Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 24.3.2016 00:00

Elävät elävät, elävät kuolleet ja kuolleet kuolleet

Kuva: ShutterstockHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysymysten äärelle.

”Perimmäiset kysymykset”, miten kummallinen ilmaus. Miksi kuolemaan liittyvistä asioista käytetään tuollaista sanontaa?

Mutta juuri noinhan se on. Ihmismielen kysymyskomeron perimmäiseen nurkkaan, sinne me piilotamme kaikki kuolemaan liittyvät ajatukset. Pakkaamme levottomuutta herättävät mietteet lujaan laatikkoon, teippaamme vahvasti kiinni ja nyöritämme vielä ympäriinsä paksulla narulla.

Sijoitamme paketin ihan komeron perälle ja kasaamme lopuksi röykkiöittäin muuta rojua eteen ja päälle. Siellä on ja pysyy, eikä kummittele.

Tuota perimmäistä laatikkoa ei tarvitse avata vielä pitkään aikaan. Eihän?

*******

Muutama viikko sitten osallistuin symposiumiin. Kahden päivän aikana saimme kuultavaksemme kuusitoista tavalla tai toisella kuolemaan liittyvää alustusta tai luentoa. Se oli melko tuhti annos.

Puheenvuoroissa esiin nousi monia äärimmäisen kiinnostavia näkökulmia. Yksi eniten itseäni koskettaneista oli suomalaisen, Afrikassa opettajana toimineen teologin luento, jossa hän käsitteli afrikkalaisen bantu-heimon kuolemankäsitystä ja -riittejä.

Puhujan mukaan bantukulttuurissa ajatellaan, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä: elävät elävät, elävät kuolleet ja kuolleet kuolleet.

Elävät elävät ovat ”meikäläisiä”, siis edelleen elossa olevia. Elävät kuolleet ovat edesmenneitä, jotka kuitenkin vielä elävät läheistensä muistoissa. Kuolleet kuolleet ovat niitä, joita kukaan ei enää muista. Ihminen on lopullisesti kuollut vasta sitten, kun hänen muistonsakin on hävinnyt.

*******

Matkalla kohti ristiä Jeesus asetti ehtoollisen. Hän teki sen, jotta emme unohtaisi häntä.

Apostoli kertoo (1. Kor. 11) Jeesuksen murtaneen leivän sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Ja vielä: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.”

Muistaminen on hallinnassamme vain osittain. Unohdamme sellaista, mikä olisi hyvä muistaa ja muistamme sen, minkä mieluiten unohtaisimme.

Jeesus antoi muistillemme tukikepiksi ehtoollisen. Eikä hän halunnut jättää tärkeää asiaa vain sanallisen muistutuksen varaan.

Toistuvan ”draaman” keinoin, käsin koskettaen, maku- ja hajuhermojenkin kautta, välittyy konkreettinen muistutus Kristuksesta ja hänen kuolemastaan aisti- ja kokemusmaailmaamme.

*******

Muistaminen on poissaolevaisen läsnä olemista. Ehtoollinen on vielä paljon tätäkin enemmän. Jeesukseen uskova on ”Kristuksessa”, hänessä joka on ja joka oli ja joka tuleva on ja jonka persoonassa aika ja iankaikkisuus kietoutuvat erottamattomalla tavalla toisiinsa.

Muistamisen siamilainen kaksoisveli on unohtaminen. Toinen ei voi elää ilman toista. Uskova tarvitsee unohtamisen lahjaa vähintään yhtä paljon kuin muistamisen kykyä. Onneton se ihminen, joka ei unohda mitään.

Golgatan risti julistaa sekä unohtamista että muistamista. Syntini ovat anteeksiannetut ja siten Jumalan puolelta tietoisesti ikuiseen unholaan upotetut.

Minut muistetaan, vaikka minä en muistaisi enää yhtään mitään. Kristuksessa en ole koskaan kuollut kuollut, sillä ”ei yksikään, joka uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh 11:26).


Veijo Grönholm

Kirjoittaja on Sotkamon helluntaiseurakunnan paimen.


Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!