Sunnuntai 17. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Väinö, Väinämö
Julkaistu 19.5.2016 00:00

Armolahjat on tarkoitettu kaikille

Ristin Voitossa on ollut paljon mielipidekirjoituksia naisen asemasta seurakunnassa. Itse en nyt ala tästä asiasta lainkaan vääntämään, vaan haluan muistuttaa olennaisimmasta asiasta: uskostamme Jeesukseen Kristukseen. Minusta keskitytään nyt aivan epäolennaisiin asioihin, ja fokus katoaa Kristuksesta ihmisten välisiin arvoasetelmiin. Tämä murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä.

Raamattu sanoo: ”Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo” (1. Kor. 12:11). Tässä ei siis katsota, oletko mies vai nainen. Jumalan lapsina olemme kaikki oikeutetut näihin armolahjoihin ja Pyhän Hengen täyteyteen. Jeesus on kuollut ristillä meidän kaikkien syntien ja sairauksien tähden. Tämän tulisi olla tärkeintä meille jokaiselle sukupuoleen katsomatta.

Lisäksi Paavali kirjoittaa: ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta” (1. Kor. 11:11–12). Tähän sanon aamen!

Kerron vielä erään omakohtaisen kokemuksen muutaman vuoden takaa. Se on esimerkki siitä, miten helposti mielikuva jostain asiasta muodostuu.

Olin vierailemassa Pohjanmaalla eräässä pienessä seurakunnassa. Kokouksen lopussa eräs vanhempi herrasmies alkoi profetoida. Olin pudota penkiltä, sillä olin itse kuullut aikaisemmin ainoastaan naisten profetoivan, ja luulin sitä vain naisten tehtäväksi. 40-vuotiaaksi asti piti elää ennen kuin koin tämän ja opin meidän suuresta Jumalastamme taas jotain uutta.

Otetaan siis vastaan Jumalan armoitukset sukupuoleen katsomatta ja rikastutetaan jokainen omaa seurakuntaamme niillä. Ne on tarkoitettu meille rakennukseksi.


Marjut Rantala
Turku

Jaa
Lahdessa kristillinen päiväkoti jo yli 30 vuotta
Näin tavoitetaan suurkaupungit
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!