"Jeesus on pelastajani ja opettajani"

Waqas Pervaiz viihtyy Helsingissä. Aiemmin hän on asunut muun muassa Jyväskylässä, Torontossa ja Lahoressa Pakistanissa. Kuva: Inkeri Tuikka

Kesä on sujunut töissä, opiskellen ja matkustellen. Kävin muun muassa Riikassa, Tallinnassa, Jyväskylässä ja Naantalissa.

 

Minulta kysytään usein Suomesta millaista täällä on elää, millaisia ovat ihmiset ja kulttuuri. Suomi ei ole Pakistanista tai sen lähialueilta tulevien keskuudessa kovin suosittu maa, vaan useimmat haluaisivat opiskelemaan tai töihin Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Britanniaan tai Australiaan.

 

Tulin Suomeen vuonna 2008. Minulla oli ystävä, joka oli ollut vaihto-opiskelijana Ruotsissa ja Suomessa ja hän kertoi minulle Suomesta, sen kulttuurista ja näytti valokuvia.

 

Opettelin suomen kielen kunnolla, koska sitä kautta saa töitä ja pääsee tuntemaan ihmisiä sekä kulttuuria. Kielten oppiminen on myös aina ollut minulle helppoa.

 

Nimi Waqas tarkoittaa taistelijaa. Täällä käytän usein nimeä Victor, jolla on melkein sama merkitys: voittaja.

 

Kotikaupunkini Pakistanissa on Lahore, jossa on yli 10 miljoonaa asukasta. Se on metropoli, jossa tapahtuu koko ajan paljon ja jossa myös historia on läsnä näkyvästi.

 

Rukousvastaus, joka on jäänyt erityisesti mieleeni liittyy lukioaikojeni tapaukseen. Hukkasin erään oppikirjan, jota olisin tarvinnut tärkeää koetta varten. Rukoilin Jumalaa, ja näin unen, jossa luokkakaverini antoi minulle tuon kirjan. Kun seuraavana päivänä menin puhumaan tuolle luokkakaverille, kävi ilmi, että hänellä tosiaankin oli kaksi kappaletta tuota kirjaa. Hänen sisarustensa vanha kirja oli jäänyt varastoon ja löytyi vasta kun kaveri oli ostanut jo uuden. Sain kirjan häneltä.

 

Raamatussa minua puhuttelevat eri aikoina eri kohdat. Raamatun kautta koen Jumalan johdatusta ja saan viisautta arkielämän tilanteisiin. Sananlaskuissa on selkeitä ohjeita, kuten ”Joka vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkii, se löytää elämän, vanhurskauden ja kunnian”.

 

Luen Raamattua lähinnä englanniksi. Minulla on myös suomen- ja urdunkieliset Raamatut. Äidinkieleni on punjabi, mutta käytän sitä vain harvoin. Jeesus on pelastajani ja opettajani, joka on aina kanssani kaikissa tilanteissa ja jota voin aina rukoilla.

 

Suomalaisiin seurakuntiin toivoisin lisää sosiaalista kanssakäymistä. Se on ainut, mitä tarvittaisiin lisää. Opetus on täällä hyvää.

 

Tulevalta syksyltä odotan tiivistä opiskelua. Saan maisteriopintoni loppuun ensi kesään mennessä.

 

 

Inkeri Tuikka




33/2019

UutisetEsa Hyvönen ei tiedä mitä tapahtui, mutta kroonistunut ahdistus vaihtui vapaudeksi.
PääkirjoitusEräs lainoppinut kysyi Jeesukselta, mikä on lain suurin käsky. Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi.” Jeesu...
UutisetIiris Nikanne tutki kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kokemuksia.
UutisetTapahtuman sisältöä kiiteltiin, opasteita ja tilanahtautta moitittiin.
UutisetHelluntailaiskarismaattisuus on yhä nopeimmin kasvava kristillinen ryhmä.
UutisetAvio-onni kukoistaa korkeiden avioerotilastojen aikanakin. Sunday Timesin tutkimuksessa 89 prosenttia koki avioliittonsa onnellisena.

Tutkimukseen vastasi 2 000 aviol...
KolumniHeinäkuun lopussa teimme perheenä kauan suunnitellun matkan Nepaliin. Halusimme käydä poikamme kanssa muistelemassa aikaa, jolloin asuimme tuolla Himalajan juurella. Lähdöstämme oli kulunut 1...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
ArtikkelitHeinäkuussa suomalaista mediaa puhutti ilmiö nimeltä Ed Sheeran.

Malmin lentokentän konserttiareenalle pakkautui kahden päivän aikana yli 100 000 ihmistä kuuntelemaan tava...
PikavisiittiKorkeakouluopinnot toivat Waqas Pervaizin Pakistanista Suomeen kymmenisen vuotta sitten.
MielipideAnteeksi pyytäminen ja antaminen ovat kristillisen elämän keskeisiä kysymyksiä. Ne ovat tärkeitä asioita kaikissa sosiaalisissa suhteissa. Kuitenkin on usein niin, että hengellisissä yhteisöis...
MuutNuori Samuli Sirén lauloi koelaulua päästäkseen opiskelemaan Kouvolan musiikkiopistoon. Helsingistä tullut professori kuunteli keskittyneenä ja hämmästyneenä. Nuoren laulajan ääni oli poikkeuk...
”Juoksin läpi mustan savun” – Soile Harriksen kotitalossa tapahtui ihmishenkiä vaatinut tulipalo
Sattumaa vai suunniteltua? Jumalauskon perusteita arvioimassa
Keravan helluntaiseurakunnassa kokoonnutaan ryhmissä – iso rakennus luo mahdollisuuksia
Puolisoa etsivät niin nuoret kuin uudelleen avioituvat – ”Tinder-palvelussa yhä enemmän kristittyjä”
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!