Rauhaa 101-vuotiaalle Suomelle!

Vuosi sitten oli itsenäisyytemme satavuotisjuhla. Se inspiroi minut tekemään Suomelle juhlalaulun. Joka toisen säkeistön vedin omasta päästäni, joka toisen mukailin Saarnaajan kirjan vanhemmasta käännöksestä.

 

Tuntui hienolta laulaa laulu seurakuntamme itsenäisyysjuhlassa, koska juhlavuosi toi sille runsaasti lisäarvoa. Haittapuoli oli laulun lyhyt käyttöaika. Ei tuntunut samalta laulaa sitä enää maaliskuussa, vaikka laulu sama olikin! Aika oli ajanut sen ohi. Mutta juhlavuosi tai ei, kyllä se edelleen itsenäisyyspäivään sopii.

 

Nyt on sun päiväsi, Suomi, tänään sun juhlasi on

Eilinen on jäänyt eilisten joukkohon

Kaikella on määrähetki, kaikella aikansa on

Kaikella alla auringon.

 

Aika on syntyä, aika kuolla, aika on istuttaa

Aika on repiä, aika surmata, aika parantaa

Aika on purkaa, aika rakentaa, aika on itkeä

Aika on nauraa, aika valittaa, aika hyppiä.

 

Suomi, sun aikasi koitti ennen kuin olimmekaan

Aamusi valkeus voitti pimeän pelottavan

Tänne syntyä saimme, omistaa isäimme maan

Saman auringon alle asumaan.

 

Aika on heitellä kiviä, aika ne on kerätä

Aika on syleillä, aika erota, aika etsiä

Aika on kadottaa, aika säilyttää, aika on viskata pois

Aika on repiä rikki, aika ommella yhteen.


Suomi, sinulla olkoon rauha rajoillasi

Saakoon sopu asua töissäsi, kodeissasi

Liian monta kertaa olet joutunut taisteloon

Olkoon aika rauhan ja sovinnon.

 

Aika on vaieta, aika puhua, aika on rakastaa

Aika on vihata, aika sotia, aikansa rauha saa

Kaikella on määrähetki, kaikella aikansa on

Kaikilla asioilla alla auringon.

 

Sinun onnesi, Suomi, meidän onnemme on

Meidän aikamme liittyy sukupolvies´ saattohon

Siunauksen taivaan jos vain saamme omistaa

Silloin rauha majoissamme asustaa.

 

 

Itsenäisyys on meille kallis asia, onhan siitä maksettu kallis hinta. Se maksoi paljon heti, kun veljen käsi nousi veljeä vastaan. Ja hirmuinen lisälasku lankesi maksettavaksi talvi- ja  jatkosodan melskeisinä vuosina, kun itsenäisyytemme oli uhattuna.

 

Maamme kohtalon vuodet 1917 ja 1918 olivat osa suurempaa maailmanpoliittista kuviota, kun ensimmäinen maailmansota oli meneillään. Se tarjosi Suomelle tilaisuuden sekä hyvään että pahaan. Molemmat tapahtuivat.

 

Olemmekin juhlavuoden jälkeen viettäneet kansallista syyllisyyden potemisen ja sovinnon vuotta. Esiin on noussut kauheuksia, joita on vaikea uskoa tapahtuneiksi. Todistusaineisto on kuitenkin musertava. Niin on käynyt kuin on käynyt. Asioita on ollut tärkeä käsitellä. Näin Suomi voi käydä tulevaisuuteen aiempaa eheämpänä.

 

Olemme edelleen osa meitä suurempaa maailmanpoliittista kuviota ja siten kaukana lintukodosta. Rauhaan on pitkä matka tässä uudestaan kiihtyvän asevarustelun maailmassa. Maailmassa, jossa tavalliset ihmisetkin tekevät hirmutekoja aseillaan. On pitkä matka siihen, että miekat taotaan vantaiksi ja keihäät vesureiksi. Ja kuitenkin, Jumalan valtakunta tulee!

 

Maailmassa on myös rauhantekijöitä. Autuaita nämä rauhantekijät.

 

 

Tapio Lohikko

 

Kirjoittaja on Tampereen baptistiseurakunnan pastori.




49/2018

UutisetJarkko Lindqvistin mielestä Kristuksen vallankumouksellisen rakkauden tiellä pitäisi päästä eteenpäin.
Miten onLähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida kerää varoja toimintansa tukemiseksi muun muassa Nenäpäivä-keräyksessä yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa.

Varainhanki...
UutisetSuomalaisjärjestöt ovat onnistuneet hyvin resursseihinsa nähden.
UutisetOulaisten helluntaiseurakunnan Kaarikuoron syyskausi sai upean päätöksen sunnuntaijuhlassa 25. marraskuuta, kun Kaarikuoro juhli 70-vuotista taivaltaan 30 vuotta täyttäneessä Kaaritemppelissä.
...
UutisetKristillinen hoitopolku halutaan avata taas helsinkiläisille avuntarvitsijoille.
UutisetEsirukous antaa kristityille vanhemmille ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa myönteisesti koulumaailmassa, uskoo Moms in Prayer (suom. Rukoilevat äidit) -toimintaa Sveitsissä koordinoiva...
PääkirjoitusKun ihminen kokee, että hän ei tule kuulluksi, hän alkaa huutamaan. Nyt suomalaisten kirkkojen johtajat, kirkkoherrat ja pastorit joutuvat miettimään, käydäkö huutamaan vai yritetäänkö vielä...
UutisetLomaparatiisina tunnettu Malesia näytti todelliset kasvonsa suomalaiskristityille.
KolumniVuosi sitten oli itsenäisyytemme satavuotisjuhla. Se inspiroi minut tekemään Suomelle juhlalaulun. Joka toisen säkeistön vedin omasta päästäni, joka toisen mukailin Saarnaajan kirjan vanhemm...
MuutTuhannet suomalaiset ovat saaneet mahdollisuuden Raamatun opiskeluun.
ArtikkelitMuuten hyvä otsikko, mutta sellaista laulua ei ole olemassa, jonka kaikki osaavat. Kenelläpä ei olisi mielipiteitä lauluvalintojen onnistumisesta. Mikä on tarpeeksi tuttua mutta kuitenkin tuorett...
UutisetRaamattu, pohjoissaameksi Biibbal, sai nykyaikaisen kieliasun. Vihdoin.
PikavisiittiInka-Erika Keltto ottaa keikalle tarpeen mukaan kitaran, alttoviulun, ukulelen tai
kosketinsoittimen.
MielipideKiitos mahdollisuudesta selventää ajatuksiani tässä asiassa. Repliikissä kuvaamassani kristologisessa ajattelussa on teologisesti ongelmallista ensinnäkin se, että en löydä Raamatusta tukea Jees...
MielipideRistin Voitto -lehdessä (RV 47) julkaistu artikkeli amerikkalaisten herätyskristittyjen opillisista näkemyksistä ja oikean jumalakäsityksen merkityksestä on herättänyt kriittistä kyselyä lukijoide...
MuutPetri Kosonen iloitsee siitä, että hän saa perheensä kanssa palvella Jumalaa.
MielipideKannatan vahvasti moninaisuutta. Se on kaunis käsite, joka edistää rauhaa maailmassa. Jotkut sekoittavat moninaisuuden homogeenisyyteen erityisesti sosiaalisten kysymysten
ja etiikan osa-aluei...
Pastoripariskunta kohtaa haasteita monelta suunnalta
Kivulias tie nuorisopastoriksi
"Toivon kirjojeni tuovan lohtua"
Myyntityössä on oltava valmis sitoutumaan asiakkaaseen
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!