Pidetään kristinusko kummallisena

”Miksi te teologit aina puhutte siitä seksistä?” kysyi toimittaja joitakin vuosia sitten Ylen Ajankohtainen 1 -ohjelmassa. Olin debatoimassa Kirkko ja Kaupunki -lehden silloisen päätoimittajan Seppo Simolan kanssa kirkon avioliittonäkemyksestä. Olimme eri mieltä lähes kaikesta. Mutta ohikiitävän hetken olimme Simolan kanssa samaa mieltä vastatessamme toimittajalle: ”Koska te toimittajat aina kysytte meiltä siitä.”

 

Kristittyjen kanta seksuaalieettisiin kysymyksiin kiinnostaa aikamme ihmistä, vaikka aihe ei kuulukaan evankeliumin keskeisiin ydinasioihin. Yhdysvaltojen etelävaltioiden baptistien uskonnonvapaus- ja etiikkakomission johtaja Russell Moore kertoo eräässä kirjassaan keskustelusta nuoren ei-kristityn naisen kanssa. Ei aikaakaan, kun keskustelukumppani halusi tiedustella Mooren kantaa kristillisestä seksuaalietiikasta. Kuunneltuaan hetken nainen naurahti vilpittömän huvittuneena: ”Ymmärrätkö, miten merkillisen oudolta tuo kaikki kuulostaa nykyihmisen korvissa?”

 

Moore myönsi ymmärtävänsä. ”Mutta sinä et ole kuullut edes puoliakaan”, hän jatkoi. ”Me kristityt uskomme paljon merkillisempiäkin asioita. Me uskomme, että Jumala tuli taivaasta ihmiseksi, kuoli ristillä syntiemme tähden, nousi kolmen päivän jälkeen ylös kuolleista, meni taivaaseen ja tulee eräänä päivänä valkoisen hevosen selässä sieltä takaisin maan päälle!”

 

Monet meistä kokevat houkutusta antaa periksi kristillisen etiikan kysymyksissä, jotta emme vaikuttaisi niin kummallisilta. Mutta jos emme nyt uskalla pitää kiinni niistä asioista kristinuskossa, jotka evankeliumin näkökulmasta ovat vähemmän keskeisiä, kuinka sitten tulevaisuudessa luulemme uskaltavamme pitää kiinni niistä asioista, jotka nykyihmisen mielestä ovat vieläkin kummallisempia mutta sitäkin keskeisempiä kristinuskolle.

 

Tällaisessa ajassa meidän tulee Jeesuksen seuraajina olla anteeksipyytelemättömän rohkeita mutta ystävällisiä kaikkia kohtaan ja tukea toinen toisiamme ylitse seurakuntarajojen. Emme voi teeskennellä olevamme moraalinen enemmistö. Tämän ei silti tarvitse olla mikään huono asia. Päinvastoin. Meitä kutsutaan olemaan profeetallinen vähemmistö. Mooren sanoin:

 

”Kristinuskon näyttäessä kulttuurissamme entistä kummallisemmalta, jopa kumoukselliselta, meillä on tilaisuus kaapata takaisin se evankeliumin outous, joka alun perinkin on ollut evankeliumin voimana. Ennen kaikkea muuta me etsimme Jumalan valtakuntaa. Me kytkemme valtakunnan agendan kaikkeen ympärillämme olevaan kulttuuriin. Näin tehdessämme pidämme mielessä sen, että tehtävämme on vastustaa demoneja eikä demonisoida vastustajia. Puolustaessamme ihmisarvoa, uskonnon­vapautta ja perheiden asemaa toimikaamme niin kuin ne, joilla on profeetallinen sana, joka kääntää kaiken ylösalaisin. Aikain merkit kaikkialla ympärillämme osoittavat meidän elävän ajassa, jollaista vanhempamme ja isovanhempamme eivät tunteneet. Mutta meidän ei siksi tarvitse joutua paniikkiin tai raivon valtaan. Jeesus on elossa. Toimitaan sen mukaisesti. Seuratkaamme häntä eteenpäin kohti tulevaisuutta.”

 

 

Pasi Turunen

Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.




44/2019

UutisetJyväskylän Helluntaikirkon vihkiäisistä muodostui riemullinen kiitoksen juhla. Se aloitti uuden aikakauden seurakunnan historiassa.
UutisetKuuntelijan ja auttajan tulisi osata pitää huolta itsestään.
Tuntuuko joskus siltä, että lähelle kertyy joukko ihmisiä, joilla on kaikilla elämässä suuria vaikeuksia ja hiljalleen toisten vaikeud...
PääkirjoitusRauhannobelisti Denis Mukwege vieraili juuri luonamme Suomessa ja oli pääpuhujana Fidan ja Helsingin Saalemin järjestämässä ”Rakas Kongoni” -lähetysjuhlassa. Suuri yleisö on siis noin vuoden verra...
UutisetPorin helluntaiseurakunta avasi syksyllä uuden toimipisteen Noormarkussa, joka kuntaliitoksena liittyi Poriin vuonna 2010. Alueella on jo vuosien ajan tehty työtä helluntailaisten toimesta.
...
UutisetUudet seurakunnat nähdään mahdollisuutena suomalaisten saavuttamiseen, mutta perustamiskynnys on silti korkea.
"Hyvä tavoite, mutta useim­pien seura­kuntien kohdalla epä­realistinen”.

...
UutisetPatmos Lähetyssäätiö on joutunut lopettamaan varojen keruun humanitaarisen avun hankkimiseksi ja välittämiseksi Pohjois-Koreaan.

– Pohjois-Korean oleminen YK:n turvallisuu...
UutisetRakennusprojektin budjetti ja aikataulu pitivät.
Jyväskylän helluntai­seurakunta aloittaa toimintansa uusissa tiloissa marraskuussa. Seurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma toteaa raken...
UutisetSuomi-Israel -yhdistysten liiton puheenjohtaja, kirjailija Risto Huvila arvosteli viime viikolla blogissaan Seurakuntalainen.fi:ssä syksyn ylioppilaskoetta, jonka historian kysymyksissä käsiteltii...
UutisetMuslimia evankelioiva tarvitsee kysymisen taitoa, kärsivällisyyttä ja oikeaa asennetta, sanoo islamin tutkimuksen professori.

Vuosikymmenen sisällä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa on koettu...
ArviotGospel Power
Media Vision
1980–1988


Elämme Gospel Power -syksyä. Ikoniyhtyeen kaikki viisi levyä saivat uudelleenjulkaisun
nostalgiakeikan yhteydessä syyskuussa...
Kolumni”Miksi te teologit aina puhutte siitä seksistä?” kysyi toimittaja joitakin vuosia sitten Ylen Ajankohtainen 1 -ohjelmassa. Olin debatoimassa Kirkko ja Kaupunki -lehden silloisen päätoimittajan Sep...
MuutKymmenen käskyä muodostivat Jumalan ja Israelin välisen liiton sydämen. Samaan aikaan niiden vaatimus on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen.
Vanhan testamentin kertomuksen ytimessä on Jumala,...
MuutKaribianmeren saarelta kotoisin oleva sairaanhoitaja haluaa aina osallistua kansain­väliseen raamattupiiriin.
Pienten Antillien saarilla Karibianmerellä ei ole aina helppoa elää. Postikorttimaise...
ArtikkelitTapahtuma-ala on Suomessa yleisesti ottaen kasvussa. Tapahtumien laatuun halutaan panostaa. Myös alan koulutus on viime vuosina lisääntynyt: nykyisin on mahdollista suorittaa esi­merkiksi kulttuur...
MuutJoskus elämästä katoavat värit masennuksen tai uupumuksen vuoksi. Jumala voi kuitenkin elvyttää unelmat ja kirkastaa värit uuteen hehkuun.
Kirsi Kärkkäinen on aina rakastanut värejä. Hän on jo ka...
PikavisiittiVauhdikkaan arjen keskellä elävä Jenni Laasonen arvostaa rauhallisia kävelylenkkejä luonnon helmassa.
Kun katson peiliin, näen tarmokkaan ja ehjistä yöunista haaveilevan naisen. Hänellä on lempeä...
MielipideViime aikoina on valmistunut suuria kauppa­keskuksia. Uutiset ovat huo­mioineet, että luterilainen kirkko on varannut moniin tällaisiin hyvät ja toimivat tilat, joissa voidaan kohdata niihin ostok...
MuutTuija ja Mika Huotari lähtivät tavoittamaan ihmisiä evankeliumilla seudulle, jossa parantumis­ihme puhuttaa laajasti espanjalaisia.
Espanjan Ville­nassa toukokuussa tapahtunut parantumisihme on h...
Verwer: Lähetystyöllä on kiire
Koskettavien kirjojen asialla
Isä itärajalta
Muutto uuteen kotiin
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!