Seurakunnanistutus tekee jakkarasta kiikkerän

Helluntaiherätyksen kasvustrategia seisoo kolmella jalalla. Siihen kuuluvat 1) voimakas lapsi- ja nuorisotyö, 2) saavuttava sosiaalinen työ ja 3) uusien seurakuntien istuttaminen.

 

Kolmijalkaisella kasvujakkaralla tuntuu olevan hiljainen hyväksyntä läpi kentän. Kahden ensimmäisen kohdan voidaan katsoa olevan jopa nosteessa, tai ainakin monilla paikkakunnilla on olemassa edes jonkinlaiset askelmerkit, miten sosiaalista työtä tai lapsi- ja nuorisotyötä paikkakuntalaisten parissa voitaisiin voimistaa ja virkistää.

 

Sen sijaan seurakunnanistutus on jakkaran kolmesta jalasta selkeästi se haastava osa. Toinen toistaan visionäärisemmät inspiraattorit kotoa ja maailmalta ovat aiheesta hehkutelleet muutaman vuoden aikana, mutta istutusinnostuksen tarttumapinta helluntaiseurakuntien todellisuuteen on ollut hyvin kapea.

 

Vuonna 2010 Talvipäivillä Helsingissä hyväksyttiin Seurakunta jokaiselle 2020 -strategia, jossa tavoitteeksi asetettiin ”aktiivisesti toimiva helluntaiseurakunta tai autonominen työpiste Suomen jokaisessa kunnassa, merkittävässä lähiössä ja taajamassa vuoteen 2020 mennessä”.

 

Moni hörähtää nyt kymmenen vuoden takaiselle julistukselle. Unelma ei toteutunut, ei alkuunkaan. Helluntaiseurakunnat ovat jääneet seurakunnanistutuksen suhteen tilaan, jossa asiaa pysyvästi varovaisesti makustellaan. Nyt purkka on vähän kuin unohtunut suuhun ja makukin on kadonnut. Moni miettii, miksi tätä enää pitää edes jauhaa.

 

Kuluva talvi toi yllätysrepliikin istutuskeskusteluun. Tällä kertaa se ei tullut jostakin sykkivästä metropolista maailmalta vaan kotoisasti Lapualta.

 

Lyhyesti: Lapuan helluntaiseurakunta piti muutaman kuukauden

ajan pop up -seurakuntaa kuntakeskuksessa vuokratussa liiketilassa. Tila puunattiin ja sisustettiin, painettiin rekvisiitat ja asennettiin tarvittavat keittiölaitteet ja muu tekniikka.

 

Sitten ryhdyttiin työhön. Oli kahvilaa ja teematilaisuutta, erilaisille ryhmille ja ikäluokille.

 

Lapualaisten kokemukset olivat huikaisevan myönteisiä. Kohdattiin uusia ihmisiä, päästiin vähän lähemmäs kuntalaisten arkea. Tärkeää oli myös se, että monet pitkään puurtaneet huomasivat tekevänsä työtä eri otteella ja erilaisen näyn sytyttäminä kuin ennen.

 

Kun on väännetty samaa tahkoa mahdollisesti vuosikymmeniä, uudistuminen on vaikeaa. Uudet puitteet avaavat silmät uusille mahdollisuuksille.

 

Lapuan pop up -seurakunta oli tietynlainen kevytversio seurakunnan

istuttamisesta. Uskon, että Lapuan malli voisi toimia suurimmassa osassa Suomea – siis myös pienemmillä paikkakunnilla – jossa nyt monin paikoin kärvistellään sen ajatuksen kanssa, että olisi varmaan ihan kiva istutella seurakuntia, mutta käytännössä kaikki aktiivit ovat täysin kiinni olemassaolevan kuvion pyörittämisessä.

 

Ja pop up -seurakunta voisi olla se kuuluisa ensimmäinen askel siihen suuntaan, että ihan uusia seurakuntia syntyy.

 

 

Anssi Tiittanen

 

Kirjoittaja on toimittaja ja seurakunnanistuttaja Tuusulasta.




11/2020

MuutKristityllä voisi olla erittäin hyvä itsetunto. Silloin ei tarvitse tieten tahtoen loukata ketään eikä pahoittaa mieltään pienistä, sanoo ratkaisukeskeinen terapeutti, sielunhoitoterapeutti ja työnohj...
KolumniHelluntaiherätyksen kasvustrategia seisoo kolmella jalalla. Siihen kuuluvat 1) voimakas lapsi- ja nuorisotyö, 2) saavuttava sosiaalinen työ ja 3) uusien seurakuntien istuttaminen.


Kol...
PääkirjoitusHelluntailaisen hengellisyyden keskeinen haaste on se, miten siitä voi tehdä kiireistä arkipäivää kantavan voimavaran. Hengellisyys pahimmillaan ahdistaa, koska emme osaa suhteuttaa kuulemaamme. N...
– Olet tullut hulluksi.

Näin ystävät kommentoivat kuullessaan, että Ülo Niinemägi oli tullut uskoon. 20-vuotias pitkätukkainen hippinuorukainen tunnettiin Tallinnan kaduilla, ja hänen...
UutisetValtakunnansyyttäjä on määrännyt uusia rikostutkintoja liittyen kansanedustaja Päivi Räsäsen kannanottoihin seksuaalisuudesta.

Kyseessä ovat hänen lausumansa kommentit Ruben...
Muut– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.
– Siinä...
UutisetHallitukselle on jätetty kirjallinen kysymys koskien vakaumukseen liittyvää syrjintää työhaastattelussa, uutisoi KD-lehti.
Pia Rendic kirjoitti seurakuntalainen.fi-uutissivuston blogissa...
UutisetHelluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä kysyy kantelutekstissään, onko valtakunnansyyttä ”syyllistynyt toiminnallaan uskonnonvapauden ja sananvapauden rajoittamiseen tai sen yritykseen.”
Ristin Voitto aloittaa hartauslähetykset
Pohjoissaamen raamatunkäännös huomioitiin - Tuomas Maggalle kunniamerkki
Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen
Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!