Maanantai 22. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anita, Anja
Julkaistu 8.10.2018 07:35

Kolmen uskonnon kohtaamispisteessä

Lähi-itä on kolmen maanosan, Euroopan, Aasian ja Afrikan, risteys. Sen kautta suurten maailmanvaltojen sotajoukot ovat rynnineet valloituksille. Tässä kulttuurien väkivaltaisessa kohtaa­mispisteessä ovat syntyneet kolme monoteististä maailmanus­kontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam.

 

Kansojen ja ennen kaikkea uskontojen välille on syntynyt jänni­te, johon on patoutunut järjetöntä pelkoa ja vihaa. Lähi-itä sykkii tämän rajun realismin keskellä. Kyse on pohjimmiltaan uskonkiis­toista, jotka on verhottu politiikaksi.

 

1990-luvulla solmittiin tärkeitä sopimuksia. Syksyllä 1993 syntyi periaatesopu palestiinalaisten itsehallinnosta Länsirannalla, josta juutalaiset puhuvat raamatullisena Juudeana ja Samariana. Vuot­ta myöhemmin Israel solmi rauhan Jordanian kuningaskunnan kanssa. Palestiinalaishallinnon piiriin ulotettiin myös pieni Gazan kaista, joka vuonna 2006 ajautui ääri-islamilaisen Hamasin hal­tuun. Ryhmä tavoittelee yhä koko nykyisen Israelin aluetta osaksi Palestiinaa väkivallan keinoin.

 

Lähi-idän herkässä ilmapiirissä myönteiset tuloksetkin ro­muttuvat paljon nopeammin kuin syntyvät. Arabit jäädyttivät yhteisrintamassa rauhanprosessin, koska Israel ei tehnyt heidän mielestään riittävän nopeasti myönnytyksiä lisäalueista palestii­nalaisille.

 

Ihmisten ajatuksissa sekoittuvat usein hengelliset ja maalliset. Näiden erottaminen ei olekaan helppoa, koska monet profetiat täyttyvät juuri tässä ajassa. Israelin itsenäistyminen ja juutalaisen kansan paluu suurena joukkona omaan maahansa on yksi tämän vuosisadan vahvimmista profeetallisista merkeistä.

 

Profeetallisen kiinnostuksen tulee kiinnittyä Raamatun sanaan, jonka mukaan Jumala otti tämän pienen Välimeren kolkan pelas­tussuunnitelmansa keskukseksi. Israel on yhä Jumalan hengelli­nen silmäterä. Hän ei ole perunut valintaansa.

 

Juutalaisia on hyvä muistaa rukouksissa, mutta heille tulee myös julistaa hyvää sanomaa Messiaasta, eikä sitä pidä sekoittaa poliittiseen solidaarisuuteen. Voimme kyllä tukea sosiaalisia ohjel­mia ja auttaa maahanmuuttajia. Aito rakkaus kertoo silti häpeile­mättä, että Jumalan rakkaus Jeesuksessa vaikuttaa näitä tekoja.

 

Todellinen rauha löytyy vain sieltä, missä sydämet avautuvat evankeliumille. Inhimillisesti arvioiden Lähi-idässä on vielä pitkä matka tähän syvään rauhaan, jonka avain on Jeesus Messias. Isra­elissa asuvista liki kuudesta miljoonasta juutalaisesta reilut 20 000 on ottanut Jeesuksen vastaan.

 

Vuosisatoja kytenyt epäluottamuksen ilmapiiri ei häviä hetkessä. Onneksi Lähi-idässä on niitä, jotka vainonkin uhalla uskaltavat kertoa arabien ja juutalaisten verivihollisuuden sovittajasta. Se tarkoittaa Sanan julistusta myös islaminuskoisten arabien, turkki­laisten tai iranilaisten parissa.

 

Kristittyjen historiassa on vuosisataisia rasitteita, jotka estävät sanoman läpimenoa. Meidän on kitkettävä sisimmästämme viha ja pelko, jota saatamme tuntea juutalaisuutta ja islamia kohtaan. Vasta silloin voimme häpeilemättä, aidosti ja rohkeasti puhua tois­uskoisille Jeesuksen rakkaudesta.

 

 

Heikki Kangas

 

Kirjoittaja on erikoistoimittaja, joka on asunut Israelissa vuodesta 1990 lähtien.



Jaa
Radio Dei haluaa nyt haastaa kuulijaansa
Kun helluntailaisuus nähtiin uhkana
Tulevaisuus puikoissa
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!