Perjantai 22. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Tuulikki, Tuuli, Tuulia
Julkaistu 3.11.2017 13:21

Isän suru on muuttunut ikäväksi

Jumala kestää sen, että olemme hänelle vihaisia, Esko Mäkelä sanoo. Hän on kiitollinen, etteivät kovat koettelemukset murtaneet uskoa Jumalan hyvyyteen. Kuva: Reijo Ruotsalainen

Rakennusyrittäjä Esko Mäkelä odotteli 20-vuotiasta poikaansa Jania aamulla työkohteeseen Kannukseen. Elettiin maaliskuuta 1994.

 

– Mennään katsomaan, mikä Jania viivyttää, yksi työntekijöistä ehdotti huolestunut ilme kasvoillaan, kuin jotain vakavaa aavistaen.

 

Työt päätettiin aloittaa, kuten monena aamuna ennenkin. Ehkä Jani oli sairastunut. Kohta hän varmaan saapuisi.

 

Elettiin aikaa ennen kännyköitä, eikä vasta viitisen viikkoa aiemmin avioituneen nuorenparin kotona Himangalla vielä ollut lankapuhelinta, jotta pojan voinnin olisi voinut tarkistaa.

 

Päivä kului, Jania ei näkynyt. Illan suussa kotona puhelin soi.

 

– Teidän poikanne Jani Mäkelä sekä hänen vaimonsa Johanna ovat menehtyneet tulipalossa, Esko Mäkelä muistaa kuolinviestin vieläkin sanasta sanaan.

 

 

Kriisi vei uskon äärelle

Esko Mäkelä oli itse 21-vuotias, kun Jani vuonna 1974 syntyi. Sanni-äiti oli 19-vuotias. Nuori perhe asui Kälviällä.

 

– Jani oli pienestä pitäen kiltti, mutta tiesi mitä halusi, Esko muistelee hymyillen.

 

Jo hiekkalaatikolla hän osoitti johtajan ominaisuuksia.

 

– Pikkuveli Toni ja kaverit kertoivat, että kyllä Jani oli aina pomo. Reilu poika kuitenkin.

 

Janin ollessa viisivuotias isä luki jälleen kerran illalla pojille lastenraamattua, joka oli poikien lempikirja.

 

Sitten Jani kysyi isältä kysymyksen, joka pysäytti. ”Isi, oletko sinä vielä jatkossakin meidän isi? Äiti sanoi, että me muutetaan pois.”

 

Pieni poika oli aistinut ja kuullut, että Mäkelöiden perheen yllä oli alkanut leijailla avioeron uhka.

 

– Vika oli minussa. Olin aina töissä tai muuten vaan poissa. Kaikki asiat menivät perheen edelle.

 

Isä ehdotti, että rukoillaanko, että Jeesus auttaisi. Esko ei ollut uskossa. Lapsuudessa koettu usko oli vuosien saatossa molemmilla vanhemmilla haihtunut johonkin.

 

Sängyn viereen poikiensa kanssa polvistunut isä lupasi Jumalalle, että jos Sanni tulisi uskoon, hänkin olisi valmis mihin tahansa ratkaisuun.

 

Kului vielä vuosi, ja Sanni tuli uskoon eräänä talvisena iltana iltakokouksessa Kälviällä. Viikon kuluttua tästä Esko lunasti lupauksensa ja lähti seuraamaan Jeesusta.

 

 

Pienempien esikuva

Muutos perheessä oli kokonaisvaltainen. Esko ja Sanni alkoivat palvella seurakuntaa eri työmuodoissa, ja Jani, Toni ja pikkuveli

 

Samu kasvoivat vahvaan uskoon. 1980-luvun herätyksen aika kosketti Kälviää voimakkaasti. Helluntaiseurakunta kasvoi yhdeksi maan suurimmista maalaisseurakunnista. Lapsia ja nuoria oli valtavasti.

 

Mäkelöillä pidettiin muun muassa mikroautokerhoa, joka kokosi paljon alueen poikia. Nuoreksi mieheksi varttunut Jani rassasi autoja ja opasti poikia. Koneet ja laitteet olivat kiinnostaneet häntä pienestä pitäen, ja Jani viihtyi hallilla isän kanssa.

 

Nuoresta alkaen LVI-alan yrittäjänä toiminut Esko Mäkelä toimi 1980-luvulla autokauppiaana ja siirtyi myöhemmin rakennusalan yrittäjäksi, mikä on jatkunut näihin päiviin.

 

 

Hiljaiset seinät

Esko suuntasi seuraavana päivänä Janin ja Johannan kohtalon näyttämöksi päätyneelle vanhalle hirsitalolle, joka nyt soi mustuneena surullista hiljaisuutta lumisessa maisemassa. Palon alkulähde oli ilmeisesti kodinhoitohuoneen rikkinäinen lämpöpatteri.

 

Johanna oli edellispäivänä siunattu seurakuntaan Kälviällä. Viimeisenä iltana he kävivät tervehtimässä Johannan enoa tämän huoltoasemalla. Naapureiden mukaan valot talolla olivat sammuneet puolen yön aikaan.

 

Tutkinnassa arvioitiin, että pariskunta oli herännyt noin puoli kuuden aikaan lumiauran kolinaan ja huomannut savun ja hapenpuutteen. Jani oli avannut makuuhuoneen oven,  jolloin kytevä palo sai happea ja tuli iskeytyi räjähdysmäisesti päin nuorta miestä. Johanna oli vielä yrittänyt rikkoa ikkunaa jakkaralla, mutta oli tuupertunut lattialle.

 

Päivän valjetessa naapurit huomasivat, että talolta nousi savua. Savusukeltajat löysivät nuoren parin.

 

– On lohdullista ja toisaalta kauheaa, että saimme Sannin kanssa onnettomuudesta varoituksen noin viikkoa aiemmin, Esko muistelee.

 

– Meidät valtasi kova kuolemantuska. Yritimme taivutella, etteivät he muuttaisi siihen taloon, mutta Jani ja Johanna tietysti halusivat olla itsenäisiä ja rakentaa omaa elämäänsä.

 

– Jani oli silloinkin määrätietoinen, omillaan pärjäävä. Hän ei halunnut muuttoapuakaan.

 

 

Oikeudentuntoinen poika

Hautajaisista muodostui suuri tapahtuma. Saattoväki ei meinannut sopia Kälviän helluntaiseurakunnan saliin. Kun arkut kannettiin ulos, nuoret muodostivat pitkän kunniakujan ulos asti.

 

Tapaus järkytti koko paikkakuntaa. Kun hautausautot lipuivat kylällä, ihmiset ja autot pysähtyivät kunnioittamaan.

 

Mäkelöillä kävi lähipäivinä paljon suruväkeä. Vanhempien kuva Janista rotevana, ahkerana ja oikeudentuntoisena poikana sai vahvistusta ihmisten muistellessa.

 

Ammattikoulun opettaja muisti Janin oman ikäluokkansa parhaana opiskelijana. Naapurin poika tuli itkien kertomaan, kuinka koulukiusaaminen oli aikanaan loppunut siihen, kun Jani oli ilmoittanut, että tämä poika on minun kaverini, häneen ei kosketa.

 

Eskolta katosivat voimat jatkaa töitä. Ystävä Reijo Ruotsalainen hoiti työmaita eteenpäin, kunnes isä pääsisi jotenkuten jaloilleen.

 

 

”Herra antoi, Herra otti”

Esko teki surutyötään työmailla. Hän jutteli Janille ja koki tämän yhä olevan lähellä.

 

– Kyselin, miten hänen mielestään tämä ja tämä kohta pitäisi tehdä. Janilla oli silmää ja kädentaitoa. Unelmana hänellä oli opiskella rakennusarkkitehdiksi, Esko muistelee.

 

Kotona on muistona Janista tämän tekemiä huonekaluja. Niistä näkee, kuinka hänellä on  ollut taiteellista silmää. Autotallissa on hitaasti etenevänä projektina vuosimallin 1981 Opel Manta, jonka isä ja poika ehtivät aloittaa yhdessä. Sitä isä työsti surun vuosina eteenpäin, välillä itkien.

 

Esko oli myös katkera. Hän huusi Jumalalle ja kysyi, miksi Janin piti kuolla.

 

– Kyllä Jumala kestää sen, että olemme hänelle vihaisia. Mutta siihen katkeruuteen ei saa jäädä.

 

Hiljalleen suru muuttui ikäväksi.

 

– Olen onnellinen siitä, että meitä perheenä valmistettiin tähän koettelemukseen. Olemme kaikki saaneet pysyä uskossa. Jumala on ollut kaiken keskellä hyvä, Esko Mäkelä sanoo.

 

 

Anssi Tiittanen

 



Jaa
Jees-lehti projektilehdeksi
Jees-lehti projektilehdeksi
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!