Torstai 21. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Keijo
Julkaistu 3.11.2016 00:00

Anabaptistit - protestanttisuuden protestantit

Kastajaliikkeen jäseniä hukutettiin rangaistuksena siitä, että he olivat ottaneet uskovien kasteen. Kuvassa Jakob Falk ja Heini Reimann -nimiset anabaptistit maallisen elämänsä päässä 5. syyskuuta 1528. Kasteoppia koskevat keskustelut ja harhaoppisina pidettyjen julkiset rangaistukset kiinnostivat 1500-luvun keskieurooppalaisia. Kuva: Wikimedia CommonsReformaation eli läntistä kristikuntaa 1500-luvulla ravistelleen uskonpuhdistuksen kuuluisa alkusysäys oli Martti Lutherin katolisen kirkon anekauppaa ja katumusharjoituksia arvostelevien teesien julkaisu loka-marraskuun vaihteessa 1517. Kirkkohistoriallisesti yhtä merkittävä mutta huomattavasti vähemmän tunnettu tapahtuma koettiin vuonna 1525, kun Zürichissä pieni miesjoukko suoritti anabaptistisen liikkeen syntyyn johtaneet ensimmäiset kasteet.

Osa Sveitsin reformaattorin Ulrich Zwinglin lähipiiristä oli jo parin vuoden ajan kyseenalaistanut lapsikasteen raamatullisuuden. Asia oli ollut esillä julkisissa reformaatiota koskeneissa väittelyissä, ja myös Zwingli oli jonkin aikaa ollut taipuvainen ajattelemaan, että kastetta tuli lykätä, kunnes lapsi tulee moraalisen vastuullisuuden ikään. Tavallinen kansakin tutki ahkerasti kasteesta puhuvia raamatunkohtia Lutherin vastikään julkaisemasta saksankielisestä Uuden testamentin käännöksestä.

Keväästä 1524 alkaen jotkut zürichilaiset eivät enää olleet vieneet sylilapsiaan kastettaviksi. Katolilaisten uhan alla Zwingli piti tärkeänä reformaation yhtenäisyyttä, ja tammikuussa 1525 hän päätti yhdessä kaupungin raadin kanssa panna kastekiistalle pisteen: raati määräsi kaikki ne, jotka eivät kastata lapsiaan, karkotettaviksi. Kokoontumiset ja jopa kasteesta keskusteleminen kiellettiin.

Sotilastaustainen Zwingli odotti toisinajattelevien alistumista. Muutama päivä määräyksen jälkeen, 21. tammikuuta, vajaa kaksikymmentä henkilöä kuitenkin uhmasi määräystä. He kokoontuivat – kertoman mukaan peloissaan – johtajiinsa lukeutuneen Felix Manzin kotiin. Heidän ollessaan rukouksessa ryhmään kuuluva entinen katolinen pappi Jörg Blaurock  nousi ylös ja pyytämällä pyysi ryhmän toista johtohahmoa, Konrad Grebeliä, kastamaan hänet. Tämä suoritti kasteen valelemalla, ja sen jälkeen Blaurock kastoi muut paikalla olleet.

Tätä hetkeä pidetään anabaptismin eli kastajaliikkeen syntyhetkenä. Onpa sitä kutsuttu jopa reformaation vallankumouksellisimmaksi teoksi.

Kun huomioidaan baptistista kastetta harjoittavien yhteisöjen kasvu – nykyään ne muodostavat jo protestanttien enemmistön – väitettä voidaan pitää perusteltuna. Protestanttisen kristillisyyden historiassa tapahtuma ansaitsee paikan Lutherin teesien julkaisun ja 1900-luvun alussa koetun Azusa-kadun Hengen vuodatuksen rinnalla.

Kastajat, spiritualistit ja rationalistit

Sveitsin lisäksi kastekysymys keskustelutti tuohon aikaan myös Saksassa ja kosketti jopa Lutherin lähipiiriä. Kun Luther oli vuosina 1521–22 katolilaisia paossa Wartburgin linnassa, hänen työtoverinsa Filip Melanchton joutui tekemisiin läheisestä Zwickaun kaupungista kotoisin olevan, lasten kastamisen torjuvan uskovien ryhmän kanssa. Jopa Lutherin ja Melanchtonin muutamat varhaisvaiheen työtoverit päätyivät kyseenalaistamaan lapsikastetradition.

Suomalainen kirkkohistorioitsija Kaarlo Arffman on luonnehtinut anabaptismia ”muuttuvaksi, monitahoiseksi ja hajanaiseksi” liikkeeksi. Samalla se voidaan nähdä osana laajempaa radikaalireformaatioksi kutsuttua liikehdintää, jota yhdisti tyytymättömyys reformaation pääuomaa eli varhaista luterilaisuutta ja zwingliläis-kalvinistista reformoitua kristillisyyttä kohtaan. Sana ”radikaali” tulee latinan ”juurta” tarkoittavasta sanasta radix, ja se kuvaa liikettä hyvin: haluttiin mennä kristillisyyden juurille, alkuseurakunnan malliin ja puhtauteen.

Nämä 1500-luvun ”radikaalit” voidaan luokitella karkeasti kolmeen ryhmään, joista suurimman muodostivat juuri anabaptistit. Toinen ryhmä oli organisoimattomampi spiritualistinen suuntaus, jonka piirissä niin sanottu sisäinen sana sai joskus suuremman merkityksen kuin kirjoitettu Raamatun sana. Tässä ryhmässä ei myöskään korostettu järjestäytyneen seurakunnan merkitystä samalla tavalla kuin anabaptistit tekivät.

Vaikka spiritualistitkin hylkäsivät yleensä lapsikasteen, he eivät välttämättä ottaneet uskovien kastetta: kaste oli heille ulkoisena seikkana toisarvoinen.

Kolmannen radikaalireformaation suuntauksen muodostivat inhimilliseen järkeen luottaneet niin sanotut evankeliset rationalistit. Heistä tunnetuin lienee espanjalaissyntyinen tiedemies Miguel Serveto, joka joutui roviolle Genevessä 1551 kiellettyään kirjoissaan kolminaisuusopin.

Yksipuolista tarkastelua

Termi ”anabaptismi” on alun perin kreikan uudestikastamista tarkoittavasta sanasta  anabaptismos johdettu pilkkanimi. Liikkeen historiaa tutkinut baptistihistorioitsija William R. Estep on kirjoittanut: ”Heidän osansa on ollut tulla laajalti väärinymmärretyiksi, tahallisesti väärin kuvatuiksi tai täydellisesti huomiotta jätetyiksi. Ennen nykyistä sukupolvea kaikki pätevät historioitsijat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta liittyneet neljäsataa vuotta kestäneeseen [anabaptistit tuomitsevaan] kohteluun.”

Syitä tähän ilmiöön on ollut monia. Eräänä tekijänä Estep pitää sitä, että tutkimus ei aiemmin lainkaan erotellut radikaalireformaation eri suuntauksia – kuten ei osattu tehdä reformaation aikanakaan. Toiseksi Estep toteaa tutkijoiden luottaneen reformaation aikaisiin selvityksiin, jotka poleemisessa tilanteissa syntyneinä ovat puolueellisia ja epäluotettavia. Kolmanneksi poikkeustapausten merkitystä on korostettu suhteettomasti: joissakin reformaation ajan kuvauksissa anabaptismista mainitaan esimerkkinä vain vuoden 1525 talonpoikaissodan agitaattorina toiminut entinen katolinen pappi Thomas Müntzer sekä vuoden 1534 tapahtumat Münsterin kaupungissa, jossa pieni radikaaliryhmä ajoi asiaansa aseellisella toiminnalla.

Tällaisilla esimerkeillä on vain entisestään vahvistettu mielikuvaa, jonka kastajaliikkeestä alun perin loivat heidän vastustajansa.

Lisäksi anabaptistien julkikuvaa ovat värittäneet heidän joukossaan toimineet viimeisten päivien saarnaajat, kuten kirjansitoja ja kirjojen levittäjä Hans Hut sekä Lutherin suosittelemana työnsä aloittanut Melchior Hoffman. Hoffman toimi Tukholmaa myöten ja kehitti fanaattista ja apokalyptistista oppia. Hän uskoi näynomaisiin ilmestyksiinsä, nimesi itsensä toiseksi Eliaksi ja sai karismaattisena johtajana paljon seuraajia. Evankelisen toimintansa tähden arvostettu Hut puolestaan ennusti Kristuksen paluun tapahtuvan pääsiäisenä 1528. Hän voitti suuria joukkoja kastajien puolelle, vaikka tarkkaan ottaen hän ei uusinut lapsikastetta vaan ainoastaan teki kääntyvien otsaan ristinmerkin märällä sormella.

Näiden esimerkkien äärellä pitää muistaa, että koko reformaatioon liittyi voimakas kokemus lopunaikojen koittamisesta. Esimerkiksi Luther piti itseään lopunaikojen evankelistana ja kirjoitti vuonna 1522 odottavansa erään astrologisen merkin johdosta Jeesuksen palaavaan kahden vuoden kuluttua.

Lisäksi Hut ja Hoffman näyttävät edustaneen kastajienkin joukossa vähemmistöä. Mielenkiintoisen ja jyrkän kontrastin heihin loi muun muassa entinen katolinen teologian professori Balthasar Hübmaier, joka perusti uskovien kasteelle perustuvat seurakunnat Etelä-Saksan Waldshutiin ja nykyisen Tšekin alueella sijaitsevaan Nikolsburgiin. Maltillinen ja korkeasti koulutettu Hübmaier kuului niihin anabaptisteihin, jotka eivät missään vaiheessa lähteneet tekemään apokalyptisia ennustuksia. Lisäksi hän arvosteli voimakkaasti Nikolsburgiin turvaan hakeutunutta Hutia tämän ennustusten vuoksi ja sanoi tämän pettävän kansaa. Lisäksi Hübmaier suhtautui myönteisesti esivaltaan ja lailliseen  järjestykseen sekä salli esivallan miekan käyttämisen kristityllekin, minkä vuoksi hän puolestaan sai osakseen arvostelua joiltakin muilta anabaptisteilta.

Nykytutkimuksen mukaan kastajien enemmistö oli kuitenkin Hübmaierin kaltaista rauhallista ja pasifismiin sitoutunutta väkeä ja kärsi epäoikeudenmukaisesti vähemmistön maineesta.

Vainottu joukko

Parhaiten anabaptistit silti muistettaneen heihin kohdistetuista vainoista. Ensimmäiset väkivaltaiset vainot kohdistuivat alussa mainittuihin Sveitsin veljiin. Heidän ”kirkollistottelemattomuutensa” johti välien rikkoutumiseen Zwinglin ja Zürichin kaupungin johdon kanssa, ja jo tammikuussa 1525 heitä vangittiin.

Alkuvuodesta 1526 kaupungin lakia muutettiin niin, että aikuiskasteesta tuli kuolemantuomiolla rangaistava rikos. Kastajaliikkeen keskeiset johtajat suljettiin niin sanottuun Noidan torniin, johon heidän oli tarkoitus kuolla ja mädäntyä. Tuntemattomat hyväntekijät kuitenkin auttoivat miehet pakenemaan, ja he jatkoivat saarnaamistaan. Viranomaiset kovensivat asteittain otteitaan haluten katkaista liikkeen etenemisen. Edellä mainittu Felix Manz oli ensimmäinen protestanttien surmaama anabaptisti. Hänet hukutettiin Zürichinjärveen.

Joillakin paikkakunnilla, kuten Strasbourgissa, raadit olivat suvaitsevampia, mutta melkein kaikki ensimmäisinä kasteen saaneista surmattiin lopulta. Paikoin rangaistuksia sai  oteuttaa jopa ilman oikeudenkäyntiä. Sveitsin veljien johtaja Konrad Grebel näki jo liikkeen alkuvaiheissa: ”Todella uskovat kristityt ovat lampaita susien joukossa, teuraaksi vietäviä karitsoita. He tulevat kastetuiksi ahdistuksella, hädällä, vainolla, kärsimyksellä ja kuolemalla”.

Tiukimman vainon aikaan kastettaan katuva selvisi mestauksella, kun taas katumaton poltettiin roviolla.

Se, että kastajaliikkeeseen kuuluvat muodostivat paikoitellen Sveitsissä ja Reinin laaksossa hetkellisesti jopa enemmistön, oli osin syynä siihen, että vuoden 1528 alussa koko saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa asetettiin voimaan määräys, jonka nojalla baptistisen kasteen ottamisesta rangaistaan kuolemalla.

Paikoin vainoilla myös päästiin niille asetettuun tavoitteeseen; erityisesti Saksasta kastajaliike saatiin monilta alueilta raivattua pois. Silti lopputulos ei aina ollut tavoiteltu. Alzeyn kreivin kerrotaan olleen tyrmistynyt, kun teloitukset eivät lopettaneet liikkeen etenemistä. Hän oli kysellyt: ”Mitä minun pitää tehdä? Mitä enemmän teloitan, sitä enemmän he enentyvät.”

Siellä missä kastajaliike säilyi, olemassaolo vaati yhteisöltä itseltään usein paljon mukautumista.

Uhka kirkollisille ja maallisille johtajille

Suurin osa anabaptisteista ei ollut vallankumouksellisia siinä mielessä, että he olisivat tavoitelleet yhteiskunnallista valtaa. Kirkkohistorioitsija Roland Baintonin mukaan enemmistö heistä totteli hallitusta asioissa, jotka eivät olleet heidän opinkappaleitaan vastaan. Sen sijaan he olivat tottelemattomia silloin, kun omatunto sitä vaati, mutta silloinkin he kärsivät nöyrästi, kun rangaistuksia langetettiin. Silti he – Baintonin sanoin – ”järkyttivät kirkon, valtion ja yhteiskunnan koko rakenteita”. Ja siksi heidät myös koettiin uhaksi.

Katolilaisten kirkonmiesten silmissä kastajaliike uhkasi kirkon asemaa koko valtioyhteisön kirkkona: lapsikaste oli kirkon ja valtion välisen suhteen perusta, eikä sitä saanut murentaa.

Protestanttijohtajat pitivät kastajia uhkana siksi, että he olivat huolissaan liikkeensä yhtenäisyydestä, sillä hajanaisen liikkeen ei uskottu voivan vastustaa katolisuutta.

Maallisia hallitsijoita huoletti anabaptistien pasifismi: jos heidän lukumääränsä olisi noussut merkittäväksi, silloisten eurooppalaisten kyky vastustaa turkkilaisten sotilaallista mahtia olisi vaarantunut.

Kaikesta vastakkainasettelusta ja mustamaalauksesta huolimatta monet liikkeeseen kuulumattomat aikalaiset luonnehtivat anabaptisteja hyvin myönteisesti. Arvostusta herätti etenkin heidän pyrkimyksensä elää hyveellisesti. Esimerkiksi lapsikastekäytännön itsekin kyseenalaistanut katolinen renessanssifilosofi ja teologi Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti Toulousen arkkipiispalle vuonna 1529: ”Anabaptisteja voi kunnioittaa kaikkia muita enemmän heidän viattoman elämänsä takia.”

Niin ikään roomalaiskatolinen Frans Agricola kirjoitti kastajia vastaan vuonna 1582 mutta antoi heille tunnustusta heidän elämäntyylistään: ”Mitä tulee heidän ulkoiseen elämäänsä, he ovat nuhteettomia. Ei valehtelua, petosta, riitaa, karkeaa kieltä, ei ylenmääräistä syömistä ja juomista –– [vaan] ainoastaan nöyryyttä, kärsivällisyyttä, oikeamielisyyttä, vaatimattomuutta, rehellisyyttä, itsehillintää ja yksinkertaisuutta siinä mitassa, että voisi olettaa heillä olevan Jumalan Pyhän Hengen.”

Hessenin maakreivin Filipin mukaan hän löysi enemmän hyvyyttä ”näistä niin sanotuista hurmahengistä kuin niistä, jotka ovat luterilaisia”. Filip ei myöskään sallinut alueellaan anabaptistien vainoa ja sai heistä alueelleen koko yhteisöä hyödyttäneitä kunnon kansalaisia.

Anteeksipyyntöjä ja tunnustusta


Viime vuosikymmeninä 1500-luvun osin traagisia tapahtumia on käsitelty kirkkojen välisissä ekumeenisissa keskusteluissa. Kansainvälisistä kirkko-organisaatioista ainakin Luterilainen maailmanliitto on erikseen pyytänyt anteeksi reformaation aikaan tapahtunutta vainoa mennoniitoilta ja heidän kauttaan myös muilta anabaptimista alkunsa saaneilta liikkeiltä.

Samalla muissa kirkoissa on tunnustettu varhaisten anabaptistien merkitys uskonnonvapauden esitaistelijoina ja onpa yhä useampi valmis myöntämään senkin, että heidän keskuudessaan oli oppineisuutta ja vakavasti otettavaa teologiaa.

Kaikilla onkin oppimista näiltä pioneereilta, jotka olivat valmiit kärsimään sen tähden, minkä oikeaksi ymmärsivät.



Mikä

Anabaptistien perilliset
» Selkeimmin 1500–1600-lukujen anabaptistien perillisiä ovat mennoniitat, Brethenseurakunnat, hutteriitit sekä vuosisatojen takaisen elämäntyylinsä vaalimisesta tunnetut amishit.
» Anabaptismin vaikutus Englannin ja myöhemmin muiden maiden baptistiyhteisöjen syntyyn oli pitkään kiistanalainen, mutta sittemmin näiden liikkeiden väliltä on löydetty historiallisia yhteyksiä.
» Laajasti ottaen anabaptistien ja muiden radikaalien seuraajina voidaan pitää kaikkia yhteisöjä, jotka noudattavat baptistista kastekäytäntöä ja sille perustuvaa seurakuntanäkemystä.


Risto Kauppinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen teologian opiskelija, jonka pro gradu -tutkielma tarkasteli Balthasar Hübmaierin kasteteologiaa.








Baptistisen teologian tienraivaaja


Saksalainen Balthasar Hübmaier oli monista anabaptistiseen liikkeeseen siirtyneistä katolisista papeista tunnetuin ja teologisesti ansioitunein.

Martti Lutherin ikätoveri, teologian professorina ja Regensburgin katedraalissa pääsaarnaajana toiminut Hübmaier vastusti aluksi Lutherin uudistusvaatimuksia. Luettuaan tämän tekstejä talvella 1522–1523 hän kuitenkin kääntyi evankelisen uskon kannattajaksi.  Samalla hän koki hengellisen uudistumisen.

Myöhemmin hän tunnusti eläneensä kääntymykseensä asti synnissä ja haureudessa ja olleensa pyhien kirjoitusten tohtori ilman että oli lukenut alusta loppuun yhtäkään evankeliumia tai Paavalin kirjettä. ”Millaista Jumalan Sanaa minä sitten saatoin opettaa ja saarnata?”, hän kysyi ja vastasi kysymykseensä luetellen keskiajan katolisia oppineita sekä katolisia säädöksiä ja legendoja.

Myöhemmin Zürichissä vieraillessaan hän tutustui Sveitsin reformaattoreihin, ja hänestä tuli  Ulrich Zwinglin ystävä ja työtoveri. Sveitsissä Hübmaier tutustui myös moniin tuleviin anabaptistijohtajiin kuten Konrad Grebeliin.

Pako suden suuhun

Kääntymyksensä jälkeen Hübmaier omaksui vahvasti reformaation sola scriptura (yksin Raamattu) -periaatteen ja päätyi sen perusteella epäilemään lapsikastetta. Kun Grebel ja muut Sveitsin ensimmäiset anabaptistit olivat aloittaneet uskovien kasteiden toimittamisen ja joutuivat karkotetuiksi Zürichistä, Hübmaier otti kasteen eräältä heihin kuuluneelta saarnaajalta pääsiäisenä 1525.

Tämän jälkeen Hübmaier ja lapsikasteen kannattajaksi jäänyt Zwingli kävivät julkista keskustelua kirjojensa kautta. Zwingli väitti lapsikasteen olevan vanhan liiton ympärileikkauksen vastine. Hübmaier ei voinut hyväksyä tätä: hän löysi Raamatusta vain uskoon tulleiden kasteen ja vain uskovista koostuvan seurakunnan. Hän kirjoitti, ettei uskonut olevan mahdollista palata alkuseurakunnan puhtauteen, ellei kastetta ja ehtoollista aseteta oikeaan asemaansa. Hän järjesti johtamansa, Etelä-Saksan Waldshutissa toimivan seurakunnan periaatteidensa mukaisesti ja kaupungin raadin hyväksynnällä.

Opetustensa ja toimintansa vuoksi Hübmaier joutui sekä Zwinglin johtamien reformoitujen että katolilaisten vainoamaksi. Kun hän pakeni katolilaisia Zürichiin, reformoidut vangitsivat hänet. Myöhemmin, alkuvuonna 1526 he saivat kiduttamalla painostettua sairaudesta heikentyneen Hübmaierin allekirjoittamaan oppinsa peruutuksen.

Anabaptistijohtaja ei kuitenkaan lopettanut toimintaansa vaan jatkoi työtään ja perusti uskovien kasteelle perustuvan seurakunnan nykyisen Tšekin alueella sijaitsevaan Nikolsburgiin. Kaupungin paroni Leonhard von Liechtenstein omaksui hänen oppinsa, otti kasteen ja liittyi liikkeeseen, mutta Böömin kuninkaaksi valittu Ferdinand I otti  tavoitteekseen tehdä anabaptismista lopun. Hübmaier vangittiin jälleen, ja koska hän ei enää perunut oppiaan, hänet poltettiin roviolla Wienin muurien ulkopuolella 10. maaliskuuta 1528.

Hänen vaimonsa, joka oli kehottanut miestään pysymään lujana tämän ollessa jo roviolla, hukutettiin kolmen päivän kuluttua.

”Kaste on enemmän kuin symboli”

Hübmaierin kasteteologia ja tapa argumentoida uskovien kasteen puolesta olivat uraauurtavia. Monista muista anabaptisteista poiketen hän ei katsonut kasteen olevan pelkkä symboli vaan näki sillä myös pelastavaa vaikutusta. Sakramentaalista raamatullisessa kasteessa ei Hübmaierin mukaan kuitenkaan ollut itse kasteen suoritus tai kastajan lausumat sanat vaan ihmisen suostuminen Jumalan kutsuun ja julkinen tunnustautuminen Jeesukseen.

Amerikkalainen kirkkohistorioitsija David C. Steinmetz on tiivistänyt Hübmaierin tahdonvapauteen perustuvaa pelastusoppia: ”Kun syntiset vastaavat evankeliumin kutsuun, Jumalan täytyy uudestisynnyttää heidät, ei heidän vastauksensa laadun perusteella vaan koska Jumala on sitonut itsensä lupauksillaan vanhurskauttamaan kenet tahansa, joka vastaa evankeliumiin.” Evankeliumin kuulemisen jälkeen otettu kaste oli Hübmaierille juuri tätä evankeliumiin vastaamista.

Viime vuosikymmeninä virinnyt kiinnostus anabaptismia kohtaan on johtanut siihen, että myös Balthasar Hübmaierin teologiasta on tehty useita tutkimuksia ja hänen teologiset ansionsa on tunnustettu yhä laajemmin.

Jaa
Priorisointi kannattaa
Lapsityö luupin alle
Lääkäri, joka ei pelännyt puhua
Merkityksellisyys luo perustan työmotivaatiolle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!