Lauantai 23. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Aslak
Julkaistu 9.2.2017 00:00

Jeesuksen persoona puhuttelee islamiin pettyneitä

Vaikka arabeista vain pieni osa asuu länsimaissa, Al Hayat -kanavan saamista palautteista noin 40 prosenttia tulee lännestä. Yleisin katsojien esittämä kysymys on %u201DMiten voin tulla kristityksi?%u201D. Toiseksi eniten kysytään, mistä saisi Raamatun. Kristilliseen teologiaan liittyvät kysymykset koskevat useimmiten kolminaisuusoppia ja Jeesuksen jumaluutta.Olen katsonut ohjelmianne, joissa pureudutaan islamin uskonnon syntyyn ja sen todellisiin opetuksiin. Ne ovat avanneet silmäni, ja nyt ymmärrän, kuka on Tie, Totuus ja Elämä. Olen päättänyt lähteä seuraamaan Kristusta. Voisitteko ohjata minut uskovien yhteyteen, että oppisin lisää Jeesuksesta ja siitä, kuinka vaeltaa hänen tiellään?
Tala, exmusliminainen Libanonista


Ohjelmanne saivat minut pohtimaan asioita ja kyseenalaistamaan islamin, joka sälyttää muslimin päälle valtavan määrän pelkoa, painetta ja uhkaa. Sen oppi on niin erilaista verrattuna esimerkiksi tähän Raamatun jakeeseen: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Abdul, egyptiläissyntyinen exmuslimi


Olen jordanialainen imaami. Osaan Koraanin ulkoa ja opetan sitä luokalleni. Olen katsonut ohjelmianne jonkin aikaa. Ihailen niiden opetusta, ja minusta ohjelman juontaja esittää faktoja, joita ei voi kiistää. Olen pikku hiljaa alkanut epäillä oman uskontoni oppia. Haluan tietää lisää.
– Sheikki Mustafa, Jordania


Olen vannoutunut tv-ohjelmienne katsoja, ja minua kiinnostavat erityisesti islamia käsittelevät ohjelmat sekä islamin ja kristinuskon oppien vertailut. Ohjelmat antavat selviä vastauksia moniin muslimien esittämiin kysymyksiin. Jatkakaa hyvää työtä, koska olette ainoa kanava, joka uskaltaa julistaa totuutta näin rohkeasti.
Ayat, Israel


Tajusin, kuinka tyhmää oli, että aikanaan hylkäsin Jumalan ja kuljin omia teitäni! Teidän sanomanne oli elämäni käännekohta. Pian sen jälkeen tapasin sattumalta erään pastorin, joka rukoili puolestani. Täytyin Pyhällä Hengellä ja puhuin kielillä. Löysin ilon, jota olin kaivannut vuosia.
Hani, nimikristittytaustainen, Egypti


Olemme mieheni kanssa ohjelmienne uskollisia katsojia. Opetuksenne kautta uskoni on vahvistunut Herrassa. Elämäni on muuttunut täysin. Nyt rukoilen ja luen Raamattua joka päivä. Koen yli ymmärryksen käyvää rauhaa, joka on vapauttanut minut kaikista peloistani. Sama tapahtui 19-vuotiaalle tyttärellemme.
Magi, Qatar


Vaikka olen muslimi, ohjelmanne motivoivat minua katsomaan Jeesus-filmin. Voisitteko lähettää minulle arabiankielisen Raamatun ja tietoa kristinuskon perusopeista?
Ali, Yhdistyneet Arabiemiraatit


Kiitän Jumalaa siitä uudesta tiestä, jonka hän antoi minulle Jeesuksessa Kristuksessa. Elämässäni on tapahtunut suuri muutos.
Adam, ex-muslimi Libyasta


Olen Ahmed ja kotoisin Saudi-Arabiasta. Löysin vahingossa upeat islamia käsittelevät ohjelmanne. Perustelunne vakuuttivat, ja sain vastauksen kaikkiin mieltäni vaivaaviin kysymyksiin. En enää halunnut mennä moskeijaan, ja perheeni alkoi uhkailla minua. Sen takia minun oli paettava Englantiin. Voisitteko auttaa minua löytämään hyvän kristityn ryhmän?
Ahmed, Iso-Britannia


Olen katsonut islamia käsitteleviä ohjelmianne. Pidän niistä hyvin paljon. Ne koskettavat sekä mieltämme että sydäntämme. Ohjelmia katsoessani tunnen, kuinka sydämeni pehmenee, erityisesti silloin, kun juontaja vertailee islamin ja kristinuskon jumalakuvaa. Ohjelmat ovat saaneet minut etsimään todellista Jumalaa.
– 28-vuotias marokkolainen muslimimies


Elämästäni puuttui jotain oleellista. Nyt alan tajuta, mistä elämässä on oikein kysymys.
Saleh, Saudi-Arabia


Vaimoni ja minä olimme muslimeja. Vastaanotin Kristuksen elämääni Al Hayatin ohjelmien kautta. Vaimoni ei pystynyt saamaan lapsia. Kerran kuulin, kun ohjelman naispuhuja kehotti niitä, jotka tahtovat lapsia, rukoilemaan Jumalaa. Sanoin vaimolleni, että koska olemme yrittäneet jo kaikkemme eikä mikään ole auttanut, emmekö voisi tehdä niin kuin ohjelmassa kehotettiin. Rukoilimme, että Jumala antaisi meille lapsen. Vaimoni tunsi rauhaa ja lepoa sydämessään. Kymmenen päivää myöhemmin vaimoni näki unen, jossa piteli kahta vauvaa sylissään. Nyt meillä on kahden kuukauden ikäiset suloiset kaksoset! Haluaisin, että ohjelman juontaja kastaisi minut.
– Ex-muslimi, asuu Yhdysvalloissa


Kiitos hienoista ohjelmista, jotka muuttivat elämäni suunnan ja vetivät minua lähemmäksi Herraa. Minulla on nyt päämäärä elämässäni: ylistää ja palvella häntä. Voisitteko lähettää minulla kirjoja, joista mainitsitte ohjelmissanne? Rukoilkaa sisareni puolesta, että hän pääsisi muuttamaan pois Syyriasta.
– syyrialaissyntyinen Lilasse, asuu Belgiassa


Olen muslimisiirtolainen. Löysin kanavan vahingossa. Pidän erityisesti islamia ja kristinuskoa vertailevista ohjelmista, jotka motivoivat minua lukemaan Raamattua ensimmäistä kertaa elämässäni.
– muslimimies Tanskasta


Ohjelmanne murtavat islamin pelon otteen, jonka takia minäkään en aiemmin uskaltanut lähestyä Kristusta. Jos jatkatte samalla tavalla, olen varma, että tulevina vuosina miljoonat uskaltavat paeta islamin terroria ja pelon ilmapiiriä Kristuksen rakkauden luo. Al Hayatilla on hyvä maine arabien keskuudessa.
F. Bachir Ranskasta


Heikki Salmela

Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!