Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 8.12.2017 12:06

Freidiba Boodoksen perilliset evankeliumin asialla

Lavalla Benja Roth (vas.), Leif Valerius, Terno Åkerlund ja Richard Valentin. Kuva: Jukka Pakarinen

"Emme yritä tehdä aivan samaa, kuin mitä Freidiba Boo­dos aikanaan. Sovi­tukset ovat erilaisia ja laulajien äänimateriaali on toi­senlainen, ryhmän vetäjä ja tuot­taja Benja Roth kuvailee.

 

– Vastaanotto ja palaute on sil­ti ollut hyvin rohkaisevaa. Sikäli tilanne on myönteinen.

 

 

Studiossa puutteet tulevat esiin

Kesällä Juhannuskonferenssissa isommalle yleisölle ensimmäistä kertaa esiintynyt ”nuoriso-Boo­dos” oli yksi tapahtuman etukä­teen kiinnostavimpia ryhmiä.

 

Lavalle nousivat siisteissä asuissa ja tukat viimeisen pääl­le kammattuina Rothin lisäksi Richard Valentin, Terno Åker­lund ja Leif Valerius. Monien mielestä ryhmän taitotaso ja yh­teissoundi on kohdallaan. Karis­maa ja varmuutta karttunee lisää tulevien konserttien myötä.

 

Yhtye harjoittelee ahkerasti: ennen kesän levytystä ja esiin­tymisiä treeneihin kokoonnut­tiin jopa 3–4 kertaa viikossa. Il­massa on selvästi innostusta: jo­kainen yhtyeen jäsen on löytänyt elämäänsä uuden jutun, johon on haluttu lähteä täysillä mukaan.

 

Marraskuussa julkaistiin yh­tyeen levy Jumala ei unohda sua koskaan. Levyllä on uusia versi­oita Freidiba Boodoksen rakaste­tuimmista kappaleista.

 

– Työ studiossa oli hitaampaa kuin kuvittelimme, Leif Valerius sanoo.

 

– Totuus on se, että studios­sa ne virheet, joita harjoituksissa ei huomata, tulevat esiin. Niiden korjaamiseen kuluu sitten aikaa.

 

 

Tutut laulut lapsuudesta

Soittajien suoritusten hiomiseen sen sijaan ei haluttu käyttää le­vyprojektissa aikaa. Mukana le­vyllä on maan kärkimuusikoi­ta, kuten Anssi Nykänen, Har­ri Rantanen, Joonatan Rautio, Marzi Nyman ja Miritza Lund­berg.

 

– Kovien ammattilaisten työ­moraali oli todella kunnioitetta­va, Benja Roth sanoo.

Livenä yhtye luottaa laulun voi­maan: kappaleet esitetään piano­säestyksellä alkuperäisen Freidi­ba Boodoksen tapaan, vaikka le­vyillä aikanaan soitti ajan tavan mukaisesti melko suurikin orkes­teri.

 

– Kysymyksessä on strateginen valinta, olemme tässä asiassa ha­lunneet pitää perinnettä yllä. Se tässä on ollut yllättävintä, etteivät ihmiset ole vertailleet meitä van­haan yhtyeeseen.

1980-luvun materiaali on uusil­le tulkitsijoille tuttua. Kasetit soi­vat automatkoilla jokaisen per­heessä.

 

– Olemme kasvaneet näiden laulujen tahdissa, Richard Valen­tin sanoo.

 

 

”Kunpa ihmisiä tulisi uskoon”

Uusi yhtye oli hiljalleen eläköity­vän Kyösti Rothin idea. ”Vanha Boodos” heitti viimeiset keikkan­sa viime vuonna, mutta yleisön into pakotti miettimään, olisiko vanhoilla kappaleilla yhä käyt­töä uusien tulkitsijoiden käsitte­leminä.

 

– Olen erittäin onnellinen, että mukaan on saatu näin lahjakkai­ta nuoria.

 

Keikoilla yleisöä on nauratta­nut yhtyeen kokoamiseen liittyvä tahaton humorismi. Kaikki nuo­ret ovat sukua toisen merkittävän romaniyhtyeen, Romanoksen, al­kuperäismiehistölle.

 

– Piti tulla Freidiba Boodos, mutta saatiinkin Romanos, Roth veistelee.

Uudessa Feidiba Boodokses­sa painotus on selvästi evanke­liumin julistamisessa. Kaikki lau­lajat kertovat elämänmuutok­sesta, jonka usko toi mukanaan. Nuoruusvuodet ovat pitäneet si­sällään etsiskelyä, mutta nyt us­kon suhteen ollaan selvillä vesillä.

 

– Meillä on palo viedä sano­maa eteenpäin. Katsotaan, mitä ovia lähtee avautumaan, muusi­kot pohtivat.

 

– Haluamme koskettaa ihmi­siä. Toivomme, että monia tuli­si uskoon.

 

 

Anssi Tiittanen

 



Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!