Torstai 23. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Eine, Eini, Enni
Julkaistu 3.12.2019 14:43

Itsenäisyyspäivä hiljentää Joel Nurmelan

Isoveljen kirje rintamalta sytytti uskon

Rintamaa kohti marssivat miehet eivät tienneet, että moni jäisi sille tielle. Kuvituskuvassa asemiin siirtyviä sotilaita talvisodan loppu­vaiheissa. Kuva: SA-kuva

Kopio isoveljen kirjeestä kestää käsissä.Johanneksen rakentama sauna on yhä pystyssä kotitilalla.

Joel Nurmelan, 90, isoveli Johannes vaikutti aikanaan pikkuveljensä uskon­ratkaisuun. 

 

Elettiin sota-aikaa. Johannes piti harvakseltaan yhteyttä kotiin. Johanneksen kirje rintamalta vuonna 1941 puhutteli pientä Joelia. Hän kertoo tehneensä uskonratkaisunsa osittain kirjeen perusteella. 

 

– Ajattelin, että tätä samaa Jeesus-tietä minäkin haluan käydä, jota Johanneskin kertoi käyvänsä. 

 

Johannes oli näppärä käsistään. Hän rakensi saunan ennen armeijaan lähtöä. Sama sauna nököttää pihapiirissä vieläkin.

 

Johannes ja toinen veli Sakari olivat Joelille tärkeitä. Johannes oli 10 vuotta Joelia vanhempi ja piti Joelia mukanaan askareissa.

 

– Tuolla se poika on perässä, Johannes oli tuumaillut töitä tehdessä.

 

Sota-ajasta Joel muistaa monia tapahtumia.

 

– Pommikoneet lensivät melkein puiden latvojen tasolla. Niiden ääni ei unohdu. 

 

Isoveljien ollessa sodassa kova työnteko tuli tutuksi nuorelle Joelille. Kotitilalla riitti töitä päivän jokaiselle tunnille.

 

Johanneksen kohtalo selviää

Sota-aika vaatimuksineen ja vaikeuksineen meni ohi. Johannes-veli jäi sotavangiksi eikä palannut kotiin enää koskaan. 

 

Veljesten isä kuunteli usein radiosta ohjelmaa, jossa kerrottiin sotavangeista. 

 

– Koskaan ei kuulunut mitään Johanneksesta, Joel Nurmela muistelee. 

 

Sodan jälkeen Nurmelassa tuli käymään sotavankeudesta vapautunut mies, joka esitteli itsensä Johanneksen vankitoveriksi. Miehet olivat sopineet kaukana Araljärven takana sijainneella vankileirillä, että jos toinen menehtyy, jäljelle jäänyt vie viestin toisen kotiin. Näin Nurmelat saivat viimein kuulla, että Johannes oli menehtynyt leirillä koleraan.

 

Herätystä kotikylällä

Joensuun Hukanhaudalla Joel Nurmela on ollut näkemässä helluntailaisuuden syntyä ja kasvua Joensuussa ja muualla Pohjois-Karjalassa. Nyt korkeassa iässä Nurmela tarkkailee elämää edelleen, niin hengellisestä näkö­kulmasta kuin muutenkin. Tärkeimpänä mielessä on viime keväänä pois nukkunut puoliso Hilja.

 

Joel Nurmela syntyi uskovaiseen kotiin. Hänen vanhempansa olivat helluntailaisia ja osallistuivat kuuluisiin Kilvenniemen Kokon tilaisuuksiin. 

 

Juho Kokon suuressa tuvassa pidetyt kokoukset olivat vetäneet runsaasti väkeä 1920- ja 1930-luvuilla. Kokon pihapiirissä järjestetyt kesäjuhlat vaikuttivat osaltaan valtakunnallisen kesä­konferenssin syntymiseen. 

 

Samaisella Kilvenniemen tilalla vuonna 1928 oli perustettu Kristuksen seurakunta Lehmossa, josta myöhemmin muotoutui Joensuun helluntaiseurakunta.

 

Vuonna 1947 silloin 18-vuotias Joel Nurmela oli mukana tupa­kokouksessa Joensuun lähellä sijaitsevan Haapa­järven rannalla. 

 

– Halusin mennä kasteelle, kun järvessä oli kirkas vesi.

 

Lähetystyö teki vaikutuksen

Nurmela aloitti varusmies­palveluksen Hennalassa 1949. Aseettomana sotilaana hän työskenteli varusvarastossa. Hänelle tarjottiin vakituista työtä varus­varastossa palvelusajan päätyttyä, mutta työt kotitilalla kutsuivat.

 

Nurmela löysi Hennalan aikaan Lahden helluntaiseurakunnan rukoushuoneen ja kävi siellä tilaisuuksissa. Kerran hän pyysi varusmiestoverinsa kokoukseen. Tämä luovutti elämänsä
Jeesukselle tuossa tilaisuudessa. Miehet pitävät yhteyttä edelleen. Joel suunnittelee käyntiä ystävänsä luo Kiteelle lähiaikoina.

 

1950-luvun alussa Nurmela liittyi Joensuun helluntaiseura­kuntaan. Seurakuntavalintaan vaikutti seurakunnan tekemä aktiivinen evankeliointi ympäristössä sekä lähetystyö. Seurakunnan tilaisuuksissa kävi myös Rääkkylästä Joensuuhun sairaala-apulaiseksi muuttanut Hilja (o.s. Asikainen), josta tuli Joelin puoliso vuonna 1953. 

 

Joel ja Hilja jatkoivat kotitilan viljelyä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Heikki ja Pirjo, jotka molemmat asuvat Joensuussa. Perhe on kasvanut jo neljänteen sukupolveen: Joelilla on neljä lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta.

 

Seurakuntia syntyy

Kun Toivo Marttala muutti 1956 Joensuuhun helluntaiseura­kunnan paimeneksi, Nurmelakin alkoi kiertää aktiivisesti Morris Minor -autollaan Pohjois-Karjalan kunnissa. 

 

– Marttala otti aina joskus yhteyttä ja kysyi, lähdetäänkö. Pidimme kokouksia kodeissa ja joskus kouluilla.

 

Työn kautta syntyi seura­kuntia muun muassa Kiteelle, Ilo­mantsiin, Lieksaan ja Nurmekseen.

 

Joel Nurmelan vastuut seura­kunnassa olivat moninaiset. Hän huolehti osan rukoushuoneen kiinteistönhuollosta, soitti soitto­kunnassa bassotorvea ja palveli vanhimmistossa kaikkiaan
40 vuotta alkaen vuodesta 1966.

 

– Minusta vanhimman tärkein ominaisuus on rauhallisuus. Mitään päätöksiä ei voi tehdä ennen kunnollista harkintaa.

Joel Nurmela viettää nyt rauhallisia vanhuudenpäiviä Joensuussa. Kuva: Martti Havukainen 

– Minun työni seurakunnassa olivat paljolti käytännöllisiä. Puhdistin lumet rukous­huoneen pihasta ja autoin seurakuntalaisia vaikkapa polttopuun teossa. 

 

Joensuun helluntaiseurakunnan temppeli rakennettiin 1970-luvulla. 

 

– Seurakuntalaisten asenne oli eteenpäin pyrkivä. Monet antoivat paljon varoistaan ja ajastaan. Itse olin traktorini kanssa töissä mukana. 

 

– Puutavaran hankinta Siion-temppelin rakentamista varten oli mittava tehtävä. Tuossa aholla sahasimme lankkuja. Ylijäämä­puuta myytiin polttopuuksi rakennusrahaston kartuttamiseksi.

 

Edelleen Joel Nurmelan mielessä palaa lähetysnäky. 

 

– Toivon, että seurakuntiimme tulisi uusia uskovia.

 


Martti Havukainen



Jaa
Kirkko maallistuvassa maailmassa
Intialaiset kiittävät lähetyssaarnaajia
”Kulttuurierot tuovat  tuplasti ongelmia ja hyvää”
Sairaalapappi on läsnä ilon ja kaipauksen hetkellä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!