Tiistai 21. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny
Julkaistu 1.10.2015 10:45

"Liike suletu, ei kanata"

Vuosia sitten erään kustannusyhtiön esittelyauto oli pysäköitynä paikalliselle torille. Tavoitteena oli saada alueella liikkuvia kiireisiä ihmisiä tutustumaan näyttelyauton sisällä oleviin monipuolisiin tuotteisiin. Auton ulkoiset puitteet olivat moitteettomat.

Asiakkaita odotellessaan esittelytoiminnasta vastaava päätti toimittaa pikaisesti omia askareitaan esittelyauton ulkopuolella. Huumorin höystämänä hän laati seuraavan tekstin: "Liike suletu, ei kanata."

Esittelyauton oveen kiinnitetty teksti sai monen ohikulkijan suupielet hymyyn. Lapsen kirjaimin laadittu erikoinen ilmoitus välitti viestin ihmisten tietoisuuteen. Esittelybussin hetkellinen sulkeminen oli tiedotettu asiakkaille erikoisella mutta silti ymmärrettävällä tavalla.

Kun jotain suljetaan, sisälle pääsy vaikeutuu. Ovelle kolkuttaminen on tuolloin perusteetonta annettujen aukioloaikataulujen vuoksi. Sanalla "suljettu" on myös omat hyvät puolensa. Kun jokin asia tai esine suljetaan, sisällön valuminen tai vuotaminen ulkopuolisille ei onnistu. Sulkemisella voidaan saada aikaan myös oma turvallisuuden tunne. Sisäänpääsy on lukitsemisen myötä tehty vaikeammaksi.

Sanan "kannata" sisältö on myös värikäs. Jos jokin asia ei kannata, siihen ei ole syytä yleensä kuluttaa enää voimavaroja. Asioiden kannattavuutta arvioimme elämämme eri vaiheissa varsin yksilöllisesti, kukin omien perusteluittemme värittämänä.

Lapsen ja nuoren on usein vaikea ymmärtää heille asetettujen sääntöjen ja ohjeiden mielekkyyttä. He odottavat saavansa riittävän selkeitä perusteluja aikuisten määrittelemien kannattavien asioiden noudattamiseen. Kasvattajina kuulemme usein kannattavuusaiheisia esitelmiämme pitäessämme lastemme vilpittömän kysymyksen: "Mutta miksi muka ei ole hyvä tehdä sitä tai tätä?"

Nykytilanteessa otsikkoni viestiä ei välttämättä lueta enää hymyssä suin. Liiketoiminnan sulkeminen ja siihen liittyvä kannattamattomuus luovat nyt aiheellisesti turvattomuutta. Otsikon sanoilla kyetään perustelemaan esimerkiksi työpaikoilla tehtäviä irtisanomisia. Ne puolestaan johtavat usein työttömyyteen.

Kannattavuutta markkinatalouden keskellä arvioidaan taloudellisten tosiasioiden pohjalta. Kannattavuuden suuntaviitta on usein selkeä jo silloin, kun kykenee laskemaan tulojen ja menojen välisen eron. Näitä lainalaisuuksia emme voi kristittyinäkään aliarvioida, vaikka arvostammekin edelleen uskoon liittyvää jumalallista ulottuvuutta.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa erilaista kutsumustyötä vuosia ja jopa vuosikymmeniä tehneet kysyvät: Ohjaavatko ainoastaan taloudelliset realiteetit työtämme niin, että joudumme toteamaan kutsumuksemme keskellä: "Liike suljettu, ei kannata!"

Hengellinen toimintahan lähtee edelleenkin siitä, että teemme työtä rakkauden motivoimina ja jokapäiväistä leipää arvostaen. Kuka ja miten määrittelee tulevien päivien aikana sen, mikä on syytä sulkea ja mikä ei kannata? Välittämämme ilosanoman osalta todellisuus on edelleen tämä: "Ovi on yhä auki. Kannattaa astua ovesta sisään."

Ari Joensuu

Kirjoittaja on Fida Internationalin aluejohtaja.

Jaa
Bunko Ookitan pitkä hautajaismatka
Seurakuntien yhteistyö diakoniassa voisi olla toimiva ratkaisu
”Sinä osaat itkeä hyvin”
Lähetyskentällä Hollywoodissa
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!