Kyllä pärjätään!

Tällä viikolla RV:ssä puhutaan paljon rukouksesta ja rukousvastauksista.Suurin osa niistä on tullut nimenomaan siksi, ettäjotakin asiaa on pyydetty Jumalalta. Ohimenevä haikailu olisi

tuskin tuottanut vastaavaa tulosta. Kuten Jeesuksen velipoika Jaakob tokaisee: Teillä ei ole, koska ette ano.

 

En tiedä, olenko ainoa, joka potee tietynlaista aikuisuuden asenneongelmaa. Jonkin tarpeen tai huolen pitää kasvaa aika isoksi ennen kuin alan oikeasti työstää sitä rukouksessa. Teoriassa ymmärrän rukouksen mahdin ja sen, että rukoiluun käytetty aika on jokaisen sekunnin arvoinen. Mutta alitajuinen päätelmä, ettei jonkin asian vuoksi kannata vaivata Jumalaa, voi tehdä rukoushetkistä liian harvinaisia ja minusta liian itsenäisen pärjäilijän.

 

Lasten elokuvassa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on kappale, jossa riita erkaannuttaa ystävykset. Siinä Risto laulaa kaveristaan Nelli nuudelipäästä näin: ”Meikä ei tarvi nuudelipäätä yhtään mihinkään. Nelli meni ja Nelli tuli, ei haittaa pätkääkään. Kyllä pärjätään, kyllä pärjätään, kyllä varmasti pärjätään!”

 

Laulu kuvaa hyvin aikuisuuden asenneongelmaa suhteessa Jumalaan. Emme ehkä varsinaisesti riitele hänen kanssaan; me vain pärjäilemme itsekin. Elokuvassa laulu on tosin silmänlumetta. Oikeasti ystävykset surevat välirikkoa ja kaipaavat toistensa seuraa. Uhmakas riimittely pyrkii vain peittämään nämä tunteet. Ajatus tuntuu kovin tutulta  monella aikuiselämän osa-alueella.

 

Jeesus säpsäytti kerran aikuisia kuulijoitaan sanomalla, että elleivät he käänny ja tule lasten kaltaisiksi, he eivät pääse taivaaseen. Mikä aikuisissa oli sellaista, joka vaati vetämään esiin näin uhkaavan kortin? Vastausta voi vain arvailla, mutta voisiko syy liittyä jotenkin juuri pärjäämiseen?

 

Aikuisuus ymmärretään ennen muuta kykynä ottaa vastuuta. Hallinnoiminen tuo elämään kuitenkin helposti myös riippumattomuutta ja ylpeyttä. Heikkoutta ei näytetä. Apua ei pyydetä, eikä omia tarpeita ruikuteta muille, vaan asiat voi hoitaa itsekin. Kyllä pärjätään!

 

Lapsen maailmassa asiat ovat toisin. Perusturvallisesta elämästä nauttiva piltti kulkee avoimin silmin ja sydämin. Hän ihmettelee maailmaa ja suhtautuu ihmisiin vilpittömästi ja  armollisesti. Lähimmille aikuisille hän esittää tarpeensa ja toiveensa luottaen, että ne täyttyvät. Tunteensa lapsi ilmaisee estoitta, tarvittaessa jopa kovaa ja korkealta sekä täysin sopimattomissa tilanteissa.

 

Valitettavasti aikuistuessa moni näistä taidoista sammuu ja perusnöyryyttä, tarvitsevuutta ja anteeksiantavaa mieltä pitää opetella erikseen. Ehkä Jeesus tarkoitti juuri tämäntapaisia asioita viitatessaan lapsenkaltaisuuden välttämättömyyteen.

 

Mitä rukoukseen tulee, mikään ei ole helpottavampaa kuin se, kun saa huokaistua taivaalliselle Isälle, miten asiat aikuisten oikeasti elämässä ovat. Sanoja ei välttämättä tule monta, mutta tärkeintä on se, että sydän on kokonaan läsnä ja valmiina ripustautumaan yksin hänen apuunsa ja armoonsa.

 

 

Ruut Ahonen

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.




47/2017

TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetAmerikkalaisargentiinalainen lähettipariskunta rohkaisee Pohjolan kansaa näkemään itsensä Jumalan silmin.
PääkirjoitusSynti voidaan määritellä pohjimmiltaan epäuskoksi, joka on riippumattomuutta Jumalasta. Tällöin ihminen ei tunnusta tarvitsevansa Jumalaa – ei hänen anteeksiantoaan, armoaan eikä hänen an...
Miten onAikamedian julkaisemaan lehtiperheeseen kuuluu kuusi säännöllisesti ilmestyvää lehteä. Niistä Ristin Voitto on helluntailiikkeen viikkolehti ja muut harvemmin ilmestyviä aikakauslehtiä, j...
UutisetVuosien odotteluvaihe on monissa helluntaiseurakunnissa päättynyt, ja nyt ympäri maata tehdään ratkaisuja uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä.
UutisetVuosittainen Nenäpäivä-keräys huipentui 10. marraskuuta Nenäpäivä-show’hun Ylen TV2-kanavalla. Hyväntekeväisyyskampanjan tuotto nousi illan aikana 2,3 miljoonaan euroon.


–...
UutisetJokaiselle luterilaisen kirkon piispalle tehdään omanlainen piispankaapu kantajansa toiveiden mukaisesti. Toissa viikolla vihitty Helsingin piispa Teemu Laajasalo toivoi sinistä kaapua,...
UutisetVirtain helluntaiseurakunnassa pidetään Alfa-kurssia poikkeuksellisen tehokkaana tapana suuntautua seurakunnan ulkopuolelle.
UutisetKankaanpään helluntaiseurakunnan lähetystorilla järjestettiin lokakuun lopulla vintage-muotinäytös Suomi 100 -teemalla. Esillä oli yli 30 suomalaista asustetta menneiltä vuosikymmeniltä...
UutisetKirkon yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna reilut kolme miljoonaa euroa. Rahat kerättiin ihmiskaupan uhrien auttamiseksi Suomessa.


– Eurojen lisäksi tärkeä tulos on piilossa olev...
UutisetKyselytutkimus selvitti protestanttisuuden tilaa Ranskassa.
UutisetSukupuoli-identiteetistä käytävä keskustelu Euroopassa on saamassa uuden vivahteen. Saksa lanseeraa ensi vuonna syntymätodistuksiin kolmannen sukupuolen. Asiasta päätti maan perustuslakit...
UutisetKaakkoiskiinalaisen Huangjinbun kristittyjä kehotetaan korvaamaan Jeesus-julisteensa presidentti Xi Jinpingin kuvilla, jos he mielivät vapaaksi köyhyydestä ja sairauksistaan.

...
UutisetRaamatunkäännöstyöhön keskittyvä Yhdysvaltain Wycliffe Bible Translators täyttää 75 vuotta.

Lähetysjärjestön perusti amerikkalainen Cameron Townsend, joka yritti myydä espanjankielisiä Raamatt...
MuutBenja & Freidiba Boodos -yhtyeen ensilevyltä kuulee välittömästi, että kyse on poikkeuksellisen hyvin resursoidusta tuotannosta. Bändi tykittää Mennään etsimään -avausraidan täy...
KolumniTällä viikolla RV:ssä puhutaan paljon rukouksesta ja rukousvastauksista.Suurin osa niistä on tullut nimenomaan siksi, ettäjotakin asiaa on pyydetty Jumalalta. Ohimenevä haikailu olisi

tuski...
Muut”Kiitos”, ”ylistys” ja ”palvonta”. Kolme ladattua sanaa, joista meillä on vielä paljon oppimista.
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
ArtikkelitJournal suljeof the Plague Year (suom. Ruttovuosi) on Daniel Defoen romaani vuodelta 1722. Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija Defoe (1660–1731) tekee puolifiktiivises...
MuutEdesmenneen lähetystyöntekijän työ jatkuu: uusia ihmisiä menee kasteelle ja pastoreita lähtee kentälle.
PikavisiittiEriarvoisuus pohdituttaa matkoillaan erilaisiin ihmisiin tutustunutta taiteilijaa.
MuutTT Hanna Ranssi-Matikaisen mukaan aviopuolisoiden tunnesuhteen säilyttämiseksi parilla pitäisi olla yhteistä aikaa 10–15 tuntia viikossa (hs.fi 13.11.).


Eikä se tarkoita vierek...
MielipideEutanasia-aloitteen myötä on virinnyt keskustelu laadukkaan saattohoidon tärkeydestä. Alan parhaat asiantuntijat ovat varsin yksituumaisesti vakuuttaneet, että hyvän saattohoidon ulottam...
MielipideVeikko Tanska kirjoitti Ristin Voiton numerossa 45 ajankohtaisesta asiasta, suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin. Haluaisin tarkastella lähemmin joitakin näkökohtia kirjoitukseen liittye...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
MuutSuomalaisten apua kaivataan yhä Venäjän Karjalan seurakuntien parissa.
MuutMonen toimen mies tuo toivoa ja rohkaisua auttamistyöllään pohjoiskorealaisille lähimmäisilleen.
”Leirien merkitys vammaiselle nuorelle suuri”
Mariia ja Jüri Aro-Panula: Lasten muutto kotoa herättää iloa ja ikävää
Jumalan äänen kuulemista oppimassa 
"Haluamme heidän tietävän, että he eivät ole yksin" – Uskoon tulleet muslimit tarvitsevat rukousta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!