Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 22.12.2016 00:00

”Jokainen on tärkeä – vaikka sitten satuhahmossa”

Jorma Kuosmanen on eläkkeellä oleva luokanopettaja, kulttuurivaikuttaja ja monitoimimies, joka pukeutuu joka vuosi joulupukiksi Lohjalla pidettäville Menneen ajan joulumarkkinoille.

Lohja on
vahva kulttuurikaupunki, jolla on matkailun näkökulmasta hyvä sijainti lähellä pääkaupunkiseutua. Olen itse ollut mukana järjestämässä yli neljääkymmentä kulttuuritapahtumaa, joissa on esiintynyt yli kaksisataa yksittäistä muusikkoa tai musiikkiryhmää. Lohjan kulttuuritoimi on myöntänyt minulle myös Lohjan kylähullun tittelin.

Kylähulluna saan olla oma itseni. Pyrin olemaan kaiken aikaa minä. Ihminen on kokonaisuus, henki, sielu ja ruumis, joten on tärkeää, että uskovatkin ovat ihmisiä. Meidän ei pitäisi näytellä toisillemme myöskään kirkon eteisessä.

Kotikaupunki on se paikka, jossa kristittykin voi kantaa kortensa kekoon. Uskovien tulee elää arjessa yhtenä muiden kanssa ja vaikuttaa siihen, että omassa kaupungissa on mukava asua.

Kotiseurakunta ja sen toimintaan osallistuminen on tärkeää. Olen ollut mukana Lohjan helluntaiseurakunnassa sen perustamisesta asti ja mukana palvelemassa kymmenissä erilaisissa tehtävissä.

Yhteistyö eri kirkkokuntien välillä on virkistävää. Kun olen järjestänyt yhteiskristillisiä tapahtumia, olen joutunut tekemään parannusta omista ennakkoasenteistani. Olen huomannut, että vaikka jokin kristillinen perinne vaikuttaisi helluntailaisesta muodolliselta, sen toteuttajat voivat olla ihan tosissaan.

Menneen ajan joulumarkkinat
Lohjan keskiaikaisella kirkonmäellä on yksi ideoimani tapahtuma. Olen ollut kaikkien 22 vuoden ajan niissä joulupukkina, ja suurin osa puolesta miljoonasta markkinavieraasta on tavannut minut. Minua onkin tituleerattu Suomen helluntailiikkeen tunnetuimmaksi joulupukiksi.

Joulupukkina olo on palkitsevaa. Pyrin olemaan merkityksellinen ja keskusteleva aikuinen enkä karkinjakelukone. Kun lapset esittelevät minulle kiltteyttään, muistutan usein heille, että jonain päivänä saattaa mennä huonommin. Silloin ei kannata masentua, koska seuraavana päivänä voi yrittää uudelleen. On tärkeää antaa uusi mahdollisuus. Joskus pohdin, mietimmekö me aikuiset ollenkaan, minkälaista palautetta annamme pienille ihmisille.

Isovanhemmuus on mielekäs tehtävä, jota ei pidä ohittaa kevyesti. Minusta on tärkeää olla mukana lastenlasten elämässä, käydä kuuntelemassa heidän esiintymisiään ja toimia Vaaritaksina.

Eläimetkin ovat osa Jumalan luomakuntaa, joka puhuu meille ja kasvattaa meitä. Esimerkiksi koirat ovat viestittäneet minulle Jumalan uskollisuudesta. Parhaimmillaan pihapiirissämme on ollut toistakymmentä eläinlajia, mutta nyt meillä on enää kaksi koiraa, yksi kissa, viisi kanaa, yksi kukko, kaksi hanhea ja ankka.

Haaveilen hyväntekeväisyyskonsertista 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi. Juhlavuoden teema on yhdessä tekeminen, joten senkin haluaisin järjestää yhteiskristillisessä hengessä.

Joulu muistuttaa siitä, että Jumala antoi meille suurimman mahdollisen lahjan. Tapoja välittää tuota lahjaa eteenpäin on monia. Jokainen on tärkeä omalla paikallaan – vaikka sitten satuhahmona ollessaan.

Jeesus on uskollinen, vaikka minä olen mitä olen milloinkin. Jumalan hyvyys ja armahtavaisuus kaiken keskellä ovat elämäni kantavia voimia.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!