkin lattioita, hassutellaan ja hullutellaan.

Joskus saan luvan toimia kiipeilytelineenä tai ratsuna – ja kaiken aikaa käydään mielenkiintoisia ja hoitavia keskusteluja.

Itselleni yksi hoitavimmista hetkistä on, kun Lilja sanoo: ”Tule pappa kanssimaan!” Sitten hän marssii CD-hyllylle, nappaa sieltä satunnaisesti ensimmäisenä käteensä osuvan levyn ja laittaa sen soimaan. Ei väliä, onko kysymyksessä virsi tai urkukoraali, ylistys tai Juha Tapio, kaikki kelpaa tanssimusiikiksi.

Ja sitten pappaa viedään. Lilja tarttuu käsiini ja yhdessä pyörähtelemme musiikin tahdissa ympäri olohuonetta. Liljan silmät säihkyvät ja papan välillä kostuvat, molemmat silkasta onnesta.


*******


En ihmettele, että Jeesus toi laskelmoivien ja virkaintoisten opetuslasten keskelle lapsen ja asetti hänet heille esikuvaksi: ”Katsokaa mallia.” Liljan opastamana olen saanut opetella hetkessä elämisen taitoa. Lapsen luontainen läsnäolemisen kyky on kadehdittava ominaisuus.

Ruotsalainen helluntaiteologi Peter Halldorf piirtää kirjassaan Kaipaatko täyteyttä Hengen sen (Aikamedia 2004) eteemme harvemmin nähdyn kuvan kolmiyhteisestä Jumalasta: ”Jumala on olemukseltaan yhteyttä – eloisaa, leikkisää, kaihoisaa tanssia, johon osallistuvat Isä ja Poika ja Henki ja joka jatkuu iankaikkisesta iankaikkiseen. Hersyvässä tanssissa, jossa Isästä syntynyt Poika lähettää Isästä lähtöisin olevan Hengen, toteutuu luominen huimaavana kosmisena piruettina. Kaiken kruununa Jumala hetken hurmion valtaamana luo itsestään kuvan ja samalla verrattomimman taideteoksen eli ihmisen. Ja ikään kuin siinä ei olisi kyllin – ihminen kutsutaan mukaan tanssiin!”

Siinä, olohuoneen lattialla Liljan kanssa pyörähdellessäni, olen alkanut aavistella olevani lähellä jumalanpalveluksen ydintä ja elämän syvää tarkoitusta.


Veijo Grönholm

Kirjoittaja on sapattivapaalla oleva pastori ja sairaalasielunhoitaja Jyväskylästä.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!