Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 8.9.2016 00:00

Jumalan nimi tulisi kääntää oikein

Haluaisin puuttua arkaan asiaan, jolle toivoisin tulevaisuudessa tehtävän jotain konkreettista.

Niin sanotuissa hyvissäkin raamatunkäännöksissä toistuu sama käännösvirhe, jota sanoisin tahalliseksi. Israelin Jumalan nimi on käännetty Vanhassa testamentissa väärin läpi kirjojen. En ole itse harhaoppisten Jehovan todistajien edustaja vaan vapaakristillisen seurakunnan jäsen.

Onko nyt niin, että pelko samaistua Jehovan todistajiin on aikaansaanut sen, että juuri kukaan maailman pääkielien raamatunkääntäjistä ei ole kääntänyt Jumalan itsestään ilmoittamaa nimeä oikein tai he ovat omavaltaisesti muuttaneet sen Herraksi, vaikka alkukieli selvästi sanoo Jumalan nimen muuksi?

Mooses kysyi Jumalalta hänen nimeään, jotta voisi kertoa israelilaisille kuka hänelle oli puhunut. Moosekselle ilmoitettiin tällöin kaksi olla-verbin muotoa. Ensimmäinen on ehjee aser ehjee, ja vain yhden kerran tässä muodossa, ehjee lyhempänä. Muualla Jumalan nimi on olla-verbin IHVH-muodossa, vokaaleilla lisättynä Jehova, Jahve tai nykyisen vokalisoinnin mukaan Jehva. O-vokaalimerkkiä ei kielessä ole. Kumpaakaan IHVH-muotoa ei tule kääntää väärin muodossa ”Herra”, sillä Jumala itse haluaa läpi Vanhan testamentin ilmoittaa nimensä persoonanimenä IHVH.

Miksi näin? Hänellä on varmaan siihen syynsä.

En hyväksyisi sitä väärin kääntäjien selitystä, että emme oikein tiedä, miten kääntää, kun alkukielessä alun perin ei ollut vokaalimerkkejä. Enkä hyväksyisi sitäkään juutalaisuudesta nousevaa selitystä, että pelätään Jumalan persoonanimen turhaan lausumista. Me uuden liiton kristitythän olemme vapaita näistä peloista.

2. Moos. 6:3 sanoo: ”Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ´Jumalana Kaikkivaltiaana´ (El Shaddai), mutta nimelläni ´Herra´ en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.” Tässä kohden on käytetty kääntäjän karkeaa väkivaltaa ja tehty virheellinen käännös, sillä jos Jumala itse sanoo, että hän nyt tällä kertaa haluaa ilmestyä israelilaisille IHVH- eli Jahve- tai Jehva- nimellä, eikä nimellä ”Herra”, niin kuin kohta on käännetty, niin suomalaisenkin kääntäjän tulisi mielestäni totella Herraa. Samaa virheellisen kääntämisen linjaa on siis jatkettu läpi Raamatun myös sellaisissa alkukielen sanapareissa kuin Adonai, Jehva, ja niitä on paljon. Järki kuitenkin sanoo, ettei käännös voi olla ”Herra, Herra”, kuten kääntäjät ovat tehneet, vaan ”Herra Jehva” tai ”Herra, Minä olen”.

Aapeli Saarisalon omassa Uuden testamentin käännöksessä on selvästi tuotu esiin ne kohdat, joissa Jeesus sanoo ”Minä olen” eli ”Jahve/Jehva”.

Olisiko aika päivittää myös Vanhan testamentin IHVH-käännökset seuraavissa raamatunkäännöksissä ajan tasalle, eikä kohauttaa vain olkapäitä ja lakaista koko käännösongelma maton alle? Eikö raamatunkäännöksissä tulisi toimia rehellisesti, koska kyseessä on tärkein asiakirja maan päällä?

Jos kyseistä sanaa ei käännetä, sitten tulisi mielestäni käyttää Jumalan itsensä antamaa nimeä itsestään IHVH/Jahve/Jehva/Jehova. Ja jos sana käännetään, käännös voisi olla ”Minä olen”, sillä se sana tarkoittaa.

Väärin kääntäminen ei saa enää mielestäni jatkua millään verukkeella. On aika toimia oikein ja valmistua Jeesuksen (”Minä olen”) kohtaamiseen.


Reino Savola
Lappajärvi

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!