Tiistai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 26.1.2018 13:00

Loppuun asti

”Tahdon elää tämän päivän rohkeasti, tahdon löytää jalanjäljet Mestarin. Tahdon olla uskollinen loppuun asti, kunnes Herran näemme kasvoista kasvoihin.” (Pekka Simojoki)

 

Kuulun sukupolveen, joka on laulanut yllä siteerattua Exit-yh­tyeen laulua monta kertaa täydestä sydämestä, joskus kädetkin kohotettuina. Kuulun siis (ehkä vielä) nuoriin aikuisiin, Y-suku­polveen, 1980-luvulla syntyneisiin. Kuulun myös sukupolveen, joka on aloittanut työelämässä alle kymmenen vuotta sitten. Ja moni meistä on jo uupunut.

 

Emme tietenkään voi syyttää edellisiä sukupolvia uupumises­tamme, mutta vertailua voi aina tehdä – niinhän tehdään silloin­kin, kun sanotaan, että älä valita, sinulla sentään on sähkövalot ja pyykkikone. Isovanhempieni sukupolvi oli sodassa ja jälleen­rakensi maamme. Töitä ja lapsia oli niin, ettei ehtinyt miettiä, mihin aikansa olisi käyttänyt ja miltä elämä tuntui. Uupumisen valittamisesta ei olisi ollut mitään hyötyä, sillä aina tuli uusi päi­vä uusine töineen.

 

Sukupolveni vanhemmat taas saivat selkeät ammattijaot ja eläkevirat. Elettiin hurja nousukausikin. Osa viroista oli vielä jäljellä, kun Y-sukupolvi astui työelämään, mutta harva meistä niihin työpaikkoihin sijoittuu. Digitaalinen vallankumous syn­nytti ja synnyttää yhä aivan uusia ammatteja. Y-sukupolven ei tarvitse tehdä töitään kellokorttia leimaillen. Olennaisempaa on flow’n, hyvän vireen, etsiminen ja jatkuva saatavilla ja hereillä oleminen. Toisaalta kaikki on koko ajan yhä epävarmempaa: työpaikat, ilmasto, maailmanrauha.

 

Yhtenä päivänä kuulin alussa siteeratun Exitin laulun radiosta ja huomasin vähän ahdistuvani. Tämänhän piti olla voimalau­lu – siltä se oli ainakin tuntunut aikanaan nuortenkokouksessa hämärässä liikuntasalissa. Silloin kun oli helppoa nostaa kädet. Nyt huomioni kiinnittyi sanapariin ”loppuun asti”. Entä jos mi­nun henkilökohtainen henkinen loppuni tulee paljon ennemmin kuin Jeesus tulee takaisin? Entä jos en jaksakaan olla se Jumalan soturi? Haluaisin kyllä olla mukana kaikessa, mutta onko Juma­lalla minulle tällaisena mitään käyttöä? Onko evankeliumi mi­nulle niin iloinen asia, että edes haluan jakaa sitä muillekin?

 

Nuoret aikuiset eivät ole sitoutumattomia. Moni pitää ystäviään kuin perheenään, ja avioliittoon sitoutuminen on kristillisissä piireissä vielä kunniassa. Monet antavat rahaa hyväntekeväisyy­teen, ja jotkut ovat valmiita vaikka marssimaan kaduilla tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. On kuitenkin pakko vetää raja siihen, mihin työ- ja perhe-elämän ohessa pystyy ja ehtii sitou­tua. Ja halua sitoutua löytyy vähän sellaiseen toimintaan, joka ei sytytä omaa sydäntä eikä saa sitä sykkimään.

 

Mikä sitten sytyttää Y-sukupolveen syntynyttä? Vastauksia on tietysti yhtä monta kuin vastaajiakin. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kuluttaminen, teknologiset vempaimet ja internetin mahdollisuudet sekä vieraat kulttuurit.

 

Omalle listalleni pääsevät ainakin hyvät kirjat ja keskustelut kasvokkain, toisten auttaminen, omasta hyvinvoinnista huoleh­timinen ja ympäristön vaaliminen. Raportoin teille, kun löydän tavan, jossa nämä yhdistyvät ja jolla voin ”olla uskollinen lop­puun asti” – ihan vaikka sinne Jeesuksen paluuseen saakka, jos niikseen tulee.



Anna Lehtinen


Kirjoittaja on toimittaja, joka aloittaa kevään aikana elämänhal­linta-aiheisen blogin Ristin Voiton verkkosivuilla.



Jaa
Johtaja-ainesta
Unelmana rakkauden parantamat perheet
Kutsu kantaa yhä
Kun pastorista tuli kiinteistönvälittäjä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!