Keskiviikko 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 14.9.2016 09:02

Raksamiehen vaimo ja pastorin mies

”Miltä tuntuu olla pastorin vaimo?” kyselivät amerikkalaiset, kun olin viimeksi Yhdysvalloissa lomilla. Jospa he vain olisivat osanneet lukea suomalaisen naisen kehonkieltä.

Niinpä niin, miltä se tuntuu. Siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, ja joku on itse asiassa tainnut tehdäkin niin. Yhtäkään aiheesta kirjoitettua, mielestäni riipaisevan rehellistä kappaletta en ole kylläkään käsiini saanut. Yleensä kuulemma on ihanaa, silloinkin kun voisi ajatella, että kaikki potkii päähän ja kovaa.

Ja voihan se olla sitä. Kun ovi on suljettu ja ulkomaailma titteleineen ja odotuksineen on saatu pakotettua ulkopuolelle, ihana on juuri oikea sana.

Toisaalta kysymykseen voisi vastata myös niin, että riippuu siitä, kenen pastorin vaimona olet. Kuka on se henkilö nimen takana, koska sekä pastorin että pastorin vaimon nimet kätkevät taakseen ihan oikeat persoonat. Joskus kahvijonossa tai lavalla pastoripariskuntaa esitellessä tämä saattaa unohtua, ja erityisesti pastorin vaimolla ei ole useinkaan etunimeä. Joskus nimeä ei yksinkertaisesti tiedetä, toisinaan ei edes välitetä tietää.

Harvoin olen kuullut kenenkään kysyvän, miltä tuntuu olla taksikuskin tai raksamiehen vaimo. Tämä oli itse asiassa se, mitä ajattelin tuolloin, kun Amerikassa roolistani kyseltiin. Miksi se on niin, että juuri pastorin vaimoksi tultuaan jokin muuttuu, mutta kun minusta tuli raksamiehen vaimo silloin, kun menimme mieheni kanssa naimisiin, se ei kiinnostanut ketään. Miltä tuntui, kun mies tuli likaisissa työhaalareissa kotiin, teki pitkiä työpäiviä, söi liian vähän aamupalaa ja oli jatkuvasti väsynyt?

En kuitenkaan vastannut noin, vaan hieman provosoivammin: olen minä itsekin koulutukseltani pastori ja teen suunnilleen samoja hommia, mutta en vain saa niistä palkkaa. Ja toisin kuin raksa-aikoina, nyt ihmiset odottavat minun seisovan mieheni rinnalla (tai istuvan eturivissä) katsomassa, kuinka hän tekee omat työnsä sen lisäksi, että minä teen omani. Tämän lisäsin aika huvittuneena, vähän samaan tapaan kuin mieheni joskus, kun häneltä kysyttiin, miksi vaimosi ei ole mukana kokousmatkalla, koska yleensä pastoreiden vaimot ovat. Ei miestänikään näkynyt kassan vieressä aikoinaan, kun olin kaupassa töissä.

Tälle on naurettu, mutta on tätä asiaa itkettykin, ja se on vaatinut sulattelua, vaikka halusin mennä naimisiin nimenomaan sellaisen kanssa, jolla olisi sama kutsu kuin minulla. Minullakin kun on kutsu tehdä hengellistä työtä. Ja koska suhtaudun työhöni suurella intohimolla, on mukavaa, kun kotona on toinen samanlainen.

Nyt vastaisinkin kysymykseen näin: ihanaahan se on. Se on sitä siksi, että se tarkoittaa yhteisiä, liian pitkälle venyneitä iltoja eksegeesien äärellä, keskusteluja juuri luetuista kirjoista, yhteisiä kokoussarjoja sekä sitä, kun tietää, että toinen oikeasti ymmärtää tämän kutsumuksen ilot ja kivut. Ja erityisesti siksi, koska hän näkee minut.


Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija, teologian maisteriopiskelija ja seurakunnan sekatyöläinen.

Jaa
Verwer: Lähetystyöllä on kiire
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!