Lauantai 24. elokuuta.
Nimipäivää viettää Perttu, Bertel, Bertil, Berta
Julkaistu 28.1.2019 00:00

Usko katsoo kauemmas

Monta monituista talvea sitten olimme ystävän kanssa laskette­lemassa. Keli oli kohdallaan, lumi pöllysi ja meillä oli hauskaa. Joko sillä tai jollakin muulla reissulla kävimme myös metsässä las­kemassa. Sieltä selvittiin ulos sukset jalassa, mutta hyppyristä ei enää selvitty. Nyppylä näytti tosi pieneltä mutta yllätti täysin. Silti edes rähmälleen tömähdys, hämmennys ja välineiden kerääminen rinteestä ei himmentänyt lajin hauskuutta.

 

Aivan samaa tunnelmaa ei tuntunut olevan aikuisella, joka pyysi meiltä apua laskemiseen. Hän eteni rinnettä alas hitaasti auraten ja suksenkärkiään keskittyneesti tuijottaen. Neuvoimme häntä katsomaan kauemmas. Sillä tavalla laskemisesta tulisi rennompaa ja mukavampaa, ja loppukin sujuisi luonnostaan jo paljon parem­min.

 

Pikakurssi ei ollut tietenkään laskemisen kannalta kattava, mut­ta paljon myöhemmin vainusin siinä syvemmän viisauden. Sama ohje sopii hyvin tilanteisiin, joissa usko Jumalan johdatukseen on meinannut loppua ja katse on siirtynyt horisontista omiin suksen­kärkiin.

 

Se, jonka usko ei koskaan horju, nostakoon ensimmäisenä käden. Ihminen on hauras olento, ja usko tarvitsee jatkuvaa vahvistusta. Itse huomaan, ettei uskoni horjuminen kohdistu niinkään Juma­lan olemassaoloon. Myöskään se, mahtoiko Jeesus elää, kuolla ja nousta kuolleista tämän pallon päällä, ei epäilytä, koska his­toriakin kertoo hänestä. Edes pelko siitä, pääsenkö taivaa­seen, ei ensisijaisesti huoleta. Tiedän, että taivaaseen ei pää­se kukaan, jollei Jeesus puh­dista sydäntä, tartu kädestä ja vie perille. Ja kyllä hän vie.

 

Kaikkein eniten uskoa tun­tuu horjuttavan puuduttava arki, joka jatkuu näennäisesti samana. Jumala on voinut antaa vinkkejä tulevista asioista. Rukous on vahvistanut niitä ja ohjan­nut odottamaan ja ehkä toimimaan niiden mukaisesti. Ja sitten tulee hiljaisuus eikä mitään tapahdu. Seuraa kysymyksiä, petty­mystä, hätäilyä ja epäilyä. Puhuiko Jumala oikeasti vai kuvittelin­ko vain? Näinä hetkinä usko horjuu. Eikä se ole mukavaa.

 

Usko on Heprealaiskirjeen mukaan lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan, ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. Kirjeessä kerrotaan monista henkilöistä, joille Jumala puhui jotakin ja jotka lähtivät toimimaan saamansa sanan mukaan, vaikka eivät nähneet lopputulosta. Ja jos tarkemmin katsotaan, kaikki he odottivat. Niin Abraham, Nooa ja Daavid kuin moni uskova Uuden testamentin päivinä. Miksi siis meidän asiamme ratkeaisivat heti?

 

Uskon horjuessa on kaksi vaihtoehtoa. Voi joko löysätä uskomi­sesta ja luottaa enemmän järkeen ja omaan ohjaukseen. Tai sitten voi lähestyä Jumalaa. Vaikka ei tuntuisi siltä, että luottaa häneen sillä hetkellä juurikaan, voi alkaa etsiä häntä Raamatun kautta ja rukouksessa. Myös luotettavaan uskonystävään voi nojautua.

 

Uskon horjuminen on todellista, mutta usein siihen auttaa jo se, että katse siirretään omista suksenkärjistä kauemmas. Silloin laskeminen sujuu paljon paremmin.

 

 

Ruut Ahonen

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.



Jaa
Myyntityössä on oltava valmis sitoutumaan asiakkaaseen
Muuttunut mies muuttamassa muutoksen keskelle
Brasiliasta Pohjolaan
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!