Perjantai 19. heinäkuuta.
Nimipäivää viettää Saara, Sari, Salli, Salla, Sara, Sara, Sally
Julkaistu 10.7.2019 12:22

Ajatuksia ihmisestä ja Pride-teemasta

Tiesittekö, että eliöstöjen hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja saattaa päästä ihmisenkin elimistöön mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi erilaiset kierrätettävät muovipullot, rasiat, jopa tuttipullot ja muut sellaiset saattavat olla haitallisten aineiden lähteitä. 

Eräs hormonitoimintaa häiritsevä kemikaali on atratsiini (ei käytetä Suomessa). Löytyy varmasti muitakin vastaavia kemikaaleja. Atratsiinia on havaittu maatalouden vesivarannoissa, ja hulevesien myötä sitä oletettavasti huuhtoutuu viemäreihin ja vesistöihin. Atratsiini tukahduttaa elimistön testosteronia ja kiihdyttää estrogeenin tuotantoa. Toisin sanoen se heikentää mieshormonia ja vahvistaa naishormonia. Niinpä pojat alkavat näyttää tytöiltä ja tytöt pojilta. 

Liiallinen atratsiini on elimistön kemiallista kastroimista ja feminisointia. Kemialliset hormonijäämät vesistöissä ovat aiheuttaneet muun muassa sammakoilla epämuodostumia ja koirailla jopa munasarjojen kehittymistä. Sukupuolet voivat näin mennä aivan epäterveellisellä tavalla sekaisin.

Noin 1950-luvulta alkaneiden kemiallisten, haitallisten  hormonitoimintojen tutkimusten yhteydessä on havaittu tyttöjen sukupuolisen aikuistumisen yhä varhentuvan ja vastaavasti poikien myöhästyvän. Myös hedelmällisyyden heikkeneminen on käynyt ilmi. 

Kun en ole biologi, en tietenkään lähde tekemään mitään pitemmälle meneviä johtopäätöksiä syistä ja seurauksista. Tämä kaikki on spekulaatiota, mutta väistämättä tulee mieleen nykyinen laaja – etten sanoisi – sekava transseksuaalisuuden kirjo. Huumeet, lääkkeet ja muut tuntemattomat luontoa salakavalasti saastuttavat myrkyt ovat saattaneet vaikuttaa monissa jo nuoresta pitäen masennusta ja kipuilua seksuaalisen identiteetinkin tunnistamisessa. 

Nyt kuitenkin ajatellaan, että kaikki transseksuaaliset virtaukset on hyväksyttävä eri sukupuoliksi. Toisaalta on myös todettu, että ihmiskunnan perimä onkin heikentynyt eikä parantunut, kuten keski-iän pitenemisen sanotaan osoittavan. Arvelisin, että lääketiede ja ravinnon terveellisyys ovat tehneet tämän edistyksen pitkälti mahdolliseksi. Rappeutuessaan ihmisen perimä on saattanut aikojen kuluessa aiheuttaa monenlaista poikkeamaa sukupuolisessakin tunnistettavuudessa. 

Nyt ajatellaan kai myös, että monimuotoinen seksuaalinen diversiteetti on luonnon omaa 
muuntelua, siis ikään kuin Jumalan luomaa. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä olkoon urheiluun liittyvä maininta hermafrodiitiksi tunnistetusta juoksijasta. En panisi tätä Jumalan tarkoituksen mukaiseksi luomistyöksi? 

Jotain ”käärmeen myrkkyä”  tässä Pride-kulttuurissa on kyllä nielty, kun inhimilliselle ja lihalliselle rakkaudelle on annettu, jos mahdollista, Jumalankin rakkautta suurempi kunnia. Vaikea on tällaista ylpeyttä pitää normaalina ja hyväksyttävänä. Jumala rakastaa kaikenlaisia ihmisiä ehdoitta, mutta ei kaikkea sitä, mitä ihmisten sosiaalinen massa-ihastuminen itseensä tuottaa. Ei ainakaan ilman muuta ja välttämättä.

Olemme kaikki syntisiä. Poikkeavuus valtavirrasta ei anna mitään etuoikeutta Jumalan armoon. Kaikkien meidän on anottava sitä Pyhän Jumalan edessä. Omien ”oikeuksien” vaatiminen inhimillisen, vilpittömänkään rakkauden nimissä ei käy. 
Raamattu on Jumalan Sanaa. Sana tuli lihaksi – Jeesukseksi Kristukseksi, ja hän on Herra. Luin jostain julkaisusta jonkun sanoneen, ettei Raamattu ole Herra, vaan Jeesus. Kyllä näinkin kai asian voi ilmaista, mutta pitäisikö Jeesus nyt irrottaa raamatullisesta kokonaisuudesta omaksi toimijakseen omine tulkintoineen esimerkiksi transsukupuolisuudesta? Ei kai.

Vladimir Klimenko
Helsinki



Jaa
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!