Tiistai 2. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Venla, Vendla
Julkaistu 24.11.2016 00:00

Ei kristityn nimeä alennusmyyntiin

Jos me helluntaiuskovina saamme Herran armon avulla sisäistää seuraavan Raamatun sanoman, miten enää uskallamme jaella kristityn arvokasta nimeä alennusmyynnissä: ”Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi (Ap. t. 11:26).

Edellä olevasta jakeesta tulee selvästi ilmi, että uskoon tulleen täytyy olla myös opetuslapsi ennen kuin hänestä voidaan käyttää ihmisen kallisarvoisinta nimeä kristitty. Kristityn nimellä Suomessa ei enää ole mitään arvoa, koska kaikki tuntuvat olevan kristittyjä.

Olen pitkään kokenut, että me helluntailaisetkin olemme siihen monella tapaa syyllisiä, olemmehan tulleet suvaitsevaisuususkonnon aikakauteen herätysliikkeessämmekin.

Tehtävämme on rukoilla Herralta silmävoidetta, jotta Laodikean kavala henki ei saisi meitä eksytettyä.


Antti Ylipelkonen
Lapua

Jaa
Fida aloittaa työn Jemenissä – humanitaarisen kriisin lisäksi maata uhkaa nyt myös korona
Aikamedian lehdet
Suuri gospelkonsertti verkossa perjantaina koulujen päättymisen kunniaksi
Avainmedian esirukoussivusto uudistui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!