Vanha vai päivitetty mielikuva?

Tämän vuoden Juhannuskonferenssi sen todisti: helluntailaisia haukutaan turhaan. Juhlilla ei näkynyt sen enempää repivää hengellisyyttä kuin kiiltokuvanaamareita tai uskontoväkivaltaa. Sen sijaan niin yleisilme kuin pienet kohtaamiset puhuivat muuta.

Kun tuhansia ihmisiä tuodaan alle neliökilometrin alueelle, juhlijoiden profiili selviää nopeasti. Konferenssissa ihmiset olivat tyytyväisiä ja huomioivat toisensa. Samalla jokaisella oli vapaus nauttia hyvästä juhannussäästä tyylillään. Eräskin ehkä viisikymppinen rouva vietti siestaa Missioteltan vieressä nurmella makoillen ja laski taivaalta poutapilviä.

Työväen saunoilla syntyi hyväntuulisia keskusteluja. Eri-ikäisten välitön vuorovaikutus piristi, ja se oli helppo aloittaa. Tuli tunne, että ollaan samalla viivalla ja yhteisellä asialla. Kukaan ei vaatinut toiselta mitään, eikä missään ollut merkkiäkään pingottuneesta hengellisyydestä.

Myös saunavuorojen kunnioittaminen suorastaan hätkähdytti. Yhtenä iltana oli tullut vähän kiire naisten kylpyvuoroon ja poistuin pukuhuoneesta viimeisten joukossa. Sen sijaan että jo käytävässä olisi kärkkynyt rivi vihaisia miehiä, heitä näkyi vasta pihalla ulko-oven edessä. Eivätkä he edes olleet vihaisia vaan odottivat kärsivällisinä puoliympyrässä vuoroaan. Kerroin heille, että pian tulevat viimeisetkin ulos.

Samanlaista rauhaa näkyi konferenssin ruokajonoissa ja muissa myymälöissä. Aikamedian lehtipisteelläkään kukaan ei tympeillyt. Jos jollakulla oli jotakin mielen päällä, hän tuli esittämään asian tahdikkaasti. Väkivirtaan mahtui juhlijoiden koko kirjo, joita hyvä ilmapiiri yhdisti. Myös tapahtuman hengellinen sisältö, sen verran kuin työ salli nauttia siitä, voimaannutti.

Juhannuskonferenssi on aina vetänyt paikalle paljon nuoria. Näin oli tänäkin vuonna. Nuoret ovat fiksuja, mutta nykynuoret yllättävät tässä myönteisesti. Heidän konferenssiinsa kuuluu tietenkin valvominen ja jopa pienet kepposet, mutta remujoukkojen sijaan heissä näkyi jotakin muuta. Esimerkiksi eräänä aamuyönä kymmenet nuoret olivat intoutuneet jakamaan yhdessä vuorotellen kokemuksiaan siitä, mitä Jumala oli tehnyt heidän elämässään. Kykenisivätkö keski-ikäiset samaan yhtä spontaanisti?

Konferenssikokemus on aina henkilökohtainen. Siihen vaikuttaa moni asia sisäistä olotilaa ja asennetta myöten. Hengellinen suurtapahtuma on silti hyvä tilaisuus tehdä uusia löytöjä.
Itse havahduin tänä vuonna siihen, miten helppoa on arvostella kaukaa luullen tuntevansa arvioinnin kohteen, vaikka ennemmin pitäisi päivittää mielikuviaan ja huomata, etteivät vanhat kuulopuheet vastaa enää todellisuutta.

Konferenssin onnistumisiin kuului myös sen teema. Uskon, että jos se – tai hän, eli Jeesus – tuodaan kaiken kärkeen yhä aktiivisemmin, myönteinen vaikutus ei ulotu vain konferenssiin vaan myös omaan ja seurakuntiemme elämään.

Ruut Ahonen
Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.



28-29/2019

MuutHarri Kröger elää mielenkiintoisia vaiheita ja kirjoittaa siitä, mistä puhuu.
Uusien alkujen päiviä niin henkilökohtaisessa elämässään kuin juutalaistyössä elävä Harri Kröger on kiitollinen mies. K...
MielipideOlen huomannut, että joillekin uskoville on vaikeaa suhtautua Pride-ajatteluun taipuneisiin ihmisiin neutraalisti ja ilman voimakkaita omien negatiivisten tunteiden ilmaisuja, puhumattakaan, että heis...
MielipideTiesittekö, että eliöstöjen hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja saattaa päästä ihmisenkin elimistöön mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi erilaiset kierrätettävät muovipullot, rasiat, jop...
PikavisiittiVirpi Mesiäislehto iloitsee naiseuteen ja vammaisuuteen liittyvien tabujen vähittäisestä murtumisesta työalueellaan itäisessä Afrikassa.
Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona opettaja...
ArtikkelitTapasin konferenssissa Keuruulla tuttuja, joiden kanssa ensikontakti on jo 52 vuoden takaa. Kun pieni, pyöreä 6-vuotias poika pääsee isoveljensä ansiosta alaikäisenä lastenleirille, niin siinä rakenne...
KolumniTämän vuoden Juhannuskonferenssi sen todisti: helluntailaisia haukutaan turhaan. Juhlilla ei näkynyt sen enempää repivää hengellisyyttä kuin kiiltokuvanaamareita tai uskontoväkivaltaa. Sen sijaan niin...
UutisetPudasjärven rukouspiiri kasvaa ja kansainvälistyy.
Kun Cele Mushombe Ruzibi saapui vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa Pudasjärvelle syyskuussa 2015, helluntaiseurakunnan rukouspiirissä oli vaja...
UutisetPohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma, vanhoillislestadiolaisten Suviseurat pidettiin 28.6.–1.7. 2019.
Tapahtuma kokosi Muhokselle, Pohjois-Pohjanmaalle yli 79 000 sanankuulijaa. Perjantai...
UutisetPuistoblues-tapahtuman aikana järjestettävät Järvenpään helluntaiseurakunnan perinteiset telttajuhlat vaihtuivat pari vuotta sitten Puistogospel-tapahtumaksi.

Tänä vuonna mukaan oli kutsuttu my...
UutisetRaahen helluntaiseurakunta järjesti poikkeuksellisen tilaisuuden 16. kesäkuuta normaalin sunnuntain päiväkokouksen sijaan.
Seurakunta kokoontui Raahen Härkätorin puistossa, jossa on esiinty...
UutisetTalkooväki vähenee ja ikääntyy – leirikeskusten ylläpitoon kaivataan uusia keinoja.
Suomen helluntaiseurakunnilla on omistuksessaan viitisentoista leirikeskusta. Huoltotöitä tekevät talkoilla p...
PuheenaiheValoisat kesäyöt, perheen yhdessäolo ja saunominen ulkopelien jälkeen on Päivölän perusfiilis. Se lataa lomailevan opettajan sielun.
Harri Savolainen on tullut edellisenä yönä Ruotsis...
Pääkirjoitus”Kiitä vaan aina Jeesus-nimen voimaa, kiitä vaan, se tuo rauhan sydämeen.” Mika Karolan laulama vanha laulu on soinut mielessäni jo muutaman viikon – sellaisella hiljaisella tavalla se muistuttaa usko...
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!