Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 7.7.2016 07:00

Ihmiset olisivat tulleet toimeen ilman kauneutta, mutta… Jumala loi musiikin

Kuva: ShutterstockVapaakristillisissä seurakunnissa keskustelu musiikista näyttää keskittyvän pitkälti kysymykseen musiikin roolista jumalanpalveluksessa. Esimerkiksi ylistys- ja julistusmusiikin keskinäisestä suhteesta debatoitaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että musiikin teologiaa on pohdittu oikeastaan koko kristillisen historian ajan.

Jostakin syystä musiikki ja kauneus – niin Jumalan luomia asioita kuin ovatkin – eivät ole olleet helppoja asioita kristilliselle teologialle.

Kirkkoisän kipupiste

Kirkkoisä Augustinus (354–430) koki sävelistä johtuvan nautinnon ongelmallisena. Tunnustukset-teoksessaan hän pohtii sitä, että jos hän kuulee kauniita veisuja, nauttiiko hän enemmän sanasta vai sävelmästä.

Hänen ongelmansa oli, että laulujen kauneus johtaa hänen huomionsa pois laulujen teksteistä. Toisaalta hän tunnusti, että juuri musiikin välityksellä laulujen sanat valtaavat hänet. Tältä pohjalta hän linjasi, että musiikki oli hyväksyttävää niin kauan kuin se palveli tekstiä.

Myöhemmässä katolisessa perinteessä taide sen sijaan on yleensä nähty hyvänä. Taide osoittaa Luojaan, ja parhaimmillaan musiikki kukoistaa juuri jumalanpalveluksessa. Kauneuden tulisi kuitenkin olla yhteydessä Jumalan totuuteen, sillä muuten päädytään sellaiseen itsenäiseen kauneuteen, joka vie etäälle Jumalasta.

Uskonpuhdistaja Martti Luther suhtautui erittäin positiivisesti taiteeseen ja musiikkiin – jopa maalliseen sellaiseen. Hänelle musiikki oli osa Jumalan luomislahjaa, ei ihmisen aikaansaannosta. Isä lahjoittaa itsensä luomisessa, Poika lunastuksessa ja Pyhä Henki Sanassa ja sakramenteissa. Jumala on luonut musiikin, ja säveltäjä käyttää Jumalan luomaa musiikkia, jolloin ihminen jatkaa Jumalan toverina musiikin luomisessa ja toteuttaa hänelle uskottua kulttuuritehtävää. Lutherille musiikissa tärkeää oli sen terapeuttisuus.

”Rakastan musiikkia. En pidä kiihkoilijoista, jotka tuomitsevat sen. Sillä musiikki on Jumalan eikä ihmisten lahja, se tekee ihmiset iloisiksi. Se karkottaa paholaisen. Se aikaansaa viatonta iloa. Annan musiikille teologian jälkeen korkeimman sijan”, Luther totesi.

Lutherille musiikista nouseva nautinto itsessään oli hyvää, vaikka Perkele pyrkisi käyttämään sitä vääriin tarkoituksiin. Jumalan käytössä mitään ajallista aistimista ei kuitenkaan tarvitse kammoksua, Luther opetti.

Augustinuksen perintö

Lutherin reformoidut kollegat, uskonpuhdistajat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin sen sijaan seurasivat ajattelussaan pitkälti Augustinusta: Zwingli kielsi kokonaan musiikin jumalanpalveluksissa ja Calvin salli pelkän yksiäänisen psalmilaulun. Zwinglin mukaan musiikkiin kuuluva esteettinen nautinto ei sovi kirkonmenoihin.

Augustinolaista perinnettä edustaa omalla tavallaan myös uskonpuhdistuksen jälkeinen pietistinen traditio, jossa kirkkomusiikilla ei ole mitään itseisarvoa. Musiikin ainoa merkitys on sen tehtävässä, jonka se täyttää hurskauselämässä. Kaikki uskovan rakentumista estävä hylättiin, eikä musiikkia nähty Jumalan luomislahjana. Musiikkia ja taidetta pidettiin pikemminkin jumalasuhteen kilpailijoina. Musiikin merkitys kaventui lähinnä erilaisten seurakunnallisten tilaisuuksien ”välipalaksi” ja juhlistajaksi.

Myöhemmistä uskonoppineista esimerkiksi 1900-luvun teologisiin suurnimiin lukeutuvan Karl Barthin musiikkikäsitystä leimasi voimakas esteettisyys. Hänelle musiikki oli itseisarvoista kaikkialla, missä sitä taidemusiikkina harjoitetaan. Barth pohti enemmän musiikkia yleensä ja pyrki välttämään musiikin ohjelmallistamista. Hyvin luthermaisesti hän piti musiikkia inhimillisen luovuuden puhtaimpana ja korkeimpana ilmenemismuotona, mistä syystä sille ei pidä asettaa ulkoisia – eettisiä tai viestinnällisiä – päämääriä.

Tämän ajan suomalaisessa herätyskristillisyydessä kuulee kaikuja kaikista edellä mainituista painotuksista, mutta erityisen vahva asema liikkeiden musiikin ajattelussa on pietistisellä perinnöllä: herätyskristittyinä meillä on jalo pyrkimys keskittyä kaikessa sielujen pelastukseen. Ajoittain tämä painotus muuttuu painostavaksi ja elämä jaotellaan hyvin tiukasti hyvään ja pahaan eli hengelliseen ja ei-hengelliseen.

Tällöin kaikki, millä ei ole suoraa hyötyä sielujen autuudelle, kuten kouluttautuminen, taide, harrastukset ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen, nähdään tarpeettomana tai jopa hengellisen työn vihollisena.

Myös ei-hengellinen musiikki nähdään turhana, sillä se ei rakenna ihmisiä. Klassisen musiikin kohdalla moni raapii päätään, sillä käyrätorvikonserton hengellisyyden arvioinnissa joutuu toteamaan, että ei se välttämättä ainakaan julistavaa musiikkia ole.

Taiteellinen Jumala

Ankarimmassa pietistisessä taideteologiassa on usein unohtunut, että Raamatussa itsessään taiteella on merkittävä rooli.

Ensinnäkin vaikka Raamatun kirjoittajien elinolosuhteet olivat karuja ja moni taisteli hengestään, kirjoittajat pukivat toivoaan ja Jumala-uskoaan juuri taiteeseen: runoihin, lauluihin ja esteettisyyteen.

Toiseksi Raamattu antaa meille vahvan ymmärryksen siitä, että Jumalan luontoon ja luomistyöhön kuuluu myös järjen ylittävä taiteellisuus ja luovuus. Maailmankaikkeudessa on paljon asioita, jotka eivät ole itsessään hyödyllisiä. Maailmankaikkeus on valtavan laaja, vaikka ihmiset asuvat yhden kierregalaksin sivuhaarassa. Jumala tuhlailee luomistyössään asioita, vaikka hän olisi voinut tehdä asiat taloudellisemmin.

Ihmiset olisivat tulleet toimeen ilman kauneutta ja auringonlaskuja, mutta Jumala valitsi luoda ne. Sama koskee vanhan liiton pyhäkkötelttaa ja temppeliä: niiden toteuttaminen olisi voinut olla paljon yksinkertaisempaa, mutta Jumala tahtoi tarjota ihmisille kokemuksen, joka voisi viestiä hänestä monella eri tasolla.

Kolmanneksi Raamattu itsessään on omalta osaltaan osoitus Jumalan esteettisyydestä ja taiteellisuudesta. Raamattu olisi yhtä hyvin voinut olla pelkkää asiatekstiä. Kuitenkin erityisesti Vanha testamentti sisältää paljon runoutta: esimerkiksi Psalmien kirja on kokonaan laulutekstejä.

Kohti kokonaisvaltaista katsantotapaa

Viime vuosina herätyskristillisessä taidekeskustelussa on ollut nähtävissä pientä murrosta, joka liittyy ihmiskäsityksen kokonaisvaltaistumiseen.

Samoin kuin kehitysyhteistyö ja diakonia tunnustetaan yhä laajemmin osaksi lähetystyötä ja evankeliointia, myös taiteella on alettu nähdä muutakin merkitystä kuin toimia alkusoittona evankelioinnille. Vaikka sielujen pelastus on tärkeintä, halutaan myös rakentaa ihmisille elämää, joka on inhimillistä. Meidän tulee olla kiinnostuneita sielujen pelastuksesta mutta myös ihmisestä kokonaisena.

Kuten amerikkalainen teologi-kirjailija Francis Schaeffer on huomauttanut: Jeesuksen herruuden tulisi saada hallita koko meidän elämäämme, ei vain kapeaa hengellistä sektoria. Eikä ratkaisu tähän pääsemiseksi aina ole kasvattaa hengellistä sektoria kaikenkattavaksi, vaan hahmottaa koko elämä kokonaisuutena, jota eletään Jumalan kunniaksi. Hengellinen vai ei-hengellinen -jaottelua parempi tapa lähestyä musiikkia onkin jakaa musiikki liturgiseen ja ei-liturgiseen eli sellaiseen, jota voidaan käyttää jumalanpalveluksessa, ja sellaiseen, jota ei voida. Kaikki musiikki ja taide ei välttämättä pääse oikeuksiinsa jumalanpalveluksessa vaikka voi muuten olla hyvin mielekästä. Raamattu itse tarjoaa materiaalia tähän pohtimiseen: esimerkiksi Laulujen laulu on rakkauden ja seksuaalisuuden ylistys, joka on todella ylistävä kuvaus eroottisesta rakkaudesta, mutta samalla sen lukeminen päiväkokouksessa voisi aiheuttaa poskien kuumotusta.

Taidetta, luovuutta ja ihmisyyttä on mahdollista toteuttaa monin hyvin tavoin, vaikka ne eivät aina löytäisi paikkaansa seurakunnan elämästä. Kaikki taide ja luovuus ovat lähtökohtaisen hyvää, mutta kuten kaikkea, myös taidetta voidaan käyttää vääriin tarkoituksiin. Kuitenkaan tässä ei ole mielekästä mennä niin pitkälle, että jokainen piirros tai sävellys, jossa ei ole etusijalla Jumalan ylistäminen, asetetaan kyseenalaiseksi.

Tilaa taiteilijan kutsumukselle

Suomalaisessa vapaakristillisyydessä taiteilijan rooli on jäänyt usein Augustinuksen ja pietismin hengessä sanoman kuvittajaksi tai säveltäjäksi. Taiteellista ammattia on myös vieroksuttu,sillä esimerkiksi muusikon on nähty olevan vähintään kyseenalaisten asioiden kanssa tekemisissä, soittaahan hän ”ei-hengellistä” musiikkia. Kun hänen ”pasuunansa ei anna selkeää ääntä”, hänen koko uskonsa aitous voidaan kyseenalaistaa. Tarvitsemme siis seurakunnissa taidekäsityksemme laajentamista.

Ehkä mielekkäin lähestymistapa olisi vapauttaa taiteilijat toteuttamaan sitä luovuutta, jonka Jumala heihin on asettanut. Luovuus on etsimistä, leikkimistä ja luomista. Taide ja luovuus ovat osa ihmistä samalla tavalla kuin leikki on osa lapsen elämää ja kauneudesta hullaantuminen osa kaikkea ihmisyyttä. Muusikot ja taiteilijat voivat omalta osaltaan osallistua seurakunnan yhteisten jumalanpalvelusten toteuttamiseen siinä missä muutkin, mutta heidän olisi hyvä saada toteuttaa omaa kutsumustaan myös seurakunnan ulkopuolella.

Luovuus, taide ja esteettisyydestä nauttiminen ovat osaltaan ehkä turhuutta, mutta ne ovat myös äärimmäisen keskeisiä asioita ihmisenä olemisessa. Toki voisimme olla seurakunnassa laulamatta, pukeutua aina vain yksivärisiin vaatteisiin ja syödä täysin maustamatonta ruokaa, mutta emmekö silloin menettäisi jotakin olennaista?


Tuomas Harri

Kommentti:

Kristillinen taide voi olla rumaakin

Kristillisessä taiteessa korostetaan usein kauneutta. Kuitenkin taiteen yksi tärkeä arvo on rehellisyys. Taiteen tulisi jollakin tavalla paljastaa olevaista. Se tarkoittaa asioiden kuvaamista ja esittämistä sillä tavalla, että se paljastaa jotakin uutta kuulijalle tai katsojalle. Sekä taiteen että teologian syvin tavoite on mahdollisimman lahjomaton totuuden etsiminen.

Inhimillinen elämä ei ole aina pelkästään kaunista, ja tämä koskee myös kristittyjä. Esimerkiksi sielunhoidossa on oleellista se, että oman elämän synkempiäkin sävyjä voidaan käsitellä rehellisesti. Samasta syystä rehellisyyteen pyrkivä taidekaan ei aina voi olla kaunista. Tässä mielessä kaikki kristillisiin teemoihin keskittyvä taide ei ole aina seurakunnan kannalta sisäsiistiä, vaikka sen tarkoituksena on osoittaa myös rumuuden kautta jotakin inhimillistä.

Ihmisyys on kaunista, mutta se pitää sisällään myös rikkinäisyyttä.

Tutkitusti etenkin monet nuoret aikuiset kokevat vetoa rehellisyyttä ja aitoutta korostaviin jumalanpalvelusyhteisöihin. Hengellisyys, joka tarjoaa vain onnellisuuskuplaa eikä anna sijaa ihmiselämän tummillekin sävyille, tarjoaa harvoin uskottavaa kasvupohjaa. Väitän, että rehellisyydessään rujo taide onnistuu tässä paremmin.

Tuomas Harri


Kirjallisuutta:
Schaeffer, Francis
, 2013. Taide ja Raamattu: Kaksi esseetä. Perussanoma.
Sariola, Yrjö, 1986. Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi: Musiikin teologian peruskysymyksiä. Sley-Kirjat.


Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!