Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 1.3.2016 00:00

Jumala ei hylkää epäilevää

Kristinuskoa puolustava kirjallisuus on tukenut Joonatania älyllisissä pohdinnoissa. Suosikkeihin kuuluu esimerkiksi John LennoxinTähtäimessä Jumala. Kuva: Elina RautioSynnyin helluntailaiseen kotiin, ja lapsena osallistuin seurakunnan toimintaan aktiivisesti. Jossain vaiheessa tein tietoisen uskonratkaisun. Jälkeenpäin ajateltuna olin jo sitä ennen ollut vahvassa lapsenuskossa – olin vain oppinut, että ratkaisu kuuluu tehdä.

Muistan jo lapsena olleeni ärhäkkä uskon ja Raamatun puolustaja koulussani. Yläasteaikana osallistuin seurakuntamme evankeliointitoimintaan teetuvissa ja aktioissa. Otin uskon tosissani, ja olin varsin ehdoton ja innokas saarnamiehen alku.

Kriisini alkoi aikuistumisen kynnyksellä, noin 16-vuotiaana, kun minun kävi yhä vaikeammaksi ”kokea” Jumalaa. Kykyni virittäytyä hengellisiin sfääreihin heikkenivät, mikä käynnisti hiljalleen uuden elämänvaiheen.

En ryhtynyt heti kyseenalaistamaan Jumalan olemassaoloa, vaan pikemminkin olin pettynyt häneen ja Raamattuun. Mieleen hiipi kysymyksiä, joita en ollut pysähtynyt aikaisemmin kysymään. Onko Jumala epäoikeudenmukainen, kun hän tuomitsee ihmisen helvettiin? Eihän kaikilla edes ole yhtäläistä oikeutta kuulla evankeliumia. Ihmettelin myös, miksi Jumala vaikuttaa kovin väkivaltaiselta Vanhassa testamentissa.

Mielestäni Jumala ei hoitanut asioita oikealla tavalla, ja kristinusko alkoi tuntua huonolta idealta.

Eikö kukaan kyseenalaista?

Minulla ei ollut enää kanttia todistaa uskostani, koska en ollut itsekään selvillä asioista. Olin kuitenkin edelleen teetupatoiminnassa mukana portsarina.

Muistan kerran ovien sulkeuduttua uskonystävieni päivitelleen joidenkin teetuvalla käyneiden nuorten kärkkäitä kysymyksiä, joilla nämä olivat kyseenalaistaneet uskoamme. Uskovien mielestä nuoret olivat vain pyrkineet tahallaan ärsyttämään. Puolustin kävijöitä spontaanisti
sanomalla, että itsekin pohdin samoja kysymyksiä. Tästä ystäväni tyrmistyivät täysin.

Koin itseni päivä päivältä yksinäisemmäksi. Ajattelin, ettei kukaan seurakunnassani kyseenalaista mitään; näköjään usko ei kestä kriittisyyttä eikä sovi ajattelevalle ihmiselle. Kristinusko tuntui vain yhdeltä uskomusmaailmalta muiden joukossa. Seurakunnissa puhuttiin rukousvastauksista, ihmeparanemisista ja armolahjoista. Mieleeni hiipi epäilys, eikö tuo kaikki loppujen lopuksi ollut järjellä selitettävissä.

Aloittaessani opinnot lukion jälkeen Sibelius-Akatemiassa olin jo melkoisessa solmussa. En kyennyt ajattelemaan uskonasioita kovin pitkälle, vaan olin ahdistunut ja ärtynyt.

Eräänä iltana kevättalvella olin erityisen ahdistunut erään uskovan painostavan käyttäytymisen johdosta. Aloin pohtia vielä kerran uskoani  aivan alkeista lähtien. Ensiksi päättelin, että Jumalan on oltava olemassa, sillä maailma ei ole voinut syntyä sattuman ohjaamana. Maailma
ilman Jumalaa olisi myös täysin kaaoksen vallassa, ja perusteita oikealle ja väärälle olisi vaikea löytää.

Seuraavaksi tulin siihen tulokseen, että kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista kristinusko on sittenkin järkevin. Mieleni muodosti pikkuhiljaa uskontunnustuksen, johon sisältyivät kaikki evankeliumin pääkohdat. Huomasin uskovani Jeesukseen maailman Vapahtajana.

Yhtäkkiä minut täytti valtavailo ja rauha. En ollut kyennyt koko iltana rukoilemaan sanallakaan, enkä kyennyt vieläkään. Makasin vain selälläni lattialla nauttien aivan käsittämättömästä rakkauden kokemuksesta.

Kun seuraavana päivänä heräsin, mikään ei ollut muuttunut. Kaikki vanhat kysymykset olivat edelleen olemassa ja kunnollisia vastauksia vailla. Kuitenkin samanaikaisesti kaikki oli muuttunut. Sain alkaa vähitellen muodostaa henkilökohtaista suhdetta Jumalaani ja kaikkeen hänestä jo oppimaani.

Ylivertainen maailmankatsomus

Melko pian löysin apologetiikan, kristinuskon puolustamisen. Oivalsin, etten ollut todellakaan ainut uskova, jota monet ahdistavat kysymykset vaivasivat. Oli hienoa lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jossa asioita käsiteltiin avoimesti. Uskoni alkoi vahvistua, ja aloin ymmärtää, että Raamattu on sittenkin johdonmukainen ja järkevä kirja.

Nykyään pidän kristinuskoa ja Raamattua älyllisesti täysin ylivertaisina muihin maailmankatsomuksiin nähden. Esimerkiksi uusateisti Richard Dawkins ei mielestäni kykene kuin pistävään pilkkaan – hänen näennäisen oivaltavat argumenttinsa eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Hyvistä kokemuksistani huolimatta en pidä apologetiikkaa suurena vahvuutenani tai kutsumuksenani. Eniten uskoani vahvistaa Raamattu itse. Minulle on ollut tärkeää lukea ja kuunnella hyvää Sanan opetusta. Kun Raamatun opetukset pala palalta aukeavat, en voi kun haukkoa henkeäni ihastuksesta: kukaan ihminen ei ikinä pystyisi luomaan mitään niin vaikuttavaa.

Vaikka usko on mielestäni hyvin perusteltavissa, sitä ei saa aikaiseksi pelkällä älyllisellä akrobatialla. Omassa elämässäni Heprealaiskirjeen  sanat ”uskon kautta me ymmärrämme” ovat konkretiaa. Pyhän Hengen todistus meissä vakuuttaa meitä Jumalan olemassaolosta ja kaiken
mielekkyydestä. Samoin Pyhän Hengen työ lähimmäisessä saa hänessäkin uskoa aikaan enemmän kuin mitkään meidän vakuuttelumme.

Sovinto menneisyyden kanssa

Moni kritisoi kristinuskoa älyllisin argumentein, mutta luulen, että kritiikin vaikuttimet ovat usein peräisin kipeistä ja käsittelemättömistä
kokemuksista, jotka liittyvät uskovaisiin ja seurakuntaan. Minäkin koin helluntailaisen kulttuurin jossain vaiheessa hyvin ahdistavaksi.

Eräs merkittävimmistä etapeistani oli pieni tunnustuskuntiin kuulumaton seurakunta, jonka yhteydessä sain parin vuoden ajan kasvaa uskossani. Uskaltauduin sitoutumaan yhteisön toimintaan, ja sitä kautta hengellinen identiteettini sai vahvistusta. Sain tehtyä sovintoa
menneisyyteni kanssa siinä määrin, etten enää ollut niin helluntaikriittinen.

Nykyään kuulun Helsingin Saalem-helluntaiseurakuntaan. Saalem on osoittautunut itselleni hyväksi paikaksi, sillä sen vahvuuksia ovat ihmisläheisyys ja monimuotoisuus. Parasta on kokemus siitä, että saan olla oma itseni.

Lapsuusajan innokas helluntailaisuuteni ei jälkeenpäin ajateltuna ehkä sittenkään ollut kovin aitoa. Olin omaksunut käyttäytymismallini ja suhtautumistapani melko lailla annettuina. Onkin tärkeää rohkaista uskovien kotien lapsia ja nuoria kriittiseen keskusteluun ja avoimuuteen. Arnika Kuusiston väitöstutkimuksen mukaan kriittiseen ajatteluun kannustava kasvatus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka saavat nuoren
valitsemaan vanhempiensa arvot.

Jossain vaiheessa kriisiäni tuntui siltä, ettei minussa ole mitään, minkä perusteella voisin kutsua itseäni uskovaiseksi. Jollain tasolla Pyhä   Henki silti vaikutti minussa, eikä Jumala hylännyt minua. Mielestäni on tervettä epäillä, ja Jumala kestää kritiikin. Kannattaa kuitenkin epäillä rukoillen. Se on vastakohta päätökselle, että on itse oikeassa ja Jumala väärässä.


Joonatan Rautio, Säde Loponen

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!