Arviot: Retroinstrumentaalia ja poppilattaria 

Leo Kunnas: Matkalla. Aikamedia 2020.


Musiikin monitoimimies Leo ”Leka” Kunnas on marssittanut joukon eturivin muusikoita studioon. Tuloksena on hieno instrumentaalilevy. Leka tunnetaan muusikkona kitaran varressa sekä tuotteliaana sovittajana ja äänittäjänä. Takana on yli 200 äänitettä, joissa Lekan jälki näkyy. 

 

Matkalla-äänitteeltä löytyy kymmenen biisiä. Levy on ehjä ja hieno kokonaisuus tuttuja retroajan lauluja, joiden mukaan lähtee laulamaan ihan huomaamattaan. Sovitukset ovat maltillisia, ja soitto kulkee tyylikkään tanakasti eteenpäin. Liikkeellä ollaan nyt aidoin soittimin, ja se tuo lämpöä koko levyyn.

 

Kaikki levyn kappaleet ovat vähän erinäköisiä sovituksineen ja tyyleineen. Vanha tuttu, alun perin hyvin hidastempoinen laulu Vapaana on synnistä ja maasta on saanut iloisen ja vauhdikkaan ilmeen.  Nyt siitä on saatu kuulumaan se vapaus ja ilo, mitä kokee, kun on vapaa. Upea vastakohtaisuus soi riemullisesti biisissä On niin autuasta käydä ja sitten taas niin levollisesti laulussa Jeesus, kuule rukoukset.

 

Jokainen muusikko ansaitsisi erityismaininnan. Tällä kertaa mainittakoon Lekan kitarasoolot, Joonatan Raution saksofonisoolot ja stemmakuljetukset sekä Jyrki Tommisen huuliharppuilottelu. 

 

Levyllä soittavat Joonatan Rautio, Seppo J. Järvinen, Timo Luoto, Seppo Uosukainen, Arto Lappalainen, Jyrki Tomminen ja Heikki Korhonen. Musiikin johtamisesta ja sovituksista on vastannut Leo Kunnas.

 

 

NotBadBand: Kultakauris. Kulta2020.

 

Turkulaisbändin toinen pitkäsoitto on mielenkiintoinen uutuus. Jo ensitahdit antavat lupauksen laadukkaasta äänitteestä. Niissä kuuluu musikaalinen varmuus ja bändin pitkäaikainen yhteissoitto.

 

Äänitteen tuottajan Jari Levyn sovitukset ovat tasapainoisia ja herkullisia. Toki joissakin biiseissä häiritsee metronomimainen kliinisyys, joka hieman kahlitsee laulajan tulkintaa. 

 

On hienoa kuulla uusia lauluja. Sanoitukset ja melodiat ovat yhtyeen laulajan Jari Mäkisen käsialaa. Musiikin tyylit vaihtelevat popista ja lattareista balladeihin.

 

Teksteissä näkyy ihmisen arjen kirjo kipuineen ja riemuineen, ja ne toimivat vertaistukena. Tekstit ovat koskettavia, siunaavia ja turvaavat Jumalaan.

 

Erilaisella tavalla oivaltava ajatus löytyy esimerkiksi kappaleesta Ulkopuolella leirin. Siinä kuvattu kokemus voi syntyä myös seurakunnassa: ”Soitto kuuluu, laulu raikuu, uskovaisten karkelointi. Mielessäin vain ahdistukset, yksinäisyys, pettymykset. Olen jäänyt ulkopuolelle leirin, ulkopuolelle viluissain, ulkopuolelle leirin…”

 

Äänite on ehjä kokonaisuus, ja hyvän äänitteen lailla se antaa uudestaan kuunneltuna uusia ulottuvuuksia niin tekstiin kuin musiikkiinkin.

 

Levyllä soittavat Jari Mäkisen (laulu ja taustalaulu) lisäksi Jouko ”Jokke” Ketola (rummut, laulu, taustalaulu), Juhani Laulajainen (koskettimet, taustalaulu), Aki Takkinen (basso) ja Timo Talvio (sähkökitara).

 

Levyllä vierailevat Jari Levy (koskettimet, taustalaulu), Juha Ketola (trumpetti), Seppo Eirola (sello) ja Anne Eirola (huilu). 

 

 

Markku Sandberg




47/2020

PääkirjoitusPerjantaina 20. marraskuuta vietetään lapsen oikeuksien päivää. Sen kunniaksi liput nousevat salkoihin. Lasten oikeuksien yleissopimus on maailman eniten ratifioitu ihmisoikeussopimus. L...
UutisetMika ja Rommy Yrjölä tekevät kaikkensa varjellakseen avioliittoaan, lapsiaan ja yhteistä näkyään hengellisen työn haasteiden keskellä.
UutisetDonald Trump ja Joe Biden ovat olleet viime viikkoina myös suomalaisten kristittyjen arvioinnin kohteina. Mitä kannanotoista voidaan havaita?
Raamatun äärelläMenneiden yksipuolisuuksien ja nykyisen elinvoimakriisin tunnistaminen on tärkeää. Mutta vielä tärkeämpää on löytää todellisia elävän hengellisyyden ja uudistumisen lähteitä.
ArviotLeo Kunnas: Matkalla. Aikamedia 2020.



Musiikin monitoimimies Leo ”Leka” Kunnas on marssittanut joukon eturivin muusikoita studioon. Tuloksena on hieno instrumen...
UutisetEvankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous käsitteli marraskuun alussa kirkon ajankohtaisia kysymyksiä.


Osan seurakunnista menettäessä hiljalleen taloudellisen kantokykynsä...
KolumniAlkusyksyllä sovittiin diplomaattissuhteista Israelin ja Arabiemiraattien kanssa. Ketjuun liittyivät lokakuussa Bahrain ja Sudan, ja vielä muitakin arabimaita kiinnostaa suhteitten elvyttämin...
UutisetLapsi- ja nuorisotyön tärkeitä paikkoja hoitaa ikääntynyt mutta motivoitunut joukko.


Leirikeskuksissa eri puolilla maata on taas nostettu laitureita, haravoitu nurmikoita, kasattu kes...
UutisetKaakkoisafrikkalainen Malawi suunnittelee CBN Newsin mukaan suurlähetystön avaamista Jerusalemiin. Malawin ulkoministeri Eisenhower Mkaka esitteli aikeen vieraillessaan hi...
UutisetLeo Kunnas
Matkalla
Aikamedia 2020

Musiikin monitoimimies Leo ”Leka” Kunnas on marssittanut joukon eturivin muusikoita studioon. Tuloksena on hieno instrumentaali...
UutisetLokakuun viimeinen viikonloppu oli lähetysjärjestö Fidassa historiallinen. Ensimmäistä kertaa Fidan ja helluntaiseurakuntien lähetit eri puolilta maailmaa tapasivat toisensa virtuaalisilla lähetti...
PikavisiittiAino Hintikkaa jännitti aikanaan aloittaa työ kehitysvammaisten parissa.
ArtikkelitOtsikon kysymys on ehkä yksi elämän tärkeimmistä, ja sen esittäminen vaatii erittäin paljon rohkeutta. Minkälaista ilmapiiriä levitän ympäristööni eli miten ilmaisen itseäni? Olenko aina oikeassa...
Muut”Jos tämä tyttö jää elämään, hänellä täytyy olla jokin tärkeä tehtävä, kunnanlääkäri lausui evankelista Anneli Örnistä tämän sairastaessa lapsena.
UutisetKristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoi Radio Dein Ex-Criminals-ohjelmassa, että jotkut papit ja pastorit ovat pyytäneet häntä arvioimaan saarnatekstejä sii...
Uutiset– Kun hyväksyy kutsun olla pastori, tulee elää tavalla, joka kunnioittaa tätä valtuutusta –-. Kun tämä ei tapahdu, on tehtävä muutos, Hillsong New Yorkin pastori Carl Lentz postasi ...
Ranska laajentaa tiedonkeruuta maata ehkä uhkaavista yksilöistä – muutos huolettaa evankelisia
Lisäsivätkö profetiat presidentinvaihdospettymystä?
Maahanmuuttajatyö vakiintumisvaiheessa – haasteena aidon monikulttuurisuuden saavuttaminen
Maailma mullistui – mitä nyt? Moni löytää poikkeuksellisesta vuodesta 2020 myös hyvää
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!