Tiistai 12. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Virpi, Konrad, Kurt
Julkaistu 10.6.2015 00:00

Vieraalla maalla

Muistan tapauksen vuosikymmenten takaa. Seison vieraassa maassa vieraalla paikkakunnalla vieraalla juna-asemalla vierasta kieltä puhuvien joukossa. Odotan junaa. Hämärästi tajuan kuulutuksista sen verran, ettei mainittu juna saavukaan asemalle tai että se saapuu jollekin toiselle raiteelle. Ahdistus ja avuttomuus kouraisevat vatsan pohjaa. Taannun pieneksi lapseksi. Mihin minun pitäisi mennä? Miten pääsen määränpäähäni, kun kukaan ei ymmärrä puhettani?

Ilmeisesti hätäni näkyy ulospäin, koska hetken kuluttua eräs mies tulee luokseni, ottaa matkalaukkuni ja viittoilee mukaansa. Hän vie minut englantia puhuvan asemavirkailijan luo ja saan avun.

Toisessa tapauksessa olen nuorena toimittajana New Yorkissa tutustumassa lehden tekoon ja tietotekniikkaan. Iltamyöhäiseen venyneen päivän jälkeen suuntaan metrolle tarkoituksenani päästä isäntäperheeni luo.

Metrossa huomaan, että olen vaunun ainoa valkoihoinen. Olen keskustan sijasta matkalla Harlemiin, pahamaineiseen lähiöön. Nuorten miesten joukko alkaa tiivistyä rintamaksi ympärilleni. Mieleni täyttyy pelosta. Tällöin eräs penkissä istunut vanhus nousee, tarttuu käteeni ja vetää minut seuraavalla pysähtymispaikalla ulos metrosta. Nainen saattelee minut oikeaan junaan, hymyilee äidillisesti ja sanoo vain: ”Taisit valita väärin.”

”Vieraalla maalla” voi olla myös kotimaassa, jopa hengellisissä piireissä.

Tämäkin muisto ajoittuu nuoruuteeni. Olen äskettäin muuttanut uudelle paikkakunnalle ja yritän etsiä itselleni seurakuntaa tai jonkinlaista hengellistä kotia. Menen lähialueen rukouspiiriin, mutta minua ei toivoteta tervetulleeksi. Sen sijaan ryhmän vetäjä katsoo minuun närkästyneesti ja huomauttaa: ”Meillä ei suvaita kynsien lakkaamista.” Sillä erää oma paikka seurakunnan yhteydessä jää löytymättä.

Olen usein miettinyt, miltä tuntuisi jättää kotimaa pakosta ja muuttaa johonkin ihan vieraaseen maahan; maahan, jonka kieltä, kulttuuria, tapoja ja uskontoa ei tunnista omakseen. Kymmenessä vuodessa Suomessakin maahanmuuttajien määrä on kaksikymmenkertaistunut. Muuttajat tulevat yleensä maista, joitten elämästä me suomalaiset emme paljoa tiedä. Molemminpuolinen
tietämättömyys lisää pelkoja ja ennakkoluuloja. Nämä puolestaan synnyttävät vihaa.

Olen itse asunut enimmillään 15 kuukautta Yhdysvalloissa, mutta sen ajan sain asua rakastavassa perheessä turvallisissa olosuhteissa. Silti sain usein oikaista amerikkalaisten vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja, joista tavallisin oli se, että Suomi on Neuvostoliiton alainen maa. Huvittavin tapaus sattui postitoimistossa, jossa virkailija ei uskonut, että sellaista maata kuin Suomi on olemassakaan.

Jotta me olisimme olemassa toisillemme, maahanmuuttajat ja me, meidän tulisi tutustua toisiimme. Yksikin ihminen saa aikaan paljon. Voimme olla niitä, jotka ohjaavat ”oikealle raiteelle”, oikeaan junaan, sopivaan hengelliseen yhteisöön. Lähetystyötä tehnyt ystäväni aloitti uuden työnsä eriuskoisten joukossa kutsumalla naapureita kylään. Hänestä tuli Kristuksen kirje.

Salme Blomster


Kirjoittaja on Trigonos ry:n toiminnanjohtaja.


Jaa
Koko kaupungin olohuone
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
Voisiko Jeesus-talo toimia nykyisin?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!