Tiistai 22. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Visa
Julkaistu 14.4.2016 00:00

Lapset kolkuttelevat ovella

Minulla ei ole lapsia. Ja ei ehkä tule olemaankaan. Se, ettei meidän perheeseen kuulu lapsia, ei ole itselleni ollenkaan vaikea asia, mutta tiedän muutaman ihmisen, jolle se on sitä. On ollut jo tovin.

Itse asiassa kun aloin seurustella, seurakunnassa alettiin saman tien kysellä, että koskas kihlat. Kun mentiin kihloihin, kyseltiin häitä. Kylillä sanottiin, että varmasti alttarille astellaan vain siksi, että olen raskaana. Ja kun lapsia ei ole vielä seitsemän aviovuodenkaan jälkeen kuulunut, se hämmentää – sekä kylillä että seurakunnassa.

Joskus tuntuu, että alttarilla sanottu ”tahdon” on tulkittu hieman erilaiseksi suostumukseksi kuin itse aikoinani sillä tarkoitin. Itselleni tuo lyhyt sana ei ollut julistus siitä, että meillä  työnnellään vuoden päästä vaunuja, kasataan kestovaippoja ja tehdään luomusoseita. Lupasin rakastaa ja opetella ajattelemaan muitakin kuin itseäni. Joku voisi kylläkin sanoa, että sitä lapset nimenomaan ovat: epäitsekkyyttä parhaimmillaan, luopumista omasta ajasta, unimäärästä ja joskus jopa haaveista.

Mieheni taputti joskus nälän kourissa äänekkäästi kurnivaa mahaani, ja vaikka silminnäkijä väläytti näyn edessä salamannopean, tietävän hymyn, lapsia ei ole näkynyt. Asia ei ole meidän pienessä mökissämme kipeä, mutta tiedän, että joillekin lapseton elämä on vaikeaa. Kaikille se ei ole valinta. Siksi tulee miettineeksi, onko sitä itsekäs. Toiset haluavat lapsia, joten miksi minä päätän olla haluamatta? Olenko se urakeskeinen, liian etuoikeutettu korkkaripolkkatukka-feministi, joka ei osaa käyttää uunia ja joka elää vain työlle, rahalle tai mukavuuksille?

Mutta maailma on kamala paikka lapsille, olen joskus sanonut. Se on yksi perustelu ja mielestäni hyvä sellainen. Toki tiedän, että maailma on ollut paha jo Aristoteleen aikana, eikä tämä ole vain sitä, että haluan pelkovapaat viikonloput.

Ennemminkin asia on niin, että rationaalisesti ajateltuna näin on sopiva. Vauvakuumetta en ole potenut koskaan, ja itse asiassa haluan aikaa lukea teologiaa ja kirjoittaa. Tässä valitsemassani vaihtoehdossa on enemmän plussia. Ja heti kun tämän sanoo ääneen, joku huikkaa olkapäältä, että todellako. Että ihanko teette listoja, joissa lasketaan plussia ja miinuksia? Entä jos Jumala haluaisi tuoda ovellenne lapset – teidän lapsenne – tekö ette ottaisi heitä vastaan, tekö vastustaisitte Jumalaa? Näinkin on kysytty.

Totta kai ottaisimme. Moni mitä erilaisempi lapsi on tullutkin ovesta, ja me iloitsemme jokaisesta, vaikka aikaa vievätkin. Niin ne ihmiset tekevät.


Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija ja teologian kandidaatti.

Jaa
”Ruotsissa tarvitaan suomalaisia lähetyssaarnaajia”
Estradilla uskoa puolustamassa
Inarin laululintu
Muutoksen keskellä johdatus konkretisoitui
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!