Tiistai 19. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Eija
Julkaistu 4.8.2016 07:00

Arvio: Virkistävä puheenvuoro metallirintamalta

Miriam Vertaistukiryhmä 
Samalla viivalla ry 2015

Suomalaisen kristillisen heavymetallin yhtyekatalogin ykköspaikkaa pitävä Miriam on tehnyt musiikkia kymmenisen vuotta. On rohkaisevaa, että bändien harvalukuistuessa kulttuurilla on keulilla kunnollinen ”alan yhtye”. Mieleen tulee hieman Skillet ja kristillinen Kutless. 

Vertaistukiryhmä on maan kiinnostavimpiin kristillisiin nykylauluntekijöihin kuuluvan Ossi Mäki-Reinin taidonnäyte. Solistina toimiva Mäki-Reini on vastannut koko levyn kappalemateriaalin valmistamisesta. Vaikka sovitukset kunnioittavat toisaalta progressiivisen heavymetallin perinteitä, kappaleet ovat helposti lähestyttäviä ja toimivat hyvin kristillisillä nuorisofestivaaleilla. 

Kitarariffit ovat leveitä, bändi aksentoi napakasti ja äänikuvassa on paljon tilaa solistille. Matti Kemppaisen tuottamalla levyllä on mukana myös jousia leveyttä luomassa. Laulut on tehty aidoiksi metallikappaleiksi, ne eivät ole särötettyä poppia, mitä myydään nykyään usein metallina. 

Kappaleista nousee esiin Kuuluisia viimeisiä sanoja, josta löytyy myös lyriikkavideo Youtube-palvelusta. Kannen tummanpuhuvat mutta tarkkanäköiset kuvat on ottanut palkittu valokuvaaja Lasse Niskala. Kuvat jäivät viime kesänä nuorena kuolleen Niskalan viimeisten joukkoon.


Anssi Tiittanen


Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!