Kaksi vuosikymmentä lempeä ja lauluja

Ulla ja Paavo Pihlainen ovat kiitollisia siitä, että he saavat musiikillisten lahjojensa kautta välittää evankeliumia. He työstävät parhaillaan uutta äänitettä. Kuva: Tapani TallbackaUlla ja Paavo Pihlainen tutustuivat toisiinsa vuonna 1996 Karstulan helluntaiseurakunnassa. Paavo oli tullut uskoon kahta vuotta aiemmin.

– Eräänä yönä rukoilin ensimmäistä kertaa elämässäni ahdistuksen hetkellä, että jos sinä Jumala olet olemassa, auta minua ja anna syntini anteeksi. Ihme tapahtui: sydämeeni laskeutui rauha ja ilo, ja koin saaneeni uuden elämän, Paavo muistelee.

– Uskoontuloni jälkeen sisimmässäni alkoi soida ”uusi laulu”, ja aloin saada Taivaan Isältä sanoja ja säveliä. Laulut ovat julistavia ja soveltuvat hyvin evankeliointitapahtumiin.

Ulla oli rukoillut itselleen uskovaa puolisoa, jolla olisi laulun lahja.

– Haaveilin siitä, että saisin soittaa pianoa Jumalan kunniaksi. Kun olin muuttanut Jyväskylästä Karstulaan, tutustuin Paavoon, joka pyysi minua tekemään nuotinnoksia lauluistaan. Myöhemmin aloimme esiintyä yhdessä: Paavo lauloi ja minä säestin häntä, Ulla kertoo.

– Kiitän Jumalaa siitä, että sain aviopuolison, jonka kanssa saan kokea rakkautta, jakaa elämän eri asioita ja tehdä myös musiikkia yhdessä.

Ilosanomaa ihmisvilinässä

Kahden vuosikymmenen ajan Pihlaiset ovat oman työnsä ohessa tehneet evankelioivia laulumatkoja eri puolille Suomea. Kesäisin järjestettävät toritapahtumat ovat pariskunnan mielestä erityisen antoisia.

– Yleensä tällainen ulkoilmatapahtuma järjestetään yhdessä paikallisen seurakunnan kanssa. Osa seurakuntalaisista tarjoilee makkaraa ja lettuja, osa rukoilee tilaisuuden puolesta, osa keskustelee ihmisten kanssa. Me laulamme ja soitamme, Pihlaiset kertovat.

Tori- ja puistotapahtumissa evankeliumi on luontevasti esillä ihmisvilinän keskellä.

– Monesti ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan eikä heillä ole kiire minnekään. Toreilla saattaa olla myös niitä, jotka kuuntelevat salaa nurkan takana tai autossaan, Paavo tietää.

– Ne ovat parhaimpia hetkiä, kun joku tulee sanomaan, että hän koki Jumalan kohdanneen häntä jonkin laulun aikana. Joskus esiintymistilanteessa Pyhä Henki hoitaa myös minua musiikin kautta, Ulla sanoo.

Kiitosmielellä arjessa

Pihlaisilla on kaksi lasta: 15-vuotias Vili ja kohta kymmenen vuotta täyttävä Elsi. Musiikki on perheen yhteinen harrastus.

– Meillä on perhebändi, jossa Elsi laulaa ja soittaa viulua, Vili soittaa rumpuja, Paavo bassoa ja minä koskettimia. On kivaa vaihtelua esiintyä välillä koko perheenä, Ulla toteaa.

Juhlavuoden kunniaksi Ulla ja Paavo Pihlaiselta on ilmestynyt kokoelmalevy, joka alkaa Kiitosmielin-nimisellä kappaleella.

– Näiden 20 vuoden jälkeenkin olemme Jumalan armosta kiitosmielellä. On hienoa, että saamme iloita pelastuksesta. Myös arjen keskellä huomaa sen, kuinka Taivaan Isä pitää huolta, johdattaa ja antaa viisautta aivan tavallisissa asioissa.

– Olemme kiitollisia siitä, että saamme avioparina kertoa ihmisille evankeliumia musiikin välityksellä. Haluamme edelleen toteuttaa yhteistä näkyämme, Pihlaiset sanovat.


Heli Markkunen


20/2016

UutisetJumala on suuri salaisuus, jota kannattaa opiskella kaikin tavoin, Miriam Schwartz kannustaa
UutisetGospel-lattareista on kehittynyt pieni ilmiö etenkin luterilaisissa seurakunnissa.
UutisetParempi avioliitto ry avasi toukokuun alussa RAY:n rahoituksella tukipuhelimen. Tavoitteena on tarjota vertaistukea parisuhdekriisissä oleville pareille.

– Vertaistuen vaikuttavuus perustuu kok...
UutisetHelsingin Saalemin miestenpäivään 7. toukokuuta oli saatu vieraaksi Sveitsissä asuva ”formulalääkäri” Aki Hintsa, joka on valmentanut lukuisia huippu-urheilijoita ja yritysjohtajia.

Kuka minä o...
UutisetMeneillään olevassa luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa puheen pitänyt opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) viittasi puheessaan hengen hedelmiin.

– Kristillisen uskon m...
UutisetKajaanin helluntaiseurakunnassa järjestettiin lauantaina 7.5. miestenpäivä teemalla ”Mitä äijä?”. Pastori Veijo Grönholm ja vanhimmistoveli Heikki Penttinen Sotkamon helluntaiseurakunnasta olivat saap...
Miten onAikamedia perusti maaliskuussa suljetun Facebook-ryhmän, joka liittyy samassa kuussa julkaistuun kirjaan Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin. Koetelkaa k...
PääkirjoitusViime sunnuntaina vietetty helluntaipäivä nosti jälleen kerran huomion kohteeksi Pyhän Hengen merkityksen. Se on myös helluntailiikkeen lempiaihe ja kuuluu keskeisenä osana yhteisön identiteettiin....
UutisetKalifornialaisen Saddleback-megaseurakunnan johtaja Rick Warren suree avioparien aiempaa heikompaa sitoutumista liittoonsa. Blogisivullaan Rickwarren.org hän haastaa vanhempia pysymään avioliitossa –...
UutisetYli 80 kristityksi kääntynyttä entistä muslimia kastettiin toissaviikolla Hampurissa Saksassa. Kastetut olivat iranilaisia ja afganistanilaisia pakolaisia, asiasta uutisoiva Christian Today kertoo....
UutisetKreikkalainen evankelinen vaikuttaja toivoo kirkkojen eri puolilla maailmaa vahvistavan ponnistuksiaan turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Kreikan evankelisen kirkon johtoryhmään kuuluvan pastori Dimi...
UutisetNoin 10 000 asukkaan North Branchin pikkukaupungissa toimiva Assemblies of God -helluntaiseurakunta oli kuihtunut reilun kymmenen uskovan ryhmäksi, kunnes se löysi uudestaan näyn solmia kontakteja ymp...
UutisetProfessori Tapio Puolimatka kritisoi viime viikolla Seurakuntalainen.fi-sivuston blogissaan käsitystä, jossa kristinuskosta luopumisen uskotaan tekevän maailmasta oikeudenmukaisemman.

– Kristil...
UutisetTämä oli yksi parhaista tapahtumistamme tähän asti, ellei paras, kommentoi Missiomaailma ry:n toiminnanjohtaja Markus Korhonen viime viikonloppuista Nouse Suomi -tapahtumaa Metro Areenalla Espoossa....
UutisetVapaaehtoisten joukko kantoi vanhan alttariristin Turusta Helsinkiin.
UutisetVenäjän vapaakristillisiin yhteisöihin kohdistuva valvonta ja painostus on yhä räikeämpää, idäntyön asiantuntija sanoo.
KolumniMitä jos joskus tekisin etelän baptistit ja olisin uskomatta ollenkaan Jumalan yliluonnolliseen toimintaan nykyajassa? Jos yliluonnollisuus olisi jäänyt apostolien aikaan, niin helluntailainen rajanve...
MielipideRistin Voitossa on ollut paljon mielipidekirjoituksia naisen asemasta seurakunnassa. Itse en nyt ala tästä asiasta lainkaan vääntämään, vaan haluan muistuttaa olennaisimmasta asiasta: uskostamme Jeesu...
MielipideOlen seurannut huolestuneena alkoholikeskustelua Ristin Voitto -lehdissä. Olen kuulunut yli 40 vuotta eri helluntaiseurakuntiin, ja olen tähän asti luullut, että kaikilla vastuuhenkilöillä, niin seura...
MielipideOlen kiitollinen siitä, että Jyrki Isohella on tutkinut seurakuntien kasvua. Itse olen ollut sekä pienissä että suuremmissa seurakunnissa jäsenenä. Pidän pienemmistä juuri siksi, että ne ovat yleensä...
MielipideOlen Jyrki Isohellan kanssa samaa mieltä siitä, että seurakunnat toteuttavat toimintojaan suppeasti. Nähdäkseni niissä toteutuu keskimäärin viisi toimintamuotoa: opetus, pyhäkoulu, rukouskokous, nuort...
MielipideJyrki Isohellan tutkimus Suomen helluntailiikkeen kasvusta ja kasvun pysähtymiseen vaikuttaneista seikoista sisältää monia tärkeitä huomioita (RV 16–18). Tutkimus osoittaa, että uusien seurakuntien pe...
MielipideSakari Ahola esitti mielipidekirjoituksessaan (RV 17), että kristittyihin naisiin kohdistuisi vähemmän vainoa kuin miehiin. Tällä näkökulmalla hän perusteli myös sitä, että yksinomaan miesten tulisi o...
MuutElävä usko ja pysyminen Jeesuksessa synnyttävät kokonaisvaltaista rakkautta lähimmäistä kohtaan.
UutisetVuosien aherrus Isossa Kirjassa huipentui arvokkaasti.
PuheenaiheIhmiskaupan uhria saatetaan jopa rangaista rikoksesta.
UutisetMaija Joelle ihmiskaupan vastainen työ on koeteltu kutsumus.
MuutPikkuveljeni Keijo Armas Blommendahl syntyi Helsingissä perheemme kolmantena poikana. Kaikkiaan lapsia perheessä oli seitsemän. Varhaislapsuus Keijolta kului Porvoonkadun ja Pitäjänmäen liepeillä. Lap...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
MuutEntisen huippu-urheilija Ringa Ropon kaulassa roikkuu aina ristikoru (Hyvä Terveys 6/16).

Kun Juho, perheemme esikoinen, kuoli, jouduin napit vastakkain jumalani kanssa. Siitä on pian kaksikymm...
PikavisiittiSampsa Simpanen on koomikko, jonka perheeseen kuuluu ”kolme alle 10-vuotiasta lasta ja yksi täysi-ikäinen vaimo”. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa helluntaiseurakunnissa, luterilaisessa kirkos...
UutisetIson Kirjan päätösjuhlassa juhlittiin opintojen valmistumista ja painotettiin Jumalan työhön valmistautumista.
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
Ensin tutkintapyyntö pamfletista, nyt radio-ohjelmasta – molemmat tutkintapyynnöt ovat saman henkilön tekemiä, kertoo Päivi Räsänen.
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!