Torstai 21. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Hilma, Hilma
Julkaistu 20.4.2018 12:51

Surkein rukouskävely koskaan

Ilarilla oli taas idea.

 

– Meidän pitäisi kävellä tää rakennus ympäri seitsemän kertaa rukoillen.

 

Se taisi olla kolmas kerta muutaman kuukauden sisään, kun Ilari nosti ajatuksen esiin hiljattain perustetun seurakuntamme tiimipalaverissa. Aiemmin idea oli otettu vastaan kohteliaan myönteisesti, mutta toteutus oli – varmaankin tietoisesti – siir­retty aina johonkin määrittämättömään myöhempään ajankohtaan.

 

Tällä kertaa tartuttiin tuumasta toimeen. Porukka purkautui kadulle. Ilman mitään erityisiä näkyviä tunnelatauksia aloimme kiertää taloa.

 

Hiekoitushiekka rapisi jaloissa, kevät oli juuri sulattanut jäät asfaltilta. Ruusupuskissa näkyi lumen alta paljastuneita karkki­papereita ja tölkkejä.

 

Osa viidentoista henkilön porukasta oli tullut vasta hiljattain uskoon, ja tupakkaa alkoi löytyä povitaskuista. Savuava rukous­remmi kiersi punatiilista 1980-luvun kyläkeskusarkkitehtuuria edustavaa taloa hiljaisena.

 

Kukaan ei kulkenut kärjessä torvea soittaen. Kukaan ei kan­tanut kylttiä tai käynnistänyt reipasta laulua. Osa taisi ainoas­taan toivoa, että Station-seurakunnan rukouskävely saataisiin hoidettua ilman, että kukaan kiinnittää asiaan sen suurempaa huomiota.

 

Paitsi, että pian kiinnitti. Talon toisessa päädyssä kapakan teras­silla tarkeni taas istua. ”Miksi te kierrätte tätä taloa?”, pari koh­tuullisen paljon terassielämää nähnyttä ikäneitokaista kyseli. Äänessä oli muutaman siiderin antamaa reippautta.

 

Vastaukseksi kulkueesta tuli hymynyökkäyksiä. ”Ei jaksa kertoa. Ette tajuaisi kuitenkaan”, mietin mielessäni sarkastisen turhautuneena päätäni puistellen.

 

Terassin tytöt päättivät liittyä porukkaan. Homma alkoi siinä vaiheessa jo naurattaa. Taloa kiersi hilpeä seurakunta, joka savu­si ja sihautteli tölkkejä. ”Tämä on varmasti surkein rukouskävely koskaan”, mietin.

 

– Mikähän tässä kaikessa on pointtina, juttelimme Juhan kanssa.

 

Jostain laskeutui viisaus: joka päivä tässä kylässä nähtiin mo­nien kotien seinien sisällä paljon hullumpia asioita. Muistoissa olivat myös koulusurmat, Jokelassa kun oltiin.

 

Ja oliko se edes niin kummallista, jos kristityt kiersivät taloa ympäri? Outouden tilalle alkoi nousta varmuus siitä, että oikealla asialla oltiin.

 

Rukouskävelystä alkoi loistava kevät. Muutamia ihmisiä tuli uskoon, monet halusivat kasteelle. Jälkeenpäin ymmärrettiin, että päähänpistomaisilla manifesteilla on merkitys. Tärkeintä on tehdä se, mihin kokee kehotusta Jumalalta. Tärkeimmät asiat tapahtuvat näkymättömässä maailmassa.

 

Ja loppujen lopuksi, se mitä luulemme liian oudoksi ja hihhu­limaiseksi, on sitä aniharvoin.

 

Israelilaistenkin olisi ollut Jerikon muureilla inhimillisesti jär­kevämpää alkaa rakennella katapultteja ja jännittää jousipyssy­jä. Mutta ei, Herra käski kiertää kaupunkia. Loppu on historiaa.

 

 

Anssi Tiittanen

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimituspäällikkö ja seurakunnan-istuttaja.



Jaa
Lapualla kokeillaan pop up -seurakuntaa
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!