Tiistai 19. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Heikki, Henrik, Henrikki
Julkaistu 31.12.2020 08:59

Droonit kylvävät pelkoa Helsingissä ja Turussa

Timo Kyllönen: Quadro. Aikamedia 2020. Sid. 435 s.


Timo Kyllösen (s. 1980) toinen romaani Quadro on itsenäinen jatko-osa hänen esikoisromaanilleen Aava (2019). Kirjailija toimii media-alan yrittäjänä synnyinseudullaan Kuhmossa.

 

Quadron päähenkilönä on Matias Virta -niminen ammattilaisvalokuvaaja, joka esiintyi jo debyyttiromaanissakin. Hän löytää kadulle pudonneen droonin kameran, jonka kiikuttaa myöhemmin poliisin tutkittavaksi.

 

Kopteri, josta kamera on peräisin, paljastuu näet pahanilkisen terroristin apuvälineeksi. Tämä on aikaisemmin iskenyt joukolla drooneja Senaatintorille ja aiheuttanut siellä joukkopaniikin.

 

Sitten terroristi ilmestyy kaiken kansan silmiin videotallenteessa, jossa hän uhkaa kylvää tuhoa, minne haluaa kenenkään pystymättä estämään. Satoja drooneja on rakennettu ainoastaan yhtä tarkoitusta varten: viemään pohja suomalaiselta yhteiskuntarauhalta.

 

Kohta Turussa ja Helsingissä alkavat ihmisillä polvet tutista, kun Quadro-nimisen terrorijärjestön droonit hyökkäävät teollisuussähkölaitosten kimppuun rampauttaen yhteiskunnan tukijalkoja. Sen jälkeen poliitikkojen on vaikeampi olla myöntymättä terroristien miljoonien eurojen vaatimuksiin.

 

Quadro on tyylikkäästi rakennettu jännitysromaani, joka tavoittelee vakavissaan Ilkka Remeksen tai Taavi Soininvaaran kanssa samanlaista kerronnan tenhoa. Kyllönen on onnistunut rakentamaan toimivan dekkarijuonen, jossa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ruumiita tulee varsin vähän, muuta tuhoa sitäkin enemmän.

 

Kirjailija taitaa problemaattisen henkilökuvauksen. Matiasta, hänen perheenjäseniään ja työtovereitaan kuvataan verraten inhimillisinä hyvine ja huonoine hetkineen. Ja kun tavisten täytyy yltää äärimmäisiin tekoihin kansakunnan nimissä, lähestytään jo sotakuvauksen eetosta.

 

Keski-ikäisen Matias Virran perhe-elämä aikuisine poikineen saa rinnalleen kohtuullisen uskottavan makrotason, kun kertoja lähtee ponnekkaasti kuvaamaan sisäministeriön ja ison mediatalon sisäisiä valtataisteluja sekä monimutkaisen poliisitutkinnan kiemuroita. Myös siinä miljöössä Kyllönen onnistuu luomaan uskottavia henkilökuvia.

 

Quadron loppua kohti vauhtikierrokset kiihtyvät lähes henkeäsalpaaviksi. Tykkäsin kovasti Kyllösen tavasta kuvata sekä monimutkaisia teknisiä yksityiskohtia että vaarallisia syy-seuraussuhteita. Kirjailijan mielikuvitus on selvästi löytänyt kohteen, jossa se viihtyy täysin siemauksin.

 

Kyllönen on lähtenyt esikuviensa tavoin rakentamaan myös yhteiskunnallisia sanomia ja jopa tendenssejä: ”Matias piti hakkereita ja viime vuosina yleistyneitä massiivisia tietovuotoja osoituksena siitä, että nykyään ihmisten oli yhä vaikeampaa ymmärtää auktoriteettien olemassaoloa ja tarkoitusta. Hän tiesi, että osa tietovuodoista oli paljastanut merkittäviä yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta monet niistä olivat aiheuttaneet pysyviä vaurioita rakenteisiin, joiden oli täysin perustellusti määrä pysyä salaisina” (s. 55).

 

Monesti kansainväliseen kokoluokkaan tähyävät teknotrillerit kärsivät uskottavuusongelmista, joihin jopa lapsilukija takertuu. Nämä karikot ja miinakentät Quadro välttää kohtuullisen onnistuneesti.

 

 

Jari Olavi Hiltunen



Jaa
Salon helluntaiseurakunnassa joulukuussa kahdesti noin 150 tarvitsijan ruokajono – korona mutkistanut jakelua
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
Joulun hyvä uutinen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!