Keskiviikko 16. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Ilmari, Ilmo
Julkaistu 22.12.2016 07:00

Surukukista ilo  

”Äiti nukkui pois juuri joulun alla. Eihän se yllätys ollut, mutta tätä ikävän määrää en osannut aavistaa. Avaan radion ja kuuntelen joulurauhan julistuksen. Taas kaikki kauniit muistot… Tuntuu kuin joulu ei olisi joulu.”

”Ensimmäinen jouluni yksin. Ilman lapsia on oudon hiljaista. Sytytän kynttilän, lämmitän itselleni glögin. Lahjapaperi rapisee, se, jonka valitsemani korun päälle käärin. Vaikka ’täydelliset’ perhejoulut olivat stressaavia, kaipaan lasten hössötystä niin että sattuu.”

”Sairaalakäytävän kelmeä valo. Näen, että vaimooni sattuu, mutta hän haluaa pikkuistamme katsomaan. Vauvan rintakehä nousee ja laskee hengityskoneen tahtiin. Tuntuu, että jos käännän katseeni pois, lapsemme kuolee. Olen onnellinen, että hän on elossa, mutta samaan aikaan niin peloissani.”

”Taas tätä ainaista riitelyä. Eikö isä ja äiti voisi olla rauhassa edes jouluna? Mulla ei ole mitään paikkaa tässä maailmassa, kaikkialla on paha olla. Millään ei oo mitään väliä.”

 

Joulusuru. Se syntyy siitä, etteivät odotukset täyty – kaikki ei olekaan juuri niin kuin oli sanottu. Se syntyy myös epäonnistumisen tunteesta, kun kaikki ei mennytkään niin kuin oli toivottu. Tuli kuolemaa, sairautta, rahattomuutta, rauhattomuutta.

 

Joulusuru on yksinäisyyttä ja osattomuutta: oikea joulu tapahtuu jossakin tuolla muualla, minun ulottumattomissani. Usein yksinäisyydelle ja osattomuudelle ei ole sanoja. Kaikkein syvin yksinäisyys ei kuulu edes auttavassa puhelimessa. Miten se voisi, kun sanat eivät tavoita kokemusta?

 

Joulusurua koetaan monessa paikassa. Sitä voi tuntea yksin ja ihmisten keskellä, maalla ja kaupungissa, hälinässä ja hiljaisuudessa. Joulusuru on sitä, etten tänä(kään) jouluna saanut sitä, mitä hartaasti toivoin. Eikö kukaan kuullut? Kuinka lujaa minun pitää pystyä kuiskaamaan? Olenko yksin maailmassa? Entä ensi vuonna, uskallanko toivoa silloin enää? Kauanko tämä tunne puristaa sydäntäni?

 

Onko lähelläsi jotakuta joulusurullista? Mieti, aisti, kysy. Joulusuruun nimittäin auttaa periaatteessa hyvin yksinkertainen keino: kokemus siitä, että on olemassa muita ihmisiä, joille minä olen näkyvä. En ole yksin, en osaton – joku toinen osallistuu tunteeseeni, ymmärtää sitä. En ole vain kuori, joka hössöttää keittiössä ja keinohymyilee pyhien yli. Joku näkee sydämeeni. Muutkin tuntevat niin kuin minä syvällä sisimmässäni, joulusuruakin ehkä joku.

 

Niin kuin Maria tutkiskelen sydämessäni tunteet, jotka joulu minussa herättää. Oivallan: aitoa iloa voi kokea vain se, joka on kokenut aitoa surua ja kohdannut sen. Sekä ilo että suru kumpuavat samasta sydämestä. En voi imeä iloa itseeni mistään ulkopuolelta, sen on kasvettava surun kuihtuneista kukista, jotta se olisi kaunista ja kestävää – ja totta. Ja siinä, sydämen joulusurussa ja jouluilossa, on oikea joulu.

 

Surulliseen sydämeen Luukkaan evankeliumin sanat uppoavat uudella tavalla: ”Minä ilmoitan sinulle ilosanoman, suuren ilon. Tänään on sinulle Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Vapahtaja, pieni lapsi, toinen ihminen – samanlainen kuin minä. En ole yksin. Iloitsen.

 

 

Anna Lehtinen

 



Jaa
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
Kälviän arkienkeli
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!