Maailma muuttui niin nopeasti, että suunnitelmat menivät uusiksi.

"Tämän sukupolven aikana"

Vuoden 1910 kesäkuussa pidettiin Skotlannin Edinburghissa protestanttisten kirkkojen lähetyskonferenssi. Se tuli kuuluisaksi optimismistaan. Sieltä löysi otollisen maaperän kokouksen puheenjohtajan John R. Mottin näky, jonka hän oli julkaissut vuonna 1900 kirjassaan Maailman evankelioiminen tämän sukupolven aikana.

1800-luku oli protestanttisen lähetystyön menestystarina. Edinburghissa uskottiin maailman nopeaan kristillistämiseen, koska tilanteen nähtiin pysyvän lähetyksen kannalta hyvin suopeana. Mutta niin toiveikkaita kuin siellä oltiin, maailma ei suostunut kristillistymään. Neljä vuotta myöhemmin syttyi ensimmäinen maailmansota, parikymmentä vuotta sen päättymisestä toinen.

 

Samaan aikaan Edinburghin kanssa kirjoitettiin muitakin suuria kertomuksia. Yksi oli sionismi, jonka tavoitteet Theodor Herzl oli esittänyt vuonna 1896 julkaisemassaan kirjassa Juutalaisvaltio. Toinen suuri samanaikaiskertomus oli nouseva kommunismi, jonka peruskirjana pidetään toisen juutalaisen, Karl Marxin, vuonna 1867 julkaisemaa teosta Pääoma (jatko-osat postuumisti).

 

Ensimmäinen maailmansota ei edistänyt Edinburghin tavoitteita, mutta toiset kaksi kertomusta kokivat sodan vaikuttamaa nostetta. Hieman ennen Suomen itsenäistymistä syttyi lokakuun vallankumous. Se edisti kommunismia, jonka avoin ateismi vastusti kaikkea, mistä Edinburghin lähetyskonferenssi oli unelmoinut. Samaan aikaan annettu Balfourin julistus taas edisti sionismin asiaa. Se suhtautui myönteisesti juutalaisen kansan haaveeseen perustaa kansallinen koti silloiseen Palestiinaan.

 

Tuntuu kauhistuttavalta, että tarvittiin toinen maailmansota holokausteineen, ennen kuin maailman kansojen myötätunto riitti Herzlin ennustaman ja Balfourin julistuksen lupaileman juutalaisvaltion perustamiseen!

 

Mutta mitä tekemistä näillä kahdella asialla on lähetyksen kanssa? Paljonkin. Niiden avulla näemme lähihistoriamme aikana tapahtuneen globaalin lähetystyön muutoksen. Edinburghin konferenssi kokoontui menestyksen tunnossa, mutta 1900-luvulla maailma muuttui niin nopeasti, että suunnitelmat menivät uusiksi. Esiin nousivat valtavat vastustavat voimat, kommunismi ja myös fasismi, joita vuosisadan alussa ei vielä nähty. Mutta nousi myös Israel.

 

Vaikka Israel on itsekin lähetyskenttä, on sillä suuri merkitys lähetyksen motivaattorina. Israelia on näet kohdannut paatumus ”hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut” (Room. 11:25). Jos siis odotamme Israelin pelastusta, älkäämme unohtako lähetystä! Muuten ei pakanain luku täyty.

 

Uskon, että pakanain täysi luku tarkoittaa kaikkia pakanakansoja, ei -yksilöitä. Sama kreikan ethnos-sana on käännetty Roomalaiskirjeessä pakanoiksi ja lähetyskäskyssä kansoiksi. Uskon kummankin tarkoittavan samaa: pakanakansoja. Eli kyse on lähetyskäskyn mukaisesta kaikkien kansojen saavuttamisesta. Ja kun (pakana)kansojen täysi luku on sisälle tullut, ”kaikki Israel on pelastuva”.

 

 

Tapio Lohikko

 

 

Kirjoittaja on Tampereen baptistiseurakunnan pastori.




27/2019

UutisetJuhannuskonferenssia vietettiin tänä vuonna suotuisissa sääolosuhteissa kristinuskon ydinsanoman äärellä.
UutisetTapahtumakoordinaattori Leea Miettisellä oli erinomainen juhannus. Helluntaiseurakuntien suurtapahtuma Juhannuskonferenssi sujui varsin leppoisasti, nyt kun säätkin tekivät helluntailaisten...
MuutKittilästä kotoisin oleva Saila Ruotsala on kasvanut uskovaisessa kodissa. Hän kokee, että erityisesti mummon rukoukset ovat kantaneet häntä tähän päivään asti.

– Olin l...
KolumniVuoden 1910 kesäkuussa pidettiin Skotlannin Edinburghissa protestanttisten kirkkojen lähetyskonferenssi. Se tuli kuuluisaksi optimismistaan. Sieltä löysi otollisen maaperän kokouksen puheenj...
PääkirjoitusTämän sanonnan olen kuullut muutamankin kerran. Usein sanonta liittyy tilanteeseen, jossa jonkun toisen toiminta on ollut omasta mielestä ajattelematonta. Toisinaan lausahdukseen sisältyy hu...
UutisetWeb for women kokosi naiset koolle Juhannuskonferenssissa.


– Tämä on ollut unelmanamme pitkään, sanoo Maria Hietanen.
Web for women on muutaman tähänast...
MielipideNiilo Mäenpää on kirjoittanut pride-ajatuksista osuvasti sanoen näin: "On ollut ja tulee olemaan aina kaksi, tai useampi näkemys näistä asioista. Meidän tehtävämme on julistaa evankeli...
MielipideTämän ajan hengen julistajat tulevat Setasta ja Pride-aatteen kannattajista. Ja jos ei hyväksy sanomaa, on tuomio ankara: olet suvaitsematon tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vastustaja.
...
ArtikkelitAikoinaan lainoppineet halusivat kiusata Jeesusta ja esittivät hänelle kysymyksiä, joiden olettivat olevan Jeesukselle kompastukseksi. Eräs lainoppinut testasi Jeesuksen tietoa kirjoituksist...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PikavisiittiKesässä parasta on, kun ei ole koulua ja on lämmintä. Kesän kohokohtia ovat kuitenkin aina Saalemin leirit. Niillä pääsee viettämään aikaa kavereiden kanssa ja oppimaan lisää Jumalasta. ...
Swahilista tuli rukouspiirin yleisin äidinkieli
Kun vuoden työ kiteytyy viiteen päivään
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!