Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 16.6.2016 00:00

Isommat korvat

Toteutin äskettäin vuosia sisälläni kyteneen haaveen. Osallistuin hiljaisuuden retriittiin. Kokemus oli koskettava, osin jopa tyrmäävä.

Olen luonteeltani sosiaalinen erakko. Viihdyn ihmisten kanssa, mutta toinen puoli minussa kaipaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Iän myötä tuo toinen puoli tuntuisi vain vahvistuvan.

Retriittiryhmä kokoontui leirikeskuksessa, kauniin itäsuomalaisen järven rannalla. Yhdessä toisten hiljaisuutta etsivien kanssa sitouduimme puhumattomuuteen, perjantai-illasta sunnuntain iltapäivään saakka. Toki apua oli lupa huutaa, jos se olisi tarpeen.

Hiljaisuutta rytmittivät yhteiset hetket Raamatun, rukouksen ja laulujen äärellä.

*******

Koin vieroitusoireita istuessani ruokapöydässä minulle uusien ja mielenkiintoiselta tuntuvien ihmisten kanssa hiljaisuuden vallitessa. Olisi niin tehnyt mieli tutustella ja rupatella. Rauhallinen musiikki soi hiljaa aterian taustalla. Kuului vain ruokailuvälineiden kilahtelua. Tilanne naurattikin.

Huomasin myös pohtivani, olisiko mahdollista, että samankokoinen joukko helluntailaisia saataisiin olemaan lähes kaksi vuorokautta hiljaa. Kanssavaikenijat olivat muista kristillisistä yhteisöistä.

Viikonlopun aikana huomasin, että minussa tapahtuu jotakin. Hiljaisuus teki työtä sisälläni. Se alkoi kutsua esiin piilossa olevaa ja arjen jalkoihin jäänyttä. Havaitsin, että tunteetkin  olivat aivan siinä pinnan alla. Vain pieni kopsautus sisimmän päällä olevaan ohueen kuoreen, niin se rikkoutuisi, ja purskahtaisin itkuun.

Surematta jäänyt suru ja itkemättä jäänyt itku olivat minussa, odottaen kärsivällisesti, että voisivat löytää väylän tulla esiin.

Jumalan Henki liikkui sisintä hoitavana hiljaisuuden keskellä, pyrkien lempeästi palauttamaan mielen maailmoja takaisin alkuperäisiin tehdasasetuksiin.

*******

Helluntai-karismaatikkoina taidamme olla enemmän suun ja kielen kuin korvan kansaa. Raamatun helluntaipäivän kuvaukseenkin liittyy paljon äänekästä puhetta. Rakastamme julistaa ja ylistää, niin vanhoilla kuin uusillakin kielillä.

Se on hyvä, kunhan emme unohda, että kieli tarvitsee korvaa. Kuulon vamma vaikuttaa puheen tuottamiseen.

Jotta voisi puhua ymmärrettävästi, olisi kyettävä kuuntelemaan. Ja jotta voisi kuulla, tarvitaan hiljaisuutta. Siksi Jumalalla on ollut tapana viedä omiaan yksinäisyyteen. Siellä korvat kasvavat.

*******

Sielunhoidossa suuret korvat olisivat eduksi. Niitä ei valitettavasti aina ole. Kun pitäisi osata olla hiljaa ja kuunnella, saatan odottaa kärsimättömänä, milloin pääsen tyhjentämään sanaisen arkkuni ja jakamaan avun etsijälle suuren viisauteni.

Lutherin sanoin – saatamme olla ”niin viisaita, että itse Jumalakin taivaassa ihmettelee”. Raamatun lehdillä Jumala itse asettuu ihmissieluja hoitaessaan nöyrästi kysyvän ja kuuntelevan paikalle: ”Missä olet? Missä on veljesi? Miksi olet täällä? Mitä te puhelitte?”

Aivan niin kuin hän tarvitsisi meiltä informaatiota, hän, kaiken näkevä ja tietävä.

Emmauksen tiellä (Luukas 24) kuolleista noussut Jeesus liittyi murheellisten opetuslasten seuraan. Hänellä oli aikaa kysellä ja kuunnella, vaikka tiesi kaiken paremmin kuin nuo toiset. Silti hän ei kiirehtinyt vastauksillaan. Jeesuksella oli valtavat korvat. Hän, sielunhoitajien sielunhoitaja, tiesi, että hätääntyneen ja ahdistuneen on tärkeää saada puhua ja purkaa pussiaan.

Miksi meillä on kovempi kiire kuin Jeesuksella?

Joskus ehkä siksi, että nopeat reseptit ja valmiit vastaukset ovat ahdistuneen sielunhoitajan keino päästä autettavasta eroon. Siksi rukoilen vanhaa ylistyslaulua mukaillen: ”Anna, oi Herra, isommat korvat.”


Veijo Grönholm

Kirjoittaja on Sotkamon helluntaiseurakunnan paimen, jolla on myös sairaalasielunhoidon koulutus.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!