Freidiba Boodos liikkeellä vielä kerran

Freidiba Boodos tekee nykymuodossaan talvikiertueen. Lavalla nähdään Kyösti Roth (vas.), Benja Roth sekä Erno Enroth.Kyösti Roth ja Erno Enroth ovat innoissaan. Tosin syksyllä harjoittelun alkaessa paljastui, että lahjakkaimpienkin tulkitsijoiden ääni voi mennä kyykkyyn, kun tarpeeksi kauan elelee hiljaa.

– Ääni oli kyllä aivan kesannolla, korkeana tenorina tunnettu Erno Enroth arvioi lähtötilannetta.

Arvokkaita kappaleita

Rinnakkain toimineet, hieman eri laulajista koostuneet Freidiba Boodos- ja Tsiibenes Jank -yhtyeet levyttivät ylivainiolaisen herätyksen vuosina melkoisen määrän ikonimaisia kappaleita.

Säveltäjä-sanoittaja Kyösti Roth on vuosien saatossa tehnyt tuhansia lauluja eri artisteille. Suurelle yleisölle tunnetuimpien ja rakkaimpien joukkoon kuulunevat esimerkiksi Menen  Jeesuksen luokse tai Jumala ei unohda sua koskaan.

Ensin mainittu syntyi aikanaan voimakkaan inspiraation seurauksena. Läheinen muusikkotoveri oli menettänyt äskettäin äitinsä, jonka viimeiset sanat olivat olleet ”Menen Jeesuksen luokse”. Roth kuuli asiasta aamukokouksessa. Sanat lähtivät heti soimaan sydämessä. Kappale kehittyi valmiiksi hetkessä ja jo illalla yhtye esitti sen ensimmäisen kerran, kolmiäänisesti laulettuna.

Jumala ei unohda sua koskaan taas oli osa kipeämpää prosessia. Vaikka kappale kertoo evankelioivan tarinan, taustalla on myös säveltäjä-sanoittajan yksinäisyyttä.

– Kaikki tiesivät kuka olen, mutta kukaan ei todella tuntenut minua, Roth kuvailee suositun esiintyjän dilemmaa, joka usein johtaa tyhjyyden ja irrallisuuden tunteeseen.

Roth ja Enroth kokivat loppuun palamisen 1980-luvun puolivälissä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen he menestyivät iskelmäareenoilla. Vuosituhannen vaihteesta lukien ohjelmistossa on ollut vain hengellistä musiikkia.

Freidiba Boodos kiersi edellisen kerran vuonna 2004 Elämän estradilla -levyn merkeissä. Tuolloin mukana olivat myös Rainer Friman sekä vuonna 2015 kuollut Kicke Paananen.

Ympyrä sulkeutuu

Talven kiertue käsittää vierailuja paikkakunnilla, jotka joskus olivat tärkeitä näyttämöitä Freidiba Boodokselle. Kolmihenkinen yhtye esiintyi marraskuun lopulla Hämeenlinnassa, ja edessä ovat esiintymiset ainakin Helsingissä, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Turussa.

– Kysymyksessä on konsertti, Kyösti Roth kuvailee.

Varsinaista saarnaa ei kuulla. Artistit kertovat kappaleista ja muistelevat arvokkaita hetkiä. Lisäksi lavalla nähdään Kyösti Rothin veljenpoika Benja, joka on niittänyt mainetta laulajana ja pianistina.

Artistit uskovat, tai pikemminkin lupaavat, että kyseessä on viimeinen tilaisuus kuulla Freidiba Boodosta. Kuusikymppistyneet laulajat haluaisivat konserttien myötä nähdä ympyrän sulkeutuvan.

– Erityisesti loppiaisen konsertti Turussa merkitsee meille paljon. Freidiba Boodoksen alkutahteja soitettiin 40 vuotta sitten juuri siellä, Turun perinteisillä nuorisopäivillä. Kyseessä oli tuolloin myös Ernon ensimmäinen keikka.


Anssi Tiittanen


49/2016

UutisetIhminen viihtyy jumalanpalveluksessa, kun hän pääsee katselijasta osallistujaksi.
PääkirjoitusUseat seurakunnat tekevät parhaillaan jumalanpalvelusuudistuksia. Tavoitteena on uudistaa seurakunnan ilmettä, jopa koko seurakunnan elämää. Kokoukset toimivat usein ovena seurakuntaan, ja kirkon kynn...
Miten onEnsi vuonna juhlitaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Mitä helluntaiseurakunnat voisivat antaa juhlavuottaan viettävälle isänmaalle?

Vastauksena tähän Kotkan Syyspäivillä esiteltiin Parasta...
UutisetElokuva voi välittää evankeliumia yhtä voimallisesti kuin puhe, Saarijärvellä uskotaan.
UutisetHiljaiselon rikkomisella voi olla odottamattomat seuraukset.
UutisetKristinuskoa ja helluntailaisuutta haastetaan enemmän kuin koskaan. Siksi pitää paitsi opiskella teologiaa, myös palauttaa helluntailaisuuteen usko ihmeisiin ja Pyhän Hengen kasteeseen.

Näin ar...
UutisetEi ole vasta kuin muutama vuosi siitä, kun Suomessa taivasteltiin Kekkosen aikaista suomettumisen kulttuuria, Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen sanoi blogissaan viime vi...
UutisetJari-Pekka liikenneasemat lahjoittaa joulun Kultalyhde-lehden kaikkiin Joroisten kunnan talouksiin. Lehti jaetaan postin kautta. Yrityksen toimitusjohtaja Jari-Pekka Koponen haluaa näin levittää evank...
UutisetMaakunta haluaa turvata lähetystyön tulevaisuuden.
UutisetKäytetynkin tavaran voi laittaa esille tyylikkäästi.
UutisetSodan runtelemista kotimaistaan lähteneiden afrikkalaisten hätä koskettaa suomalaisavioparia.
UutisetTapahtumassa oli vahva yhteisöllisyyden tunne, nuorisopastori Juan Castillo kuvailee Oulussa toissa viikonloppuna järjestettyä Ytimessä-tapahtumaa.

– Koimme Pyhän Hengen läsnäolon voimakkaasti...
UutisetTyöpaikoilleen aamuvarhaisella kiirehtivät ihmiset saivat torstaina 1. joulukuuta mukaansa piparkakkupussin, jossa oli kaksi piparia ja joulurauhan toivotus.

Vantaalta kuusi vuotta sitten alkun...
UutisetVuonna 2014 vangittu kristitty 29-vuotias sudanilaisäiti Maria Ibraheem luki Raamattua telkien takana salaa öisin, kertoo The Christian Post.

Nuorta äitiä valvotti tyrmässä hänen alle kaksivuot...
Uutiset”Tyrmistyttävän harva” yhdysvaltalainen seurakunta puhui presidentinvaalien alla ehdokkaista, itse vaaleista tai kristittyjen velvollisuudesta äänestää niissä, selviää tutkimuskeskus Pew Researchin tu...
UutisetBritannian ministerit näkevät uskonnon ensisijaisesti ongelmana, väittää maan työväenpuolueen poliitikko ja entinen valtioneuvoston ministeri Stephen Timms.

Timms toteaa Christiantoday.comille,...
KolumniMottoni on, että elämässä tulee aina olla unelmia. Kun olin nuori vastauskoontullut tyttö, koin syvää väärinkäsittelyä rakkaassa helluntaiherätyksessäni. Sitä tapahtui kaikkine pakkoparannuksineen ja...
MielipideJeesuksen takaisin tulo ei ole uskoville pelon aihe, vaikka kukaan ihminen ei voi sanoa milloin se tapahtuu. On Jumalan viisautta, että meidän tehtäväksemme ei ole annettu laskea määräaikoja. Meidän t...
MielipideOlen laittanut merkille, että helluntailiikkeessä pastori-nimikettä käytetään jos minkälaisissa tehtävissä toimivan henkilön ”virkanimikkeenä”. Meillä on seurakunnissa lapsipastoreita, nuorisopastorei...
MielipideOlen saanut Jumalan armosta pitää Rukoillen eteenpäin -iltoja. En epäile hetkeäkään, ettei se ole ollut Jumalan tahto, koska Raamattukin sanoo: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” Mutta meille ihmispoloisille yh...
MielipideOn surullista, miten nykyinen hallitus haluaa rajata kotihoidon tukea ja varhainen päivähoitoon siirtyminen on saanut yllättäen runsaasti mediassa palstatilaa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on...
MuutMusiikin tyyleihin liittyvä erimielisyys on mahdollista ylittää, kun jumalanpalveluksen tarkoitus ja tehtävä ymmärretään oikein.
ArtikkelitIhminen on pohtinut elämän tarkoitusta halki ihmiskunnan historian. Tarve tarkoituksen ja merkityksellisyyden kokemiseen on suunnitelmallisen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen ominaispiirre. Tämän tarpee...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
MuutGabojen tekemät videotodistukset kohahduttavat somaliyhteisöjä, mutta hengenvaarakaan ei estä heitä kertomasta Kristuksen rakkaudesta.
UutisetYhteenkuuluvuuden kaipuu vetää turisteja ja talvilintuja suomalaisiin seurakuntiin Espanjassa ja Thaimaassa.
Muut1980-luvun kristillinen suosikkiyhtye Freidiba Boodos esiintyy seurakunnissa talven aikana.
MuutTampereen helluntaiseurakunnasta alkanut ihmiskaupan vastainen Cotton-toiminta on pyörinyt vasta vajaan vuoden, mutta paljon on jo saatu aikaan. Alkuvaiheen painopisteenä on ollut tiedonhaku ja verkos...
PikavisiittiWilliam Atkinson on brittiläinen tohtori ja raamatunopettaja ja Euroopan helluntailaiteologien järjestön EPTAn (European Pentecostal Theological Association) puheenjohtaja. Hän työskentelee tunn...
MuutLähetysjärjestö One Way Missionin kahvilassa kokoontuu kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita (iltalehti.fi 27.11.).

Vain pari monesta kymmenestä miehestä uskaltautuu valokuvaan seurakunt...
MuutSauna, sisu ja Sibelius. Siinä kolme sanaa jotka monen mielestä kuvastavat hyvin suomalaisuutta ja kansallista identiteettiämme.
Ristin Voitto aloittaa hartauslähetykset
Pohjoissaamen raamatunkäännös huomioitiin - Tuomas Maggalle kunniamerkki
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!