Torstai 23. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Eine, Eini, Enni
Julkaistu 7.1.2020 14:43

Evankelista Soili Korhosen muistolle

Lokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtaukseen Las Palmasin kaupungissa 29. lokakuuta 2019.

 

Lapsuudessaan Soili asui Helsingissä, missä hän kävi myös koulunsa. Myöhemmin hän kouluttautui perhepäivähoitajaksi ja lähihoitajaksi.

 

Uskonratkaisunsa Soili sai tehdä 12-vuotiaana. Jo nuorena hän sai kutsun myös evankeliumin julistajaksi. Tätä kutsua hän lähti toteuttamaan Kainuuseen, Puolangan vaaramaisemiin. Puolangalta hän ohjautui tuttujen, samasta Helsingin Lähetysseurakunnasta lähteneiden naisevankelistojen työtoveriksi Sotkamoon, missä hän avioitui Mauno Korhosen kanssa vuonna 1965.

 

Soili oli paitsi monilahjakas, myös altis palvelemaan monessa. Hän antoi kaikki lahjansa ja kykynsä seurakunnan ja evankeliumin työhön, mistä johtuen hän sai jatkuvasti myös lisää lahjoja. Sotkamon helluntaiseurakunnassa Soili palveli muun muassa pyhäkoulunopettajana ja nuorten kerhotyössä. Hän oli aina valmis auttamaan puhujana teltta- ja tupakokouksissa ja myöhemmin, seurakunnan saatua oman rukoushuoneen, myös tilaisuuksien säestäjänä, rukoushuone­yhdistyksen rahastonhoitajana ja talonmiehenäkin miehensä Maunon rinnalla.

 

Soili oli yhteistyökykyinen ja tuki aina varauksetta seura­kunnan johtoa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä tarpeen tullen lähestymästä vanhimmistoa myös lempeällä opetuksella tai hyviä ehdotuksia sisältävällä kirjeellä.

 

Herra, joka oli kutsunut Soilin paitsi seuraamaan itseään, myös menemään ihmisten luo, laajensi hänen vaikutusalaansa ja lisäsi hänen armoitustaan vuosien vieriessä. Monia matkoja sai Soili tehdä jo Neuvostoliiton aikana Karjalaan, varsinkin Kalevalaan. Läheisimmät työtoverit olivat Matti Juntunen ja Sirkka Timonen Suomussalmelta sekä Sergei ja Ludmila Sirak Kalevalasta. Mahdollisuuksien lisäännyttyä Venäjällä matkat tihenivät ja alueet laajenivat. Maunon kuoltua vuonna 2007 Soilille avautui uusi työ Kanariansaarilla, missä hän palveli entiseen tapaan evankeliumin julistajana, kanttorina ja kassanhoitajana lähinnä Las Palmasin suomalaistyössä kahdentoista vuoden aikana. Vuonna 2013 Soili muutti Lohjalle, lähemmäs lapsiaan ja lastenlapsiaan.

 

Sakari Alasen ja Helena Haapalaisen työtoveruudessa Soilille avautui Kanariansaarten työ­kaudella vielä uusi, haastava lähetystyökohde Länsi-Afrikkaan, Mauritanian muslimi­maahan, missä autettiin hädänalaisia lapsi­perheitä Aavikon ruusu -projektin kautta. Tälle työlle hankittiin
varoja Las Palmasin Aavikon ruusu -kahvilassa. Sielläkin Soili palveli innokkaasti.

 

Vähän tiivistäen voitaneen sanoa, että Soililla oli kaksi harrastusta: Ensimmäinen ja tärkein oli evankeliumin työ. Soili iloitsi, suorastaan kukoisti, aina kun hän sai julistaa hyvää sanomaa. Toinen hänen harrastuksistaan oli uinti luonnonvesissä. Näitä molempia harrastuksiaan Soili sai jatkaa loppuun asti. Aamu-uinnilla rakkaaksi käyneen Las Palmasin aalloilla sai uskollinen ja ahkera Herran palvelija kutsun tulla kotiin.

 

Lastensa Askon ja Kristiinan perheiden lisäksi Soilia jäivät kaipaamaan ystävät ja työ­toverit Suomessa, Venäjällä ja Kanariansaarilla.

 

 

Heikki Penttinen



Jaa
Kirkko maallistuvassa maailmassa
Intialaiset kiittävät lähetyssaarnaajia
”Kulttuurierot tuovat  tuplasti ongelmia ja hyvää”
Sairaalapappi on läsnä ilon ja kaipauksen hetkellä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!