Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 8.12.2016 00:00

Joululevyn avulla ihmiskauppaa vastaan

Tampereen helluntaiseurakunnasta alkanut ihmiskaupan vastainen Cotton-toiminta on pyörinyt vasta vajaan vuoden, mutta paljon on jo saatu aikaan. Alkuvaiheen painopisteenä on ollut tiedonhaku ja verkostoituminen.

– Olemme muun muassa tutustuneet muihin toimijoihin, tavanneet Ruotsissa ihmiskaupan uhreja auttavaa lakimiestä ja järjestäneet koulutusta seurakuntien vastuuhenkilöille, Cottonin pastorivastaava Hannakaisa Shehu luettelee.

Ajankohtaisin hanke on joululevy Beetlehemin lahja, jonka tuotto menee ihmiskaupan vastaiseen työhön. Cotton järjestää siihen liittyen hyväntekeväisyyskonserttikiertueen viidellä paikkakunnalla. Kihniöllä ja Sastamalassa on jo käyty, ja jäljellä ovat Kotka, Seinäjoki ja Tampere.

Ilmiö tulee lähelle

Cotton-työn vastuu jakaantuu kahdelle tiimille, joilla on eri vastuualueet.

– Pyrimme tekemään rakenteesta joustavan nykyaikaiselle ihmiselle, jonka on helppo tulla mukaan projekteihin siksi aikaa, kun hänelle sopii, Shehu sanoo.

Ihmiskaupan vastainen työ vaatii ajan lisäksi monesti rohkeutta, sillä siinä ollaan tekemisissä rikollisuuden kanssa. Esimerkiksi tällä viikolla Cotton vierailee yrityksissä, joiden työntekijöissä on todennäköisesti ihmiskaupan uhreja.

Cotton toimii tarvittaessa yhteistyössä viranomaisten kanssa.

– Olemme oppimassa tunnistamaan tiettyjen marginaaliryhmien tarpeita. Vaikka uhriksi joutumisen syyt löytyvät usein kysynnän ja tarjonnan laista sekä köyhyydestä, eri maista tulleilla on eri syitä, jotka tekevät heistä haavoittuvaisia ihmiskaupalle.

Ihmiskauppa on usein näkymätöntä, ja siihen liittyvät ilmiöt tulevat vastaan yllättäviä reittejä. Shehu huomasi tämän, kun Cotton otti nettipornon puheeksi jumalanpalveluksessa.

– Meitä lähestyivät seurakuntalaiset, joiden perheessä asia on ongelma. Samalla tuli paikoin rajuakin kyseenalaistamista sen suhteen, miten pornon katselu ja ihmiskauppa liittyvät yhteen. Asiasta puhuminen on poistanut muureja ja tuonut esiin sen, että asia koskettaa monia myös seurakunnassa.

Seesteistä tunnelmaa

Joululevyllä laulava Johanna Pusa lahjoittaa oman osuutensa levyn tuotosta lyhentämättömänä Cottonille. Hän on ollut toiminnassa mukana alusta asti.

– Olen aina halunnut auttaa ihmiskaupan uhreja, koska se kärsimys on sietämätöntä edes kuvitella. Samalla olen halunnut jakaa ihmisille tunnetta musiikin kautta.

Levyllä orkesteri soittaa rauhallisesti. Tunnelma on seesteinen, mutta rytmit on mietitty määrätietoisiksi eikä kokonaisuus ole laahaava. Solisti tekee vahvan, omistautuvan suorituksen.

Tunnelmallinen linja tuntuu perustellulta. Levy kuulostaa kynttilänvalossa tuotetulta. Piano pudottelee säveliä pohdiskelevasti, viulu nousee tanssahtelevaksi solistiksi. Harppu keinuttaa Heinillä härkien -kappaletta tyynesti. Vaikutteita on haettu niin etnosta ja kansanmusiikista kuin Lähi-idästä.

Tekstit ovat puhuttelevia ja lähestyvät joulun sanomaa uniikista näkökulmasta. Kokonaisuus on harkitun tyylikäs, mutta pieni vauhti ei toisaalta olisi pahitteeksi tasapainottamaan hieman uneliaaksikin kääntyvää tunnelmaa. Useamman solistin käyttö olisi saattanut tuoda myös lisää ulottuvuuksia.

Kappaleet ovat suurimmalta osalta aiemmin tuntemattomia Pusan omia sävellyksiä. Marian laulu soi samassa hengessä Carolan Himmel i min famnin kanssa. Valon lapsi tai Avoin syli  voisivat olla hittejä Jouluradiossa.


Säde Loponen, Anssi Tiittanen

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!